Kaj Korkea-aho: Paha kirja (2015)

Onda boken
Suomennos: Laura Beck
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 317
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Helsingin kirjamessuilla oli jälleen jo perinteeksi muodostunut lukupiiri. Olin mukana nyt kolmatta kertaa kirjabloggaajan roolissa ja nautin jälleen aivan tavattomasti! Lukupiirissä on hieno mahdollisuus saada uusia näkökulmia kirjaan ja rauhassa kuulla sen syntyprosessista ilman ympäröivää messuhälinää.

Tällä kertaa päädyin Kaj Korkea-ahon Paha kirja -romaania käsittelevään lukupiiriin. Olin innoissani, sillä kirja vaikutti juuri mukavan kutkuttavalta kauhulta. Etukäteen jännitin hiukan lukupiirin kaksikielisyyttä (sillä Korkea-aho on ruotsinkielinen ja teoksen alkukieli on ruotsi), sillä ruotsini on vaipunut unholaan lähes täysin. Jännitys oli kumminkin siltä osin ihan turhaa. Kielet vaihtuivat sujuvasti ja enimmäkseen puhuttiin suomea. Sitä paitsi ymmärsin enemmän ruotsiakin, mitä olisin osannut odottaa – tai ainakin luulen ymmärtäneeni...

Paha kirja kertoo kirjallisuudenprofessori Mickel Backmanista, kahdesta opiskelijakaveruksesta Pasi Maarsista ja Calle Hollenderista – sekä 1920-luvulla eläneestä runoilijasta Leander Granlundista, jonka runokokoelmaa ei koskaan julkaistu ja joka aiheutti järjetöntä kuolemaa. Tapahtumamiljöönä on Turku – ja ennen kaikkea opiskelijoiden Turku, Åbo Akademi.

Lukupiirissäkin todettiin, että Paha kirja on ennen kaikkea jätettyjen miesten tarina. Siitä on aivan turha silti hakea sovinismia, vaan se puhuu jättämisen ja hylkäämisen kokemuksista. Jättäjinä eivät pelkästään ole naiset, vaan lisäksi kustantamo, yhteiskunta, ystävä, perhe ja suku, yliopisto – ja tietyllä tapaa myös koko ympäröivä maailma.
Vahvimmillaan romaani on kertoessaan Mickelin ja Myrnan tarinaa. Kirjailija pelkäsi tämän teeman jääneen muiden varjoon, mutta en ainakaan itse kokenut niin.
Paha kirja on aikalaisromaani, jossa on minusta samoja teemoja kuin Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -kirjassa, mutta tiiviimmin.

Hiukan yllättäen huomasin, että lukupiirissä minä taisin olla ainut, joka luki tätä kauhuromaanina. Kirjailija itse ja kustantajakin taisi olla hämmästynyt siitä. Annoin lämpimän kannustukseni Korkea-aholle jatkaa rohkeammin kauhun parissa. Hän osaa tehdä sen hyvin hienovireisesti. Paha kirja oli minusta parempi kuin Tummempaa tuolla puolen, ja vaikka se sisälsi vähemmän kauhuelementtejä, en silti pitänyt tätä pettymyksenä edes lajimääritelmäni suhteen.
Jäin käsitykseen, että ruotsiksi tätä on aseteltu enemmän trillerin lajityyppiin!

Ilahduin myös tavattomasti siitä, että Paha kirja täytti ne odotukset, jotka jäivät lunastamatta Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhilta. Tässä puhuttiin oikeasti kirjallisuudesta, kirjallisuuden opiskelusta ja oli hiukkasen romantiikkaakin. Mietinkin, että paljonko ei-kirjallisuutta opiskellut saa tästä irti? Meneekö jotkut jutut ohitse? Ilmeisesti ainakaan yliopistolla ja kielisyydellä ei ole vaikutusta – hihittelin pienille ja tutuille ilmiöille ja piikeille antaumuksella.

Paha kirja on hyvä kirja. Ei tässä oikein muuta voi sanoa. En tiedä paljonko lukupiiri vaikutti lukukokemukseni syventämiseen. Oli mukavaa osallistua monipuoliseen (ja -kieliseen) keskusteluun ja hoksata kirjasta uusia näkökulmia. Erityisen kiinnostavaa oli tuo aiemmin mainitsemani trillerinä markkinointi ruotsinkielisenä. Olisi jännää tutustua enemmän siihen, paljonko kieliero Suomessa näkyy juurikin tällaisissa asioissa!

Kirjamessut ovat ohitse, mutta kokemukset ja muistot säilyvät. Kannustan lämpimästi osallistumaan näihin lukupiireihin – ihan vaikka kirja ei niin järin paljon kiinnostaisikaan. Ties vaikka saisi kipinän!

Kiitos Helsingin kirjamessujen organisaatiolle, kirjailija Kaj Korkea-aholle, kustantajalle Schildts & Söderströmiltä, ja Otavalle suomenkielisestä arvostelukappaleesta.