Shimo Suntila ja Juha Jyrkäs (toim.): Hei, rillumapunk! (2015)

Kustantamo: Kuoriaiskirjat ja Aavetaajuus
Sivumäärä: 235
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

En tiedä, onko spefikenttä se, missä on alalajeja ihan loputtomasti. Toisia se jatkuva lokeroiminen ahdistaa, toisia helpottaa. Tässä on kuitenkin syntynyt taas uusi alalaji; rillumapunk. Se menee samaan sarjaan muidenkin punk-lajien kanssa ja ammentaa rillumarei-perinteestä. Ihastuttavaa on se, että tämä on niin aidon suomalainen ja pölhö juttu – kaikella rakkaudella toki.

Hei, rillumapunk! -novelliantologia sisältää 14 reipasta novellia:
O. E. Lönnberg: Peikonkulta
Boris Hurtta: Ainahan on maksettava, eikös juu?
Eero Korpinen: Jätkän kulta
Nina Korento: Nurjapuoli
J. S. Meresmaa: Pirunkeuhko
Jussi Katajala: Kultaa kalliimpaa
Toni Saarinen: Merkillisiä muistiinpanoja Markkinoilta (ontologinen matkakertomus Akatemialle)
Juha Jyrkäs: Tuopa tuoppi pirunkusta
Anu ja Eero Korpinen: Järvikylän Kaisa
Jukka Särkijärvi: Viljaviinaa
Jussi K. Niemelä: Tähtikalakukko
Kari Välimäki: Karhu ja savottalaiset
Juri Nummelin: Plätsis, sanoi Eemeli, plätsis!
Shimo Suntila: Norvajärven meteoriitti

Koko antologia oli varsin tasainen; hyvässä ja pahassa. Tämä on niitä inhottavuuksia, kun kokonaisuudessaan pitää kirjasta sanoa "se oli ihan okei". Se kertoo, ettei se erityisemmin säväyttänyt, mutta että huonompaakin on luettu.
En tiedä olenko lukenut tätä jotenkin aivan erityisen hatarapäisesti kesälomalla, mutta vain harva novelli jäi mieleeni. Ne toki hyvällä, joten sinänsä tästä on turha kaivaa erityisen huonoja novelleja. Ehkä tässä kiusasi eniten ahdas miljöö. Pääasiassa ollaan tukkilaisympäristössä ja niin novellit sekottuvat päässäni tasaiseksi, yhtenäiseksi massaksi, jossa tapahtuu kummia, ryypätään, soitetaan rillumareimusaa ja tanssitaan. Mietin, että eikö rillumahenkeä saa puhallettua kunnolla muualle? Toisiin galakseihin ja maailmoihin? Eri aikakausiin? Ehkä genre hakee vielä muotoaan.

Mutta haluanpas nyt silti kehua niitä mieleenjääneitä.
Nina Korennon Nurjapuoli erottui joukosta juuri poikkeavalla miljööllään. Jussi matkaa syntymäsaarelleen, joka liittyy jollakin tapaa hänen isänsä menneisyyteen. Saari on vain naisten asuttama eikä Jussikaan välttämättä ole turvassa. Jussin seikkailusta syntyy jotakin tuttua – ja rillumahenkeen sopivaa. Novellissa on uhkaava tunnelma ja hyvä jännite, sanoisin tätä kauhunovelliksi. Se on yksi kokoelman lyhimpiä, mutta Nurjapuolen ei tarvitse olla yhtään pidempi.

Anu ja Eero Korpisen Järvikylän Kaisa oli tarinoista hellyyttävin. Tukkimiehet Eetu ja Viljo löytävät Kososen katiskasta omituisen otuksen. Ruma se on, mutta päätetään jättää henkiin. Otus nouseekin arvoon arvaamattomaan...
Tässä oli mukavaa satuhenkeä, vaikka siinä sitä myöden onkin pieni opetus ja arvolatauma. Tarinassa on leppoisa ote ja erinomaiset henkilöt.

Kari Välimäen Karhu ja savottalaiset nauratti! Ihan taattua, absurdia ja nyrjähtäneen huumorin Välimäkeä. Tässä novellissa näkyi hyvin nimenomaan kirjoittajan oma ääni. Ilman nimeäkin tämän olisi tunnistanut Välimäen jutuksi, jos hänen tuotantoonsa on perehtynyt. Jos tämä kolahtaa, niin lukekaa muitakin Välimäen juttuja! Tässä tarinassa karhu pistää savottalaiset ojennukseen – mitäs metsämiehet tulivat hänen mailleen!

Shimo Suntilan Norvajärven meteoriitti on erittäin kovatasoinen novelli. Suntila kirjoittaa hyvin ja onnistuu sujahtamaan hienosti päähenkilönsä Sylvi Saariston nahkoihin. Sylvi on geologi, ja joutuu jatkuvasti vääntämään peistä sukupuolensa tähden. Suntilan novelli on feministinen, mutta ei alleviivaava. Tarina meteoriitin etsinnästä on etusijalla ja pitää hyvin yllä jännitetä. Tässä oli sopivasti annosteltu romantiikkaakin minun makuuni.

Käykääpäs vielä lukemassa Amman lukuhetken bloggaus Hei, rillumapunk! -antologiasta. Ammalla oli eri suosikit kuin minulla, joten päätelkäämme siitä, että tästä löytyy jokaiselle jotakin!