Morren maailman kirjoittajamatka Etelä-Ranskaan Milja Kauniston kanssa!

Yhtenä päivänä sain idean. Koska nautin itse suunnattomasti spefiporukoiden parissa järjestetyistä kirjoittajaleireistä, joista saa suunnattomasti inspiraatiota, niin miksen tarjoaisi tätä muillekin? Ihan ensin syntyi ajatus viikonlopusta ja tuumasta toimeen; tarjolla on reissu Salon Mathildedaliin toukokuussa. (Paikkoja ei ole enää montaa!)


Idea poiki toisen ja nyt onkin mahdollisuus lähteä Etelä-Ranskaan, piskuiseen Villecomtalin kylään syyskuun lopussa. Siellä meitä on vastassa kirjailija Milja Kaunisto ja upeat maisemat. Milja kertoo meille historiallisen romaanin tekemisestä, taustatutkimuksesta ja vie meidät Olavi Maununpoika -trilogian tapahtumapaikoille (ks. ohjelma).

Milja kertoo Villecomtalista näin:
1200-luvulla perustettu linnoitettu kylä Villecomtal on pieni ja punakivinen, tammimetsien ja vuorten kätkemä aarre. Siitä on tullut kotikyläni. Siellä on syntynyt koko Olavi Maununpoika -sarja, kosken kuohuja kuunnellessa, kastanjoiden rapsahdellessa vuoripoluille; niistä silmänräpäyksistä, kun kuvittelen hylätyn paimenmökin piipusta nousevan savua tai löydän metsän keskeltä muinaisen Hirtettyjen Tornin kivijalan. Villecomtal on syksyllä parhaimmillaan. Sadepäiviä on vielä suhteellisen vähän ja aurinko ilmestyessään porottaa kuumasti. Haluan viedä teidät muun muassa roomalaisten rakentamia pikkupolkuja pitkin Servièresin, romaanihenkilöni Miraclen kotilinnan raunioille. Vaeltaessamme vuorilla kerron taustatutkimuksesta, inspiroitumisesta, henkilöhahmojen luomisesta ja historiallisen romaanin tärkeimmästä annista: elämän antamisesta kuolleille. Ottakaamme vaikka viinipullot mukaan koriin, kylän pikkuputiikista patonkia ja juustoja, istukaamme rupattelemaan ja katselemaan huimia näköaloja, kuuntelemaan muinaisten henkien supatusta ja inspiroitumaan Etelän syksyssä.

Mitä muuta sitten kirjoittajareissulla tehdään? Nökötetään hotellihuoneessa hiljaa nenä läppärissä? Sitäkin, jos inspiraatio on hurjimmillaan.

Lähtökohtaisesti ideana on työstää omaa romaanikäsikirjoitusta. Lajityypillä ei ole merkitystä. Käsikirjoituksen ei myöskään tarvitse olla valmis kokonaisuus. Se voi olla vaikka vain synopsis, lyhyt suunnitelma, muutama luku tai ajatus päässä.
Päivän ohjelman puitteissa tehdään lyhyitä luovan kirjoittamisen harjoituksia. Kutsun tätä lämmittelyksi. Ihan kuten urheilija lämmittelee ennen varsinaista suoritusta, lämmittelemme mekin pienillä harjoituksilla ennen oman käsikirjoituksen työstämistä.
Harjoitusten jälkeen voimme jäädä kirjoittamaan yhteiseen tilaan yhdessä tai kukin voi vetäytyä omaan rauhaansa. Minä olen paikalla myös kirjoittamassa, mutta ensisijainen tehtäväni on olla muiden kirjoittajien tukena. Kanssani voi pyöritellä ideoita, voin lukea ja kommentoida käsikirjoituksia, antaa erilaisia haasteita ja näkökulmia.
Harjoituksia varten tarvitaan vain kyniä ja paperia. Sään salliessa näitä voidaan tehdä ulkonakin!

Iltaisin voimme istua viinilasillisen äärellä puhumassa kirjoista, kirjoittamisesta, luomisen tuskasta, ideoista ja ajatuksista... Mistä vain!



Matkalle mahtuu 15 osallistujaa. Määrä on alhainen siksi, että siten on helpompi saavuttaa se intiimi tunnelma, mikä kirjoittajaporukassa on se kantava voima. Pienemmälle joukolle myös minulla on parempi mahdollisuus antaa täysi panostus jokaisen tekstille.

Mikäli saan käsikirjoituksen arvostelupalveluuni viimeistään kuukautta ennen matkaa, ehdin tehdä siitä lausunnon, jonka pohjalta reissussa voi jatkaa tarinan työstämistä. Tällöin minusta on vielä enemmän apua matkalla, sillä onhan tarina minulle tuttu jo ennestään! Reissuilijalle arviointipalvelusta annan 25% alennuksen.

Entä jos haluaa mukaan matkaan, mutta käsikirjoitusta ei ole eikä kirjoittaminen oikein houkuta muutenkaan? No ilman muuta matkaan vain. Käsikirjoitus ei ole mikään pääsyvaatimus.

Ylipäätään kirjoittajareissun ohjelma ei ole mikään pakkosuorite. Pidän ensiarvoisen tärkeänä antaa tilaa luovuudelle ja vapaudelle. On turha katkasta hyvää kirjoitusmoodia vain siksi, että patikkaretki kutsuu. Jos kirjoitusharjoituksen sijaan aurinko houkuttaa enemmän, ei kukaan paheksu sitäkään. Vapaus ja luovuus kulkevat käsi kädessä.

Sekä minä että Milja Kaunisto toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi tälle matkalle!

Psstt... Matkan voi käydä varaamassa täältä. Matkanjärjestäjänä toimii kokenut ja asiantunteva Kon-Tiki Tours.

Kommentit

  1. Oi kun kuulostaa ihanalta :-) Harmi, etten taida päästä mukaan...tosin ei minulla ole mitään harhakuvitelmia omista kirjoittajankyvyistänikään, mutta olisin voinut tulla ihan vaan hengaamaan ja nauttimaan kultivoidusta seurasta

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kyllä ihanalta matkalta. En ole koskaan kyllä edes ajatellut, että kirjoittaisin jollekin muulle, kuin itselleni. Mutta nyt lainakin alitajuntani ahkeroimaan. Matkalle haluaisin kyllä mukaan, eikä näillä näkymin mitään estettäkään.

    VastaaPoista
  3. Ai että, olisipa ihana lähteä! Vaan taitaa jäädä haaveiluksi tällä kertaa, koska pitää palata töihin syyskuun alusta... :/ Bloggaa kumminkin matkan kohokohtia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti