Suomennos: Sari Karhulahti
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 383 (pokkari)
Mistä minulle: oma ostos
Kyllä ei taas Morre ole aallonharjalla. Tämänkin sensaation ilmestymisestä on kulunut 20 vuotta, ja vasta nyt sain tämän luetuksi. Luonnollisestikaan en ole nähnyt tästä tehtyä elokuvaa.
Tehän jo tiedätte jutun. Tämä on Bridget Jones -nimisen kustannustoimittajan päiväkirjamuotoon puettu tarina, jossa hän etsii itselleen kumppania. Tielle osuu kaksi erityistä ehdokasta: seksikäs pomo Daniel ja varsinaiselta tossukalta vaikuttava Mark Darcy (josta tietysti puhutaan mr. Darcyna). Lopputuloshan on ihan arvattava, sillä viittaus Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaaniin on ilmeinen. Tämä on ikään kuin sen nykyaikaistettu versio.
Bridget Jones – elämäni sinkkuna -teosta pidetään kaiketi chick litin, tipukirjallisuuden, äitinä. Sillä minä vähän tartuinkin tähän. Olen jonkin verran vierastanut lajityyppiä. Enkä nyt saanut mitään "iik! tämä on nyt uusi suosikkigenreni!"-elämystäkään, mutta viihdyin Bridget Jonesin parissa paremmin kuin odotin. Tähän lienee kaksi syytä: huumori ja tuoteviljelyn puuttuminen.
Bridget Jones on ehta komedienne. Hän menee ja sählää ja mokaa ja lihoo ja masentuu ja ottaa tuikun murheeseen. Kyse ei ole mistään vakavasta masennuksesta, joka olisi sairaudeksi luettavissa, vaan juuri se hetkellinen "**tu mä en osaa mitään eikä musta ole mihinkään"-fiilis. Bridget Jones on aito. Häneen samastuu helposti, vaikkei olisi enää sinkkukaan.
Harmittavasti muut hahmot jäivät etäisiksi. Parhaiten esiin pääsee Bridgetin äiti, joka on aika kauhea tyttärelleen ja miehelleen, mutta jota toisaalta voi vain ihailla – vanhoilla päivilläänkin voi toteuttaa unelmiaan!
Daniel, mr. Darcy, Bridgetin homoystävä Tom... Ohuiksi jäävät. Etenkin kipinä Bridgetin ja Darcyn välillä puuttuu, ja se on sangen vakava puute.
Kuitenkin kokonaisfiilis jää selvästi plussan puolelle. Pitänee joskus lukea kaksi muutakin BJ-kirjaa. Ja ehkäpä muutakin chick litiä. Kyllä kuulkaa toisinaan kannattaa kurkata oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.
HelMet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi.
Lukuisat bloggarit ovat tästä kirjoittaneet, mutta tässä nyt muutama linkki alkuun:
Todella vaiheessa
Le Masque Rouge
Ja lisäksi suosittelen Kirjasfäärin hyvää bloggausta otsikolla "Voiko feministi lukea chick litiä?" (Klikinsäästö: Voi.)
-----
"Krhm.... Ahem... Morre?"
"Nooo?"
"Sä taisit unohtaa jotakin?"
"Kääk! Housut? Kattilan tulelle? Ulko-oven auki? Kääk! Poliisi! Palokunta!"
"Ei ei ei. Pisteet! Tähdet! Mitä ne nyt on... Se, josta saa niin mukavasti selville sen, minkä arvoinen se kirja oikeasti on!"
"Jaa ne! Oisit heti sanonut! En mä unohtanut niitä. Mä päätin jättää ne pois."
"Mutta miks?"
"Oikeastaan sä sanoit sen jo. Sä katsot, että siitä näkee 'minkä arvoinen se kirja on'. Ei se ole niiden juju, mutta ne äkkiä tulkitaan sellaiseksi. Enkä mä halua sitä. Kyseessä on kumminkin niin vahvasti mun oma mielipide ja toisinaan käy niin, että kirja vaatisi pidemmän sulatteluajan ja sit pisteet vaihtuu ja se nyt on muutenkin aika yksipuolinen näkemys joka ei ikinä kata niitä kaikkia nyansseja, joita sen pitäisi ja joka tulee vasta bloggauksessa ja jos joku vaan kattoo että 'plaah, vaan kaks tähtee, en lue', niin se ei oo oikein kun se voikin tykätä siitä ja..."
"Joo joo. Tajusin. Lakkaa huitomasta käsilläsi. Ota kahvia. Sun blogishan tää on. Mä vaan kysyin."
"Kiitos."
Kommentit
Lähetä kommentti