Sivumäärä: 326
Mistä minulle: arvostelukappale
Huolimatta suuresta suosiosta, en vieläkään ole tullut lukeneeksi Kätilöä. Tartuin tähän kauniin kannen perusteella (oletan, että Katja Kettu itse on tehnyt kansikuvan) enkä edes tiennyt mitä odottaa.
Yöperhonen on kaunis, taiten kudottu tarina Irgasta, joka elää erinnäisten sattumien jälkeen 1930–1950-luvuilla Neuvostoliiton Vorkutan vankileirillä, ja vuoden 2015 Vernasta, joka selvittelee kansantieteilijäisänsä kohtaloa Lavran kylässä Venäjän Marinmaalla.
Tässä on aika vahvasti samaa tyyliä ja tunnelmaa kuin Sofi Oksasen Puhdistuksessa, mutta Katja Kettu höystää tarinaansa maagisrealistisin elementein.
Tarina kulkee vuoroin sekä vankileirillä että nykyajassa. Välillä ääneen pääsee Vova (josta en voi kertoa enempää), josta tuli jotenkin mieleen Putin. Ymmärrätte, kun olette lukeneet Yöperhosen.
Yöperhonen on kirja, jonka varmasti luen vielä uudestaan. Aihe ei edelleenkään ole kiinnostuksenkohteideni kärjessä, mutta tarina kulki todella sujuvasti ja ihastelin myös sitä, kuinka luontevasti maaginen realismi tähän sopi. Ei tullut sellaista "laitetaas tähän vähän tämmöstä magiaa kun se on nyt in"-fiilistä, vaan elementti todella palveli tarinaa ja oli keskeinen (vaikka ei suurin) osa siinä.
Harmittaa, että ehdin vasta nyt bloggaamaan tästä. Ihan tuoreeltaan olisin voinut sanoa enemmänkin, mutta näin suurin piirtein kuukautta myöhemmin kielenpäällä on enää vain tunnelma ja maku, jota on vaikea selittää.
Lämmin suositus tälle tarinalle!
Tämä menee HelMet-lukuhaasteessani kohtaan 20. kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.
edit: Kansikuva ei ole Katja Ketun käsialaa, vaan Eemil Karilan. Juttua aiheesta voi lukea tästä.
Kommentit
Lähetä kommentti