Salon teatteri – Bussi Somerolle

Pitkästä aikaa harvinaisempaa juttua, mutta toivottavasti tästä tulee tapa!

Kolme vuotta piti asua Salossa ennen kuin päädyin katsomaan ensimmäistäkään paikallista teatteriesitystä. Rauli 'Badding' Somerjoen elämästä kertova Bussi Somerolle kiinnosti kuitenkin niin paljon, että sain takamukseni liikkeelle ja sain vielä mukaan puolisoni ja äitini.

En ole ihan varma, ovatko Salon teatterin näyttelijät ammattilaisia vai harrastajia. Jotenkin odotin, että harrastajia, mutta näytelmän taso viittaa kyllä ammattimaisuuden puolelle aika vahvasti. (Ja missä se raja nyt sitten siinäkin menee...)

Bussi Somerolle on kokoillan näytelmä. Kesto oli 2,5 h, sisältäen yhden 25 minuutin väliajan. Olisin ehkä etukäteen tuskastellut pitkää näytelmää, mutta viidestä kohtauksesta rakentuva kokonaisuus oli erinomaisesti tasapainossa. Ensimmäinen puolisko, näytökset 1–3 koskivat Baddingin lapsuutta ja nousevaa tähteyttä. Loppupuolisko, näytökset 4 ja 5, käsittelivät vakampia aiheita. Alun meno ja meininki vaihtui siis epätoivoiseen suruun, mutta kaikki tämä tunnejuoksutus tehtiin todella tyylikkäästi. Etenkin Baddingin kuolema toteutettiin lopussa kauniisti ja kunniottavasti. Esityksessä oli mieletöntä herkkyyttä ja kyllä jouduin kyyneleitä nieleskelemään.

Rauli Badding Somerjoen rooliin ei sovi kuka vain. Rooli on vaativa. Baddingissä yhdistyi herkkyys ja rock, alkoholismi ja lapsekkuus, terävä kieli ja kiltteys. Lisäksi Baddingiä esittävän tyypin on syytä osata laulaa, sillä playbackin käyttäminen olisi vähän petkuhuiputusta.
Tässä näytelmässä nuorta Baddingiä esitti Teemu Veikkolainen, vanhempaa Pasi Nikula. Kummankin roolisuoritus oli erinomainen! Veikkolainen oli herkkä, puhtoinen, vilpitön – ja tietysti aivan mielettömän suloinen. Nikula tavoitti taas hienosti alkoholisoituneen Baddingin katkeruuden, uuden toivon ja innon. Minusta juopon näytteleminen ei ole kovin helppoa, mutta tämä meni läpi ihan kympillä.
Muissa rooleissa silmään pisti erityisesti M. A. Nummista näytellyt Aki-Matti Kallio, joka nauratti suunnattomasti vielä kotonakin jälkikäteen, sekä Baddingin äitiä näytellyt Teija Lampela, joka istui rooliinsa todella hyvin. Erityismaininta on annettava myös näytelmässä olleille nuorille naisille, jotka näyttelivät sujuvasti niin kylän juoppoämmiä kuin innostuneita fanityttöjäkin.

Musiikkia ja laulua on kehuttava vielä erikseen. Playbackiä ei siis kuultu, vaan paikalla oli ihan ehta bändi ja Badding-roolinsa vetäneiltä kuultiin tasokasta laulua. Lavalla tietysti kuultiin isoja hittejä, kuten Valot, Tähdet, tähdet, Mun sormuksein, Fiilaten ja höyläten jne., mutta myös harvinaisempaa tavaraa, kuten M. A. Nummisen Jenkka ulkosynnyttimistä (jonka Badding esitti).

Aikamoista hehkutusta? No... Minkäs minä sille mahdan! Esityksessä ei oikein ollut mitään, mistä moittia (välillä kyllä kutkutti päässä näyttelijöiden lievä tuttuuden tunne; "oonko mä nähnyt tuon kaupassa joskus vai mistä se on tuttu...?").
Käännän vielä veistä haavassa kertomalla, että kaikki näytökset on loppuunmyytyjä. En ihmettele lainkaan. En tiedä onko porukka miettinyt lisänäytöksiä, mutta siltä varalta kannattanee pitää silmällä Salon teatterin sivuja.