Suomennos: Ilkka Rekiaro
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 367
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Plääh!! Jo toinen uutuuspettymys Kingiltä. Tohtori Uni oli tosin vielä huonompi, mutta Herääminen oli sellaista löysähköä keskikastia.
Tarina kertoo Jamiesta (lukemisesta on ehkä viikon ja minun piti tarkistaa kirjasta päähenkilön nimi – kertonee paljon siitä kuinka "innostunut" tästä olin) ja pastori Jacobsonista.
Jacobson saapuu Jamien kotikaupunkiin Jamien ollessa 9-vuotias. Jacobson on naimisissa, hänellä on pieni lapsi ja kaikkiaan hän on onnellinen, insinöörin taipumuksia osoittava mies. Sitten sattuu onnettomuus ja Jacobson menettää perheensä.
Jamiella ja Jacobsonilla on erityinen suhde, ja vuosia myöhemmin silmänkääntäjäksi ryhtynyt entinen pappi pelastaa Jamien huumekoukusta. Mutta pelastumisella on oma hintansa.
Herääminen kumartaa vahvasti Mary Shelleyn Frankensteinin suuntaan ja ammentaa kauhunsa hullu tiedemies -teemasta. Ideassa ei sinänsä ole mitään vikaa ja jutun ydin onkin kiinnostava juttu. Mutta tällä kertaa King sortuu tyystin tarpeettomaan haahuiluun, joka keskittyy vanhenemisen ja uskon ympärille. Elämälle kiitos King ei jää moralisoimaan mitään, mutta pohdiskelu tekee kauhuromaanista turhan hidastempoisen ja auttamattoman tylsän. Siinä missä pohdiskelevuus istui erinomaisesti 22.11.63 -romaaniin, ei se tässä toiminut ollenkaan.
Kauhun saa tässä romaanissa käytännössä unohtaa täysin. Enkä pidä itseäni kuitenkaan niin paatuneena, ettenkö sitä olisi huomannut. Sinänsä tämä voi olla hyvä tapa tutustua Kingiin, jos sattuu olemaan herkempi yksilö, mutta toisaalta Herääminen ei anna rehellistä kuvaa kauhukirjallisuuden kuninkaan tuotannosta.
Mitä nyt sitten sanoa tylsästä romaanista? Paljon keskitytään Jamien bändikuvioihin, joita olisi hyvin voinut tiivistää. Jamie hahmona jäi minulle todella etäiseksi, oudoksi ja tuntemattomaksi. Pastori Charles Jacobsonissa oli vähän särmää, mutta Herääminen on Jamien minäkerrontaa, joten Jacobsonin pään sisälle ei mennä. Harmillista.
Herääminen ei ole huono. Se vain ei ole hyvää Kingiä. Tällä kertaa suomennoksessakaan ei ole moittimista. Kansikuva on kamala, kasarihenkinen halpakuvatus. Siitä ei parane kuitenkaan moittia Tammea, sillä tämä on amerikkalainen, ns. alkuperäinen kansi.
Pöhhöh! Seuraavaa odotellessa ja vanhoihin tukeutuessa...
Herääminen myös:
Kirjaston kummitus
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kommentit
Lähetä kommentti