Suomennos: Kristiina Kivivuori
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 311 (pokkari)
Mistä minulle: oma ostos
Tämä tarttui käteen oikeastaan ihan vain Helmet-haasteen vuoksi, jossa tämä sopii kohtaan 33. kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja. Sellainen Jane Austenin Viisasteleva sydän on.
Viisasteleva sydän ei ole niin tunnettu ja suosittu kuin Ylpeys ja ennakkoluulo tai Järki ja tunteet. Ymmärrän hyvin miksi. Tämä ei ole sitä parhainta Austenia.
Tarinan peruselementit ovat samat kuin em. teoksissa. Naimakauppoja koetetaan saada aikaan suunnassa jos toisessa, mutta kaikenlaisia väärinymmärryksiä sattuu. Anne ja Fredrik ovat olleet kihloissa, mutta Annen hienosteleva aatelissuku on painostanut Annen hylkäämään sulhon. Myöhemmin Fredrik palaa takaisin – ja onkin nyt hyvin haluttu naimakauppa...
Austen jatkaa edelleen vinoiluaan brittiläiselle tapakulttuurille ja seurapiirisäännöille.
Tietyllä tapaa Viisastelevassa sydämessä näkyy jo kaavamaisuus. Kepeyttä ei juuri ole ja sivuhenkilöt jäävät karikatyyrimäisiksi ja pinnallisiksi. Onhan Annen isässä, hienossa ja tärkeilevässä Walter Elliotissa, huumorin makua, mutta se menee jollakin tapaa jo epäuskottavuuden puolelle.
Ja kieli. En tiedä onko tämä Austenin omaa tapaa vai suomentajaa, mutta tällaiset virkkeet olivat suorastaan murhaavia:
"– – Joten haluaisin ehdottaa, sir Walter, että jos aikeistanne sattuisi leviämään huhuja – mitä ei ole syytä pitää mahdottomana, kun tiedämme, miten vaikeata on varjella ihmisten toimia ja aikeita toisten ihmisten huomiokyvyltä ja uteliaisuudelta; korkea asema näet vaatii omat veronsa; minä, John Shepherd, saisin pidetyksi salassa mitkä perheasiat hyvänsä, sillä minun hankkeitani ei kenenkään mielestä maksaisi vaivaa urkkia; mutta sir Walteria seuraavat katseet, joita on ehkä hyvin vaikea väistää; joten rohkenen sanoa, etten kovinkaan hämmästyisi, jos totuus pääsisi kaikesta varovaisuudestamme huolimatta huhuteitse imisten tietoon; ja siinä tapauksessa, kuten oli tarkoitukseni huomauttaa – sillä tarjokkaitahan epäilemättä ilmaantuu – siinä tapauksessa arvelisin, että kuka hyvänsä laivastomme varakkaasta päällystöstä olisi sangen huomionarvoinen henkilö; ja – pyytäisin vielä saada lisätä – minä voin saapua tänne kahdessa tunnissa milloin tahansa säästääkseni teiltä vastaamisen vaivan."Huhhuh!
(s. 23–24)
Joka tapauksessa Viisasteleva sydän oli lukemisen arvoinen, kevyt ja viihdyttävä tarina. Heikoimmillaankin Jane Austen ylittää monet muut tämän päivän viihderomaanit.
Pitkät ja monimutkaiset lauserakenteet ovat todella lukuhaluja syövyttäviä. Austenin teokset sinänsä kyllä kiinnostavat.
VastaaPoistaNe tosiaan vähän raskauttavat, vaikka tarina noin muuten on hieno!
PoistaTämä(kin) jakaa mielipiteitä, jos lähdettäisiin laittamaan paremmuusjärjestykseen kirjoja niin itse sijoittaisin tämän kolmanneksi (Y&E:n ja Emman jälkeen), ja pitävät jotkut tätä parhaanakin.
VastaaPoistaOnhan tämä erilainen ja nimenomaan vakavampi teos, sekä Anne että Fredrik ovat vanhempia ja kokeneempia kuin muiden kirjojen päähenkilöt ja se näkyy myös suhteessa, huumori keskittyy tosiaan Annen sukulaisiin mutta siinäkin on traaginen sivumaku...
Ja tietysti myöhemmissä ihailemissani brittikirjailijoissa kuten Pym ja Bowen on nimenomaan tämän kirjan henkeä.
Austenin lauseet, niin...tiedä sitten pitäisikö lukea alkukielellä vai käännöksinä, englanniksi ne ovat tietysti hieman luontevampia mutta sen verran vaativia että äidinkielellä saattaa silti sujua paremmin...
Jännää, mutta ei toisaalta yllättävää, että moni pitää tätä vahvana suosikkina. Ei tätä huonona teoksena joka tapauksessa voi pitää, se on selvä.
PoistaMinä olen niitä faneja, joille Viisastelevasta sydämestä on tullut vaivihkaa yksi lempiteoksista Austenin tuotannossa. Pidän siitä, että se on aikuista Austenia, jossa hahmoilla on jo jotain menetettävää ja isoja suruja ja pettymyksiä. Viisastelevasta sydämestä vuonna 2007 tehty brittifilmatisointi on BBC:n Y&E-sarjan jälkeen ehdottomasti mun lempparini Austen-filmatisoinneista. Upeasti tehty tulkinta.
VastaaPoistaKiitos filmatisointivinkistä! Täytyykin katsoa se jossakin vaiheessa, jos pääsisin tunnelmaan mukaan paremmin. Eittämättä jäin tässä ajoittain kompuroimaan myös kielen kanssa.
PoistaHauska sattuma, minä juuri luin loppuun Ylpeys ja ennakkoluulon -kävin kurkkaamassa sitäkin tekstiä - jonka kuvittelin olevan aikoinaan kirja, jota tuskin kiinnostuisin koskaan lukemaan, Austenia ylipäätään. Mutta päätinkin kokeilla, kun teki mieli lukea jotain vanhaa. Austen oli jonkin verran tuttu tv:n kautta, esim. Lost in Austen on ihan parasta. =D
VastaaPoistaKirjaa oli kyllä mukava lukea, vaikka se kevyt onkin, mutta Austen kirjoittaa niin hyvin ja viisaasti, toisin kuin monet nykypäivän viihdekirjailijat. Mutta voi! ja oi! =D Pyörittelin silmiäni niin monta kertaa kaikille älyttömyyksille, jotka olivat ennen vanhaan niin tärkeää, että huh huh... =D Tsiisus, välillä en meinannut kestää, mutta yritin ottaa huumorilla. Minä en ollut aikaisemmin törmännyt noin valtavaan puolipisteiden viljelyyn kuin Austenin kohdalla; ; ; ; ; ; oli vähän väliä, jopa paikoissa mihin se ei lainkaan sopinut. Kai ne ovat olleet ihan alkuperäisteoksessa?! Mutta vaikka päällisin puolin tykkäsin, minulla on vähän sellainen tunne, että kun on lukenut yhden Austenin, on lukenut ne kaikki. =D Tai ehkä olen väärässä...
p.s Minä en tykkää Darcysta, minusta hän on kaukana ihanasta. =D
Minä puolestani pidin tästä. Mainitsemasi esimerkkivirke on kyllä kamala, ja ehkä omaan kokemukseeni vaikutti paljolti se, että kuuntelin tämän äänikirjana. Iki-ihana Erja Manto puki tämän taitavasti kuunneltavaksi, ja kirjasta onkin jäänyt minulle varsin ihanat kesäiset muistot.
VastaaPoistaHain tapaan minullekin tämä on yksi lemppareista, tai no, lempparein Austen. Pidän juuri niistä vakavista sävyistä ja aikuisemmista hahmoista. Ja elokuvaversio on myös ihana!
VastaaPoista