Morren maailman uudet kotisivut



Minun on ihan välttämäntä vähän hehkuttaa ja blogata tästä aiheesta täällä bloginkin puolella. Luvassa on siis mainostusta omasta toiminnastani sekä suositukseni kahdesta muusta yrittäjästä.


Morren maailma -toiminimeni sai siis uudet kotisivut! Otan mieluusti vastaan palautetta sen sisällöstä vaikka tähän postaukseen tai sähköpostitse hanna[at]morrenmaailma.fi

Sivut teki ihana ja erittäin kärsivällinen Eeva Lamminen, jonka kanssa oli helppo pitää yhteyttä ja kehittää sivuja aina haluamaani suuntaan. Vaikeinta minulle oli se, etten aina oikein tiennyt itsekään mitä olisin halunnut! Eeva sai kuitenkin aina ajatuksestani kiinni.

Sekä Facebookin puolella, Twitterissä että kotisivuilla on meikäläisestä uusia kuvia. Ne otti rautaisella ammattitaidolla Hanna Poropudas, Pohojan akka -valokuvauspalvelusta. Jotenkin aavistin kaimani sivuista ja portfoliosta, että voisimme jakaa samaa ajatusmaailmaa – ja kas – intuitioni oli oikeassa! En koe itseäni valokuvaukselliseksi, saati luontevaksi kameran edessä, mutta Hannan kanssa sellaiset murheet jäivät unholaan. Kuvaushetkellä satoi vielä räntää! Hymyile siinä sitten!

Kolmas kerta toden sanoo. Ainakin mitä meikkaamiseen tulee. Nimittäin tämä oli kolmas kertani ammattimeikkaajan käsittelyssä ja ylivoimaisesti paras. Elina K oli huippu! Ihoni on hankala, siis minun mielestäni. Vaikka kuinka koetan pohjustuksen tehdä huolella, niin eikö jo naama kiillä vartti sen jälkeen kun meikin olen tehnyt.
Mutta kun Elina teki meikin klo 11 aamulla ja klo 21 illalla olin kotona, oli meikki niin hyvässä kunnosssa, että olisin voinut mennä suoraan vaikka juhliin. En ymmärrä!! Ja puuteria lisäsin vähän nenän päälle kerran. Ällistyttävää. Ja me todella kuvasimme räntäsateessa.
Elina K:n studio on Tampereella ja taatusti koetan päästä hänen oppiinsa vielä tekemään tämän ihmeellisen pohjustuksen.

En tuntenut ketään näistä yrittäjänaisista ennestään, joten ihan arvalla ja intuitiolla menin, enkä voisi olla palveluihin tyytyväisempi. Jos vaan samalla intuitiolla löytyisi ne oikeat lottonumerotkin, niin olisin miljonääri. Jostain syystä intuitioni ei vaan niiden kanssa toimi. Ehkä siksi olen huono matikassa?

Mutta sitten Morren maailmassa tapahtui muitakin uudistuksia. Valppaana nyt siis kaikki!

Lausuntopalvelun hinnoittelu muuttui. Se on nyt merkkimäärään pohjautuva. Koin sen reilummaksi kaikkien osapuolien kannalta kuin aiemman liuskamittaisen hinnoittelun. Nyt ei tarvitse murehtia, että mites ne fonttikoot, rivivälit, marginaalit... Vain merkkimäärä ratkaisee!

Uutena palveluna kustantamoille tarjoan tiedotteiden tekemistä. Etenkin pienillä kustantamoilla voi olla tällaiselle tarvetta. Isommathan ovat palkanneet tiedottajan erikseen.


Jännittävin uudistus on Morren maailman kirjoittajatreffit! Olen huomannut (omakohtaisestikin), että kirjoittaminen ei aina suju kotona. Jotenkin on koko ajan muka tärkeämpää puuhaa kuten tiskit, pyykit, Facebook... Kun ottaa asiakseen mennä muualle kirjoittamaan, se tuntuu sujuvan paremmin.

Niinpä täällä Salossa (jonne on helppo tulla niin Turusta kuin Helsingistäkin) järkkään aikaa ja paikan kirjoittamiselle. Otin näetsen konttoripaikan HubSalon tiloista. Täällä on oikein viihtyisää ja rauhallista. Minua saa toki tulla tapaamaan tänne muutenkin, jos joku tahtoo jutella käsikirjoituksestaan, kustannustoimittamisesta ym.

Olen paikalla kirjoittajatreffeillä koko ajan, apua saa siis tarvittaessa. Mitään laajaa kustannustoimitustahan ei tuolla ajalla voi tehdä, mutta pienempää jeesaamista kyllä. Loistotilaisuus siis kirjoittaa kustannustoimittajan hellässä huomassa!
Tarjoan siinä ohessa kahvia ja teetä, sekä jotain pikkunaposteltavaa. Omat eväät saa kuitenkin tuoda mukaan isomman nälän varalta.
Tekstiä ei ole pakko kuitenkaan näyttää minulle – saati muille. Jokainen tekee omaa hommaansa. Ei ole edes väliä mitä kirjoittaa!

Tällä samalla ajatuksella on tulossa myöhemmin myös kokonaisia viikonloppuja. Eikö olisikin ihana ottaa omaa aikaa ja painua hotelliin viikonlopuksi kirjoittamaan? Ja vielä ihanampaa, kun paikalla on kustannustoimittaja ja koko joukko muita inspiroivia kirjoittajia. Tästä uutisoin sitten myöhemmin lisää... Olen menossa katsomaan erästä paikkaa juuri tätä tarkoitusta varten ja olen vallan täpinöissäni!

Tässähän on kuulkaa ihan kevättä rinnassa jo!

Kommentit

  1. Onpa todella silmäähivelevät ja toimivat sivut. Onnea!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittajatreffit kuulostaa hienolta uudistukselta! Toivottavasti se löytää kävijänsä. :D :D

    VastaaPoista
  3. Mistä noin ihana kaulakoru?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korun on tehnyt SirRoi, eli Sirpa Roivas. Näitä ihanuuksia löytyy: https://www.sirroi.com/fi

      Suosittelen lämpimästi! Nykyisin ehkä jopa valtaosa koruistani on ostettu nimenomaan SirRoilta :)

      Poista

Lähetä kommentti