Sivumäärä: 238
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Anu Holopaisen Syysmaa-sarja on Yölaakson myötä päässyt neljänteen osaansa. Tässä osassa on uudet kuviot ja uusi maa! Nimittäin Lorana eksyy vahingossa Yölaaksoon, jossa on aina yö ja valonlähteenä vain kuu. Yölaaksossa Lorana tapaa meille lukijoille ennestään tutun henkilön, jota Lorana kutsuu Isännäksi. Isäntä osaa Syysmaan kieltä ja auttaa Loranaa selviytymään Yölaaksossa.
Hyrinä sen sijaan on kiinnostunut Loranasta ihan omalla tavallaan, eikä se välttämättä ole nuorelle naiselle hyväksi. Ehkä Loranan olisi parempi lähteä Yölaaksosta, mutta miten?
En päässyt oikein sinuiksi Yölaakson kanssa. Johtunee lähinnä siitä, etten pitänyt Loranasta eikä minulla siis juurikaan ollut myötätuntoa häntä kohtaan. Lorana pakenee jäätyään kiinni pettämisestä ja Syysmaan tapojen mukaan petturinaisille ei hyvä heilu (ei tässä kyllä miehellekään). Loranassa minua kiusasi se avuttomuus, kiukuttelu ja tietynlainen passiivisuus. Vaikka kuinka koitin ymmärtää sitä Loranan taustaa ja syysmaalaisuutta vasten, ei hänessä ollut sitä samaa kipinää kuin sarjan muissa syysmaalaisnaisissa.
Yölaakson maailma vaikutti kiinnostavalta. Ihmiset siellä kommunikoivat musiikin ja sävelten kautta. Jopa heidän kielensä perustuu siihen, ja etenkin Hyrinä tuskastuu Syysmaan kielen korviasärkevästä molotuksesta. Yölaaksolaiset vaikuttavat melkoisen tunteettomilta tyypeiltä ja Isäntä onkin helisemässä Loranan itkujen ja naurujen kanssa.
Yölaakson juoniytimenä on Loranan Syyslaaksoon palaamisen mahdollisuuksien pohdinta ja järjestely. Koin sen jotenkin riittämättömäksi ja tylsistyin pahan kerran tämän kanssa. Luin tätä yli kuukauden, olkoonkin, että joulu ja muut välipäivät olivat tässä välissä ja ohjelmaltaan veivät aikaa lukemiselta. Yölaakso on kuitenkin periaatteessa nopealukuinen ja hyvää kieltä.
Ehkä seuraavassa osassa, Varjoja, meno taas paranee.
Syysmaa-sarja:
Yölaakso
Varjoja
Matkalaiset
Kommentit
Lähetä kommentti