Siri Pettersen: Odininlapsi (2013 / 2015)

Odinsbarn
Suomennos: Eeva-Liisa Nyqvist
Kustantamo: Jalava
Sivumäärä: 614
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Nyt kuulkaa Norjasta kajahtaa! Siri Pettersen aloittaa Korpinkehät-sarjan vahvasti. Kerron ensin mitä minä odotin.

Odotin tarinaa nuoresta tytöstä, joka onkin outo hyyppä ympäristössään. Hän rakastuu tietysti normaaliin poikaan ja sitten saamme seurata 20 kirjan verran tätä riipaisevaa juupas-eipäs rakkaustarinaa. Välissä tapaamme seksikkäitä viikinkejä, mystisiä tietäjiä ja reheviä majatalonemäntiä.

Odininlapsi vastasi osin näihin odotuksiin. Mutta ei lainkaan huonolla ja "tää on jo niin nähty" -asenteella.
Hirka on tosiaan nuori tyttö, joka poikkeaa muusta väestä. Hän on hännätön, susi vei hännän Hirkan ollessa vauva. Niin hänelle isä on kertonut.
Hännättömyys on kuitenkin ihan jotain muuta kuin vain yhden ruumiinosan puuttumista. Hirkalle selviää hiljalleen, mitä se todella tarkoittaa. Ja miten Rime, Nuorukainen, suhtautuu asiaan...

Kaikkein eniten Odininlapsi ihastutti selittämättömyydellään! Pettersen ei tarjoa rautalankaa lukijalleen yhtään. Jos et pysy kärryillä, niin se on voivoi. Tarina kulkee ja mukana on pysyttävä. Oli ihanaa lukea tarinaa Hirkan ja Rimen kautta, joille maailma on tuttu ja sen asiat itsestäänselvyyksiä. Olisi ollut hullua, jos jokaista heille tavallista asiaa alettaisiin selvittää lukijaa varten. Kyllä ne sieltä aukenivat muutenkin. Hitaasti, mutta varmasti.

Hirka on topakka nuori nainen. Minulle tuli hänestä mieleen Ilkka Auerin Lumen ja jään maa -sarjan Nonna – ei varsinaisesti sukupuoleton eikä sukupuoltaan häpeävä, mutta ei nyt erityisesti sukupuoltaan esiin nostavakaan.
Rime ei ollut seksikäs viikinki (ehkä niitä tulee vielä?), mutta mielenkiintoinen nuori mies. Vähän jalon sankarin yritelmää hänessä oli, mutta se kuitattakoon Rimen nuoruudella ja naiviudella. Kyllä hänestä vielä särmää hioutuu.

Eniten minua kiehtoi kuitenkin muutama sivuhenkilö. Korpinkouluttaja Ramoja, jolla taatusti on vielä oma tarinansa kerrottavanaan. Rimen äidinäiti Ilume, jonka rinnalla Eddingsin Belgarionin taruista tuttu Polgara on lempeä piikatyttönen. Ja Urd, tarinan mulkqvist. Urdissa on jotain outoa myös. Hän on tässä vaiheessa tarinaa ehkä hiukan turhan mustavalkoinen ja typerä pahis, mutta kehittymisen mahdollisuuksia on.

Kerronallisesti Odininlasta olisi voinut tiivistää alusta. Ensimmäiset 300 sivua kannattaa sinnitellä, sillä sitten alkaa tapahtua niin että rytinä käy!
Magia oli toteutettu myös kiinnostavasti. En oikein vieläkään ymmärrä sen toimintaa, mutta se aukenee ehkä tarinan mukana myöhemmin jokun muun hahmon kautta. Magiasta puhuminen syleilynä oli kuitenkin vinkeä lähestymistapa.

Kokonaisuudessaan Odininlapsi on kiinnostava, omaperäinen ja haastava fantasiatarina. Poikkeaa edukseen joukosta pohjoismaisella otteellaan. Tätä kelpaa esitellä maailmalla. Odininlapsi sopinee yläkoululaisesta ihan aikuislukijoihin saakka, mutta vaatii kyllä kokeneen lukijan yleisökseen (toisin kuin fantasiatarinat yleensä).
Seuraavia osia odottellessa!

Odininlapsen ovat kehuneet myös:
Mustemaailmani
Notko, se lukeva peikko
Eniten minua kiinnostaa tie

Korpinkehät -sarja:
Odininlapsi
Mätä
Mahti