Kusti kertoo: Mistä puhun, kun puhun kustannustoimittamisesta

Tästä tämä sarja lähtee. Mietin, että ensin on tietysti syytä vähän avata sitä, mistä puhun, kun puhun kustannustoimittamisesta. Haluan vielä aivan erityisesti alleviivata sitä, että kyseessä on ammatti, jota tehdään vahvasti omalla persoonalla, omalla tyylillä ja johon ei ole mitään yhtenäistä virallista säännöstöä, kuinka tulisi toimia. Näin ollen siis tämä sarja ja tämä postaus kertoo vain minun tavastani toimia. Olen sikälikin erilaisessa asemassa moniin muihin kustannustoimittajiin nähden, että työskentelen freelancer-pohjalta ja toimitan myös omakustanteita.

Asiakastapaamisessa Helsingissä.

Kustannustoimittaja yrittäjänä

Kun perustin toiminimeni kotisivuja, jouduin tietysti kirjoittamaan tekstin siitä, mitä kustannustoimittaminen on. Tekstin piti olla tiivis, selkeä, napakka ja myyvä. Sen voi käydä lukemassa tästä.

Olen yrittäjänä tehnyt kustannustoimittajan hommaa liki kaksi vuotta. En siis vielä paljoa. En voi sanoa olevani kokenut kustannustoimittaja ja alani parhaimmistoa. Täytän maaliskuussa 35 vuotta, joten ei tässä ole ehtinyt mittavaa uraa vielä tekemään.
Mutta paljon olen kahden vuoden aikana jo oppinut.

Kustannustoimittaminen on todella herkkää työtä. Olen samaan aikaan kustannustoimittaja ja asiakaspalvelija. En voi sopimuksillani sitouttaa kirjoittajia samalla tavoin kuin kustantamot voivat. Kirjoittajalla on paljon kovempi motiivi tehdä kuten "kusti käskee", kun taustalla on kustannussopimus kirjan julkaisemisesta – monelle se on ison haaveen toteutuminen.
Näin ollen joudun siis myötäilemään jonkun verran ja pitämään tuntosarvet terhakkaina. Se ei tarkoita sitä, että voisin tehdä työtäni ylimalkaisemmin ja vähän sinne päin. Se tarkoittaa sitä, että minun on mietittävä huolellisemmin kirjailijan lähtökohtia, tavoitteita ja kuinka paljon hän on valmis ja kykenevä tekemään työtä tekstin eteen.

Kannattaako kaikkea kustannustoimittaa?

Kaikista teksteistä ei saa bestsellereitä. Ja mikään teksti ei ole sellainen, joka miellyttäisi ihan kaikkia. Joskus näen tekstistä valmiiksi, että tämä ei menisi läpi kustantamon seulasta. Syitä voivat olla muun muassa tavanomainen tarina, joka ei oikein tarjoa mitään uutta/kiinnostavaa, tilittämisen maku, mustavalkoiset henkilöhahmot ja asenteellisuus.
Jälkimmäinen näistä, asenteellisuus, on seikka, jonka itse koen kaikkein kiusallisimmaksi. Tällä tarkoitan tekstejä, joista kuultaa läpi esimerkiksi rasismi, naisviha, nuoret vs. aikuiset -asetelma, kaupunkilaisuus vs. maalaisuus, homovastaisuus ja uskonnollisuus. Se, että joku henkilöhahmo on vaikkapa rasisti, ei ole asenteellisuutta. Totta hitossa kirjallisuudessa voi ja suorastaan pitää olla myös epämiellyttäviä tyyppejä. Asenteellisuus näkyy läpi koko tekstin eikä jää vain yhden tai useamman hahmon ominaisuudeksi.
Olen kustina näiden kanssa oppinut varovaiseksi. Jos asenteellisuudesta huomauttaa, niin äkkiä saa niskaansa vastasyytökset, jotka kulminoituvat usein ikääni ja sukupuoleeni. Otan myös huomioon sen mahdollisuuden, että näen asenteellisuutta siellä, missä sitä ei oikeasti olekaan. Joskus käy onnekkaasti ja kirjoittaja hoksaa mitä tarkoitan. Omaa asenteellisuuttaan ei aina välttämättä itse huomaa, enkä usko kenenkään meistä olevan sellaisesta täysin vapaa. Näistä syntyy hienoja keskusteluja, joiden seurauksena uskallan sanoa molempien maailmankuvan avartuneen. Kustannustoimittaminen on myös oppimista.

Yrittäjä-kustina opin varsin nopeasti sen, että ihan kaikkea ei siis minun kannata kustannustoimittaa. Se ei suinkaan aina tarkoita sitä, että teksti olisi niin huono ettei sille kannattaisi mitään tehdä. Useimmiten se vain tarkoittaa sitä, että minä ja kirjoittaja olemme eri linjoilla tekstin kehittämisen kanssa. Joskus jo lajityyppi on rajauksena; minä en ole lainkaan pätevä kustannustoimittamaan runoutta.
Kun saan tarjouspyynnön, niin luen tekstin kursorisesti läpi. Mistä se kertoo, mikä on lajityyppi, kuinka iso työmäärä tämän kanssa olisi. Joskus jo tässä vaiheessa voin todeta, että ei kiitos. Tämäkin oli opittava kantapään kautta. Tarjouksen lähettämisen ja hyväksymisen jälkeen olen oppinut, että kannattaa tavata asiakas jos vain mahdollista. Kahvikupin ääressä keskustellen selviää loputkin esteet, jos on selvitäkseen.

Miten kaikki käytännössä tapahtuu 

Käsi, joka tekstiä heiluttaa

Useimmiten homma hoituu sähköisesti. Minulle lähetetään viesti, jossa kirjoittaja lyhyesti ehkä esittelee itsensä, kertoo tekstistään ja pyytää hinta-arviota. Minä vastaan viestiin, kysyn ehkä jotain tarkennuksia ja pyydän saada nähdä tekstin. Hintapolitiikkani perustuu merkkimäärään (välilyönnit laskien). Koen sen reilummaksi sekä asiakkaalle että itselleni.
Tarjouspyyntö ei ole koskaan sitova. Sitovaksi se muuttuu vasta, kun saan kuittauksen, jossa asiakas hyväksyy tarjoukseni ja antaa luvan ryhtyä hommiin.
Laskutus tapahtuu vähintään kahdessa erässä: ensimmäinen toimeksiannon alettua ja toinen urakan valmistuttua.

Sitten lähden lukemaan tekstiä tarkemmin. Mielelläni tapaan asiakkaan, jos se vain onnistuu, keskustellakseni siitä, mitä tehdään ja miten edetään. Aiemmin en sitä aina tehnyt, ellei asiakas sitä erikseen kysynyt. Nyt ehdotan sitä itse, koska olen kokenut sen hyödylliseksi – ja se on sitä paitsi hauskaa. Kaikki – ihan oikeasti kaikki! – asiakaskohtaamiseni ovat olleet ihania. Parasta on, kun asiakas tapaamisen jälkeen nousee pöydästä hieman lasittunein katsein. Ajatukset ovat jo muualla. Ja siinä vaiheessa tiedän onnistuneeni! Isoin murhe silloin on vain se, että pääseekö asiakas siinä mielentilassa ehjänä kotiin.

Tapaamisen jälkeen lähetän asiakkaalle editointiohjeen, jossa tiivistän ne asiat, mistä ollaan puhuttu. Nämä koskevat yleensä isoja linjoja tekstissä; näkökulmahenkilöitä, juonen kehitystä, tiivistämistä / laventamista jne.
Asiakas editoi tekstiä sovitun aikataulun mukaan. Tästä toivon pidettävän kiinni, vaikka tietenkin elämässä aina voi sattua ja tapahtua kaikenlaista. Mutta aikataulussa pysyminen tuo kirjoittamiseen ryhtiä ja helpottaa meidän molempien elämää. Jos kirjailijaksi aikoo, on hyvä opetella pitämään kiinni deadlineista. Inspiraation odottelu on vain tekosyy.

Kun saan asiakkaalta editoidun tekstin, tulee minun vuoroni. Ryhdyn käymään läpi tekstiä tiheällä kammalla. Teen yliviivauksia, ehdotan toisia sanoja, tiivistämisiä, joidenkin asioiden avaamisia jne. Korjaan tekstistä suoraan pilkkuvirheet, isot/pienet kirjaimet ym. pikkujutut. Isoimmista laitan huomautuksen, esim. sanajärjestyksestä tai siitä, kuinka virke on liian pitkä ja/tai raskas.
Myös tässä vaiheessa pidän asiakkaan kanssa silmällä tekstin isoja linjoja. Onko rönsyjä? Liikaa tai liian vähän henkilöitä? Onko alku ja loppu hyviä? Onko keskellä tyhjäkäyntiä? jne.
Samalla teen tekstiin taittoa helpottavia muotoiluasetuksia. Laitan sisennykset, dialogirivit ym. oikein. Poistan ylimääräiset välilyönnit ja turhat, tyhjät rivit.
Kun tämä osuuteni valmistuu, lähetän kommentoidun käsikirjoituksen takaisin asiakkaalle – ja samalla myös laskun viimeisen erän.
Usein tämän jälkeen olemme sopineet asiakkaan kanssa, että hän lähettää minulle vielä kerran valmiin tekstin, jonka silmäilen läpi. Sitten teksti on valmis, minne se nyt ikinä onkaan matkalla.

Olen hionut käytäntöjäni tässä parin vuoden aikana, kun olen oppinut kaikenlaista. Jokaisen asiakkaan kanssa sovitaan kaikesta meille sopivat toimintatavat. En siis välttämättä tee Villen kanssa samoin kuin Kallen kanssa. Tämä on aina tilannekohtaista ja henkilökohtaista.


Tätä on siis kustannustoimittaminen Morren maailmassa. Lausuntopalvelu on asia erikseen, se ei ole kustannustoimittamista.
Rakastan työtäni. On tietenkin päiviä, jolloin ottaa päähän. Jolloin kaikki tuntuu vaikealta eikä mistään tule mitään ja kaikki muu on paskaa paitsi kusi ja veri. Mutta siltikin. En päivääkään vaihtaisi pois. En kokemustakaan pois. Jokainen työkeikka ja jokainen teksti on opettanut minulle jotakin.

Tämä teksti on pitkä kuin nälkävuosi ja vielä jäi paljon sanomattakin. Lisää sitten seuraavissa osissa!