Kun syksyn 2014 katalogeista luin Tommi Liimatan Jeppiksestä, rokkinenäni vahvahti heti. 1980-luku, kasvutarina, Kiss ja muut sellaiset! Jesjes!Niinpä sitten tartuin romaaniin innoissani. Olihan se saanut jo kehujakin.
Jotenkin minulta oli mennyt ohitse se, että kyseessä on (löyhästi) omaelämäkerrallinen tarina. En antanut asian kumminkaan häiritä. Väliäkö sillä, pääasia, että pääsisin sukeltamaan syntymävuosikymmeneeni.
Jeppis alkaa vuodelta 1983. Luvut etenevät kuukausittain eteenpäin kohti vuotta 1987, johon tämä osa päättyy. Ilmeisesti Jeppikselle on luvassa jatkoakin.
Mutta minä en syttynyt. Koin itseasiassa hirmuisen pettymyksen. En pitänyt lapsikertojasta (onkin ylipäätään harvinaista, että pidän sellaisista), joka vaikutti rasittavan pikkuvanhalta kakaralta. Paikoin oli jopa uskottavuusongelmia sen kanssa. Miten alle 10-vuotias voi niin tarkkaan muistaa tuotemerkkejä, yhtiöitä ym. Autoista (joista tarinan lapsi on kiinnostunutkin) se vielä menee, mutta noin muuten ei.
1980-luku kuvataankin lähinnä ripottelemalla sopivia tuotemerkkejä. Liimatta on varmasti tehnyt ahkeraa taustatutkimusta omien muistojen vahvistamiseksi, mutta ei tunnelmaan päästä strumffeja, Schaumaneja, ja automalleja luettelemalla.
Lisäksi nimien kirjoitusasun epäloogisuus häiritsi. Tommi puhuu leekoista (so. legot) ikään kuin ilmeisesti jäljitelläkseen lapsekasta kieltä. Mutta sitten kuitenkin muut nimet, mm. tuo Schauman, kyllä kirjoitetaan oikein – aina välillä!
Lisäksi minua kiusasi se, etten vielä sadan sivun jälkeenkään löytänyt minkäänlaista tarinan kaarta. Tarina tuntui alkavan keskeltä ei mitään, jossa vain selostetaan pikku-Tommin elämää.
Yhdeksän vuotta minua vanhempi (ja siten 1980-lukua omakohtaisesti paremmin muistava) puoliskoni luki tämän urhoollisesti loppuun, ja vahvisti olettukseni. Tarina myöskin loppuu "ei mihinkään". Kuukaudet ja vuodet vain vierivät eteenpäin erilaisten tapahtumien siivittämänä.
Syytin ensin itseäni siitä, etten vain osaa samaistua poikamaailman muisteloihin, vaikka oli siellä tuttuja elementtejä minullekin. Mutta ei tuo puoliskokaan niin vaikuttunut ollut...
Jeppis sopii varmaankin niille, joita em. seikat eivät häiritse. Kyse on siis enemmänkin tyylimakujen erilaisuudesta kuin varsinaisesta kirjan huonoudesta. Tyyli ei toiminut minulle, mutta aika monelle muulle se on toiminut.
Kannattaa kurkata esim. nämä kirjablogiarviot:
Kirjapolkuni
Kirjavinkit
Rakkaus on koira helvetistä
Kirjojen keskellä
Kommentit
Lähetä kommentti