Maria Turtschaninoff: Maresi – Punaisen luostarin kronikoita (2014)

Maresi. Krönikor från Röda klostret
Suomennos: Marja Kyrö
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 212 (ennakkolukukappale)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Alkuun haluan kertoa, että jostakin syystä "tyttö luostarissa" -tarinat viehättävät minua kovasti. Kyseessä ei tarvitse olla juuri kristillinen luostari, vaan jokin uskonnollinen naisyhteisö, jossa elämä on hyvin yksinkertaista, lämpöä täynnä ja jollakin tapaa ei-modernia. Meinasin kirjoittaa keskiaikaista, mutta ei sekään ole se pointti. Mutta esimerkiksi sähkö ei tuohon maailmaan kuulu.

Alakoululaisena herätin hilpeyttä luokkatovereissani ilmoittamalla tohkeissani haaveammatikseni nunnan. Olin lukenut Maijaliisa Dieckmannin Pakene luostariin -nuortenromaanin ja ihastuin tarinaan todella. Uskonto oli ihan sivuseikka. Jokin siinä arkisessa puuhastelussa viehätti. Ja tietysti sillä tavalla uskonto vaikutti, että se toi tarinaan ripauksen mystisyyttä.
Kyseinen kirja on hyllyssäni (kiitos Saran!), mutta en ole saanut sitä luetuksi uudestaan. Ehkä pelkään menettäväni jotakin.
"Nunnahaave" kantoi yllättävän pitkään. Se kyllä muutti muotoa matkan varrella, mutta vielä lukiovaiheessa arvoin, että haluaisinko lähteä teologiseen vai uskontotieteeseen. Lopulta päädyin kumminkin folkloristiikkaan ja sitä kautta sitten kotimaiseen kirjallisuuteen. Melko vinkeää, kun nyt ajattelee.

Hölpönpölpön. Palataanpa Maresiin. Kun olin lukenut Anachén, oli selvää, että tulen varmasti lukemaan muitakin Turtschaninoffin kirjoja. Edellä mainituista syistä Maresi kiinnosti valtavasti ja Finlandia Junior -palkinto nosti odotuksia ennestään.

Maresi kertoo siis samannimisestä tytöstä, joka elää naisvaltaisessa luostarissa pienellä saarella. Hän rakastaa lukemista ja tietoa ylipäätään, ja jännittyneenä odottaa kenen noviisiksi hän pääsisi. Luostarissa palvellaan Jumalatarta, joka on tavallaan meillekin tuttu (esimerkiksi Luontoäitiä ajatellaan usein Jumalattarena esim. wiccalaisuudessa). Tämä Jumalatar ilmenee kolmessa muodossa: Neito, Äiti ja Akka. Luostarissa on lukuisia eri tehtäviä kirjastosta arkisiin askareisiin ja Ruusun temppelistä kuolemaan.
Eräänä päivänä luostariin saapuu Jai. Hän on paennut isäänsä, joka on suorastaan sadistinen ja jonka käytöksen patriarkaalinen yhteiskunta mahdollistaa.
Tässä kohdin on vinkattava, että tämä jakaa saman maailman kuin Anaché, mutta erilaisen kulttuurin. Punaiseen luostariin on saapunut nuoria tyttöjä eri paikoista ja eri syistä; koulutuksen tarve, nälän pako, hirmuvallan pako, oma kiinnostus jne.

Maresi on vahvasti ja häpeilemättä feministinen teos. Se ei tarkoita kirjan sanoman olevan "naiset rules, miehet ovat perseestä". Maresissa on vastakkainasettelua, mutta koin ne enemmän henkilökeskeisiksi kuin sukupuolikeskeisiksi. Jain isä on paha, mutta esimerkiksi Maresin isä oli hyvä. Maresin isä on tietysti hyvin sivuroolissa, vain parissa muistossa läsnä. Ja eittämättä vähän kohotutti kulmia se, että tarinassa ainoa läsnäoleva hyvä mies oli homoseksuaali. Ikään kuin sillä olisi lunastettu tämän oikeus olla hyvä ja muuten se olisi ollut mahdotonta.

Tässäkin romaanissa minua viehätti tuo luostarin arkielämän kuvaus. Jokin taika näillä kirjailijoilla on, kun he onnistuvat tekemään siitä niin mielenkiintoista. Jos minä kuvaisin omaa arkeani, niin olisi se varmaan melkoisen tylsää luettavaa. Mutta Maresissa hehkui se sama lämpö kuin (muistojeni) Pakene luostariin -romaanissa. Ja sitä minä erityisesti rakastin. Makustelin enemmän sitä, kuin varsinaista päätarinaa (josta olisin esim. prologin tiputtanut pois).

Suosittelen tätä erityisesti pienistä arkisista asioista viehättyneille, feministeille (ja oikeastaan enemmän sovinisteillekin), isille ja mystikoille.
Kirjassa on myös paikoin raakuutta, ihan perustellusti kyllä, mutta en suosittelisi kovin nuorille ja/tai herkille lukijoille.

Maresi muissa kirjablogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjaneidon tornihuone
Taikakirjaimet
Lukuisa
Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Lukutoukan kulttuuriblogi
Mustetta paperilla
Tuijata. Kulttuuripohdintoja