Magdalena Hai: Susikuningatar (2014)

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 448
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Se on nyt ohi. Loppu. Kaput. Ehkä... Ei noista kirjailijoista ikinä tiedä. Mutta ennakkotietojen mukaan tämä oli Gigi ja Henry -sarjan viimeinen osa. Ja näin kirjan loppukin antaa ymmärtää. Ei puolitiehen jätettyjä langanpätkiä, vaan Hai on solminut tarinan kauniiseen loppuun.

Susikuningatar alkaa Pariisista vuonna 1869 (kirjan lopussa tästä ajankohdasta tarkemmin). Gigi valmistautuu tehtäväänsä Umbrovian kuningattarena – Susikuningattarena. Gigin harjoituksiin ei suinkaan kuulu hovietiketti ja oikeanlaiset niiaustyylit, vaan aseiden käsittely, taistelu, hengissä selviytyminen. Sotaa Luopiota vastaan ei voiteta hienostelulla.

Romaanina Susikuningtar onkin kaikkea muuta kuin hienosteleva. Se on trilogian raain, väkivaltaisin ja armottomin. Turhaan ei Magdalena Hai jää mässäilemään, mutta tekstiä ei ole siloiteltukaan. Nuortenkirjastakin voi tehdä tyylikkäästi väkivaltaisen. Voidaan toki aina keskustella siitä, että onko väkivalta ylipäätään tyylikästä, mutta tarkoitan sitä, ettei kohdeyleisölle varsinkaan tänä päivänä tarvitse turhaan asioita kaunistella. Kirjoissa voi hyvin kertoa verestä ja suolenpätkistä – ja siitä, mitä sen seurauksena on. Siinä on se juju. Ei väkivaltaa väkivallan vuoksi, vaan kokonaiskuva.
George R. R. Martin tekee tämän minusta myös onnistuneesti kirjoissaan, joskin Susikuningatar ei ole niin raaka kuin Tulen ja jään laulun kirjat, jotka ovat aikuisille suunnattuja.

Pidän Gigistä aivan valtavasti hahmona. Hän on kasvanut ja kehittynyt hienosti sarjan edetessä. Gigi ei ole täydellinen, jaloutta tihkuva sankaritar, jonka perään kaikki miehet ovat. Susikuningattaressa olin aistivinani hienoista romantiikkaa, mutta mistään varsinaisesta romanssista ei voi puhua. Paitsi Henryn kohdalla, jonka sydämen valittu pääsi hiukan yllättämään. Pitää ehkä jossakin vaiheessa lukea sarja uudestaan alusta loppuun nähdäkseni vihjataanko siitä jo aiemmin.

Gigin ja Henryn tarina saa arvoisensa lopun. Lie ennalta-arvattavaa kuinka Luopiolle käy, mutta ilahduin siitä, ettei Gigin tarinaa kerrottu yksityiskohtaisesti loppuun asti tyyliin: "...meni naimisiin plaaplaan kanssa, hallitsi oikeudenmukaisesti ja oli kansansa rakastama ja eli elämänsä onnellisena loppuun saakka.". Lukijalle annetaan apua Gigin tarinan kanssa, mutta lopun hän saa kuvitella itse. Tästä erityistä kiitosta.

Loppuun vielä Larin arviointi. Lari saa myös oman tunnisteensa (Larin luetut), jos vuonna 2004 syntyneen pojan kirja-arviot kiinnostavat muitakin.

Lari:

Gigi, Henry ja Mussovits palaavat maisemiin erinomaisessa kirjassa.
Juonen kuljetus on hyvin tehty ja sai minusta otteen, vaikka muutenkin olen lukenut aiemmat osat (Kerjäläisprinsessa ja Kellopelikuningas).
Valitettavasti muistot oli niin hajalla aiemmista kirjoista, mutta en paljoa välittänyt siitä.
Jossain vaiheessa tuli niin paljon uusia asiota että meinasin putoa kärryillä, onneksi sentään pysyin mukana, ja lopussa pääsin kärryille.
Loppuhuipennukset jättivät karvaa suuhun, sen syy jäi mysteeriksi.
Hieno kirja kuitenkin, ja tälle jatkoa, kiitos.

P.S. KerjäläisPRINSESSA, KellopeliKUNINGAS, SusiKUNINGATAR, milloin prinssi?

Susikuningatar muissa kirjablogeissa:
Todella vaiheessa
Amman kirjablogi
Taikakirjaimet
Kirsin kirjanurkka
Yöpöydän kirjat
Ullan Luetut kirjat
Routakoto