Suomennos: Jaana Kapari
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 768
Mistä minulle: oma ostos
Potterit pika-arvioineen jatkuvat! Harry Potter ja liekehtivä pikari on sarjan neljäs kirja ja sivumääräkin on tuhti edellisiin verrattuna. On tosin sanottava, että näissä on ollut aika väljä taitto ja isot marginaalit. Ehkä se on helpottavaa nuoremmille lukijoille? Olisi nämä siis saatu tiiviimpäänkin pakettiin.
Liekehtivän pikarin keskiössä on siis Tylypahkassa järjestettävät kolmivelhoturnajaiset, joihin Harry ilman omaa syytään joutuu ottamaan osaa. Pidin hurjasti tästäkin osasta, jossa esiin tuodaan myös muiden maiden velhokulttuuria. Tylypahka ei ole maailman ainoa velhokoulu. Mihinköhän suomalaiset velhot menevät?
Tässä osassa on jo enemmän romanttisia viritelmiä ja viimeistään nyt lukijat hoksaavat, mitä Hermionen ja Ronin välillä on. Minusta he ovat kerrassaan oivallinen pari! Harry ja Hermione olisivat olleet tylsä superpariskunta.
Liekehtivä pikari sisältää taas edellisiä osiaan enemmän myös synkeitä sävyjä. Harry ja Ron riitelevät, ja Hermione ahdistuu kotitonttujen kohtelusta ja perustaa S.Y.L.K.Y.- yhdistyksen. Harrystä on kuoriutumassa angstaava teini – yksi syy, miksi en oikeastaan pidä Harrysta henkilöhahmona. En jaksa sitä kitinää ja sitten jaloutta tihkuvaa sankaruutta.
Sarjan tässä vaiheessa edellisten osien kertailu ja Harryn Kalkaros-inhon jatkuva alleviivaaminen alkaa tympiä. Huomaan myös ärtyväni tiettyjen henkilöhahmojen kuvauksesta. Monesti tuntuu olevan niin, että "pahikset" ovat rumia ja "hyvikset" nättejä/komeita. Miksi ihmeessä sen pitää mennä niin?
Jupinoistani huolimatta Liekehtivä pikari on laatukirjallisuutta ehdottomasti. Näin toisella lukukerralla on vain aikaa keskittyä myös niihin hienoisiin rosoihin.
Angsti-Harry on todella rasittava! Vaikka kovasti sarjan kirjoista pidänkin, viimeisistä osista muistan päällimmäisenä juuri inisevän Harryn ja liiallisen tarinan pitkittämisen.
VastaaPoista