Suomennos: Jaana Kapari
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 365
Mistä minulle: oma ostos
Luettujen kirjojen jälkiraportointi jatkuu tällä hävyttömän löysällä mentaliteetilla. Ensi vuonna saattaa systeemi vähän muuttua, mutta palataan siihen myöhemmin.
Lukumaratonkirjaksi nappasin hetken mielijohteesta Harry Potter -sarjan toisen osan Salaisuuksien kammion. Viisasten kivenhän olin lukenut ja blogannut jo aiemmin. Nyttemmin olen lukenut jo koko sarjan uudestaan. Se on ollut yksi tämän syksyn henkisesti tärkeimpiä lukuprojekteja. Harry Potter -sarja on edustanut minulle todellista turvakirjallisuutta, johon on ihana sukeltaa, kun muu maailma pyörii liian lujaa.
Varoitan jo ennalta, että en tule kaihtamaan juonipaljastuksia tämän sarjan osalta. Jos et ole lukenut tai katsonut elokuvia, niin teepä se pian. Minusta se kuuluu jo oikeastaan yleissivistykseen tässä tapauksessa.
Tuttuun tarinaan oli helppo hypähtää mukaan, vaikka ensimmäisen osan lukemisesta olikin näemmä vierähtänyt yllättävän pitkä tovi. Harry Potterin lumo ei ole vuosien varrella kadonnut mihinkään. Oikeastaan se on vain syventynyt ja parantunut, kun yhä uusiin ja uusiin asioihin tuli kiinnittäneeksi huomiota.
Sekä Viisasten kivi että Salaisuuksien kammio ovat minusta vielä kohtuullisen kepeää lastenkirjallisuutta. Sitten alkaa synkempi vaihe. Vielä tässä osassa oli paljon enemmän huumoria kuin muistinkaan. Lockhart olikin vielä pöljempi, mitä elokuvissa annetaan ymmärtää. En muuten tiedä miksi, mutta jos Gilderoy Lockhartia pitäisi jonkun suomalaisen näytellä, Jari Sillanpää olisi minun roolivalintani tähän.
Salaisuuksien kammio antaa jo vahvat viitteet siihen, kuinka merkityksellisessä roolissa kotitontut ovat koko tarinan kannalta. En muista huomanneeni tätä ensimmäisellä lukukerralla, nyt se suorastaan pisti silmään.
Sama pätee oikeastaan Harryn ja Ginnyn suhteeseen, jonka rakentumisesta olen pitänyt valtavasti kautta koko sarjan.
Salaisuuksien kammion lukeminen meni lähinnä fiilistelyksi tuossa kesällä. Ja mikäs siinä!
Olen vuosikaudet miettinyt, lukisinko Harry Potterin. Kiinnostaa kamalasti, mutta pelottaa kirjan paksuus. On hauskaa, miten iästä riippumatta siihen ihastutaan, esimerkiksi mummini (87-vuotias) tykkää kovasti Pottereista.
VastaaPoistaSiitä se lähtee! Kirja kerrallaan vain :)
PoistaOsa näistä tosiaan on TOSI paksuja. Mutta yksi syy on se, että teksti on minusta myös taitettu aika väljästi. Sanaakaan poistamalla tiiviimmällä taitolla 1000-sivuisesta Potterista olisi varmasti saanut n. 800-sivuisen jne.
Lisäksi teksti on tosi helppolukuista. Suomentaja Jaana Kapari on tehnyt erittäin hyvää työtä.
Seuraavalla kerralla luen Potterit englanniksi :)
Marikalle tsempit Harry Potterien lukemiseen, olen itsekin tarttunut näihin vastikään. Ainakin ensimmäiset ovat vielä suht lyhyitä ja hujahtavat nopeasti! Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion vasta lukenut, mutta nämä ainakin nopealukuisia. Leffat olen pariin otteeseen nähnyt, mutta tiesin että kirjoista saa niin paljon enemmän irti ja ihmettelen miksen ole aiemmin lukenut näitä.
VastaaPoistaLockhart oli kyllä hauska hahmo!
Luin Jim Kayn kuvittaman version juuri, se oli ihana. Vaan kyllä nämä normaalikokoiset kirjat kuitenkin maistuvat muuten paremmin - ihan vain selkää ajatellen. Isoa kuvitettua kirjaa oli pakko lukea pöydällä ja siitä tuli yläselkä jotenkin kipeäksi.
Tiia
Mitä mieltä olet siitä, että J. K. Rowling kertoi jälkeen päin katuneensa, etteivät Harry ja Hermione päätyneet yhteen?
VastaaPoistaMusta se on vähän hölmöä. Harry ja Hermione yhdessä olisi ollut sellainen laiska, liian itsestäänselvä ratkaisu. Ja sekä Harryn ja Ginnyn, että Ronin ja Hermionen pariutuminen näkyy jo tosi aikaisin sarjan vaiheissa. Kolmikon jakoa olisi pitänyt rakentaa uusiksi, jos toisiin ratkaisuihin olisi päätynyt.
PoistaHarry ja Hermione olisi sellainen tylsä superpari. Ron ja Ginny tuovat molempiin pareihin nyt sellaista inhimillisyyttä ja aitoutta :)