Marko Hautala: Torajyvät (2011)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 262
Mistä minulle: oma ostos

Marko Hautala on eittämättä tämän hetken kotimaisen kauhun kärkinimiä ja niinpä tartuin Torajyvät-romaaniin luottavaisena. Pidin erittäin paljon Unikoirasta ja Kuokkamummosta, mutta Torajyvät on näitä edellisiä ehkä vieläkin parempi. Vaikea sanoa. Joka tapauksessa olen hyvin vaikuttunut.

Spegelön saaressa on jotakin outoa ja uhkaavaa. Se ei johdu vain ikävästä perhedraamasta Jennin, Aaronin, Markuksen, Iinan ja Liisan välillä. Rantavedessä näkyy tuntemattomaa lajia olevia kuolleita kaloja. Saareen on kylvetty jyviä – torajyviä. Ja ne kantavat 1600-luvulta tähän päivään asti.

Torajyvissä ihailin suunnattomasti Hautalan tapaa rakentaa tunnelmaa henkilöiden välillä. Se suorastaan ritisi ja rätisi. Kaikki on niin todentuntuista, aitoa. Viha ja katkeruus tihkuvat rivien välistä, mutta silti sitä vain ymmärtää jokaisen henkilön ratkaisua. Miksi he ovat siinä.
Jenni on naimisissa vanhemman miehen, Aaronin kanssa. He ovat saarella katsomassa Aaronin aikuista poikaa, Markusta, joka on Jennin ex-poikaystävä ja nyttemmin aivovauriosta kärsivä. Nykyisin Markus seurustelee Iinan kanssa, joka on Jennin sisko. Liisa taas on Markuksen äiti ja siten myös Aaronin ex-vaimo. Soppaa on hämmentämässä Jennin ja Aaronin poika Miro, jolla on omat kommervenkkinsä.
Herkullista! Äkkiseltään kuulostaa ehkä Kauniit ja rohkeat -tyyppiseltä jutulta, mutta ei Hautala jää pelkkää ihmissuhdesoppaa keittelemään. En halua juonesta kertoa enempää, jotta lukunautinto säilyy muillakin.

Suosittelen Torajyviä etenkin kesäisiin iltoihin saaristossa. Torajyvät on myös sinun kirjasi, jos pidät historiallisista elementeistä ja psykologisesta kauhusta.

Nappaan tällä HelMet-lukuhaasteen kohdan 32. Kirjassa on myrsky.