Miina Supinen: Lumottu elämä (2018)

Kustantamo: Storytel
Kesto: n. 50 min / osa, yht. 10 osaa
Lukija: Anni Kajos
Mistä minulle: lukuaikapalvelu

Miina Supisen Lumottu elämä on Storytel Original -sarjassa ilmestynyt äänikirjateos. Sitä ei siis ole saatavina perinteisenä kirjana ja äänikirjanakin vain Storytelistä. Storytel Original -sarjassa on monien muiden nimekkäiden kirjailijoiden teoksia, jotka ovat kirjoitettu nimenomaan äänikirjoiksi. SO -sarjassa on aina 10 osaa ja yksi osa kestää hiukan alle tunnin vakionopeudella. Minä kuuntelen näitä 1,5- tai 1,75-kertaisilla nopeuksilla, joten aika nopsasti tämä sujuu.

Hurahdin äänikirjoihin reilu vuosi sitten. Samaan aikaan "sairastuin" neuloosiin eli kutomisvimmaan (minä puhun kutomisesta neulomisen sijaan mieluummin). Nykyään kuuntelenkin äänikirjoja lähinnä tallilla pihattoa siivotessani tai sitten kotona kutimet kädessä. Sanottakoon myös tässä yhteydessä, että maksan lukuaikapalveluni itse eikä kyseessä siis ole blogiyhteistyö.

Lumottu elämä kertoo kahdesta tubettajasta, Margitista ja Sakurasta. He ovat kumpikin erittäin suosittuja tubettajia. Margit on hiukan vanhempi, Sakura parikymppinen. Jostain syystä Sakuran pilanpäiten laukomat "totuudet" faneistaan päätyy Sakuran kanavalle. Seuraa melkoinen someraivo ja pelastaakseen tubettajauransa edes jotenkin Sakuran on suostuttava Salaisuuksien kartano -nimiseen tosi-tv-ohjelmaan.
Margit on Sakuran kämppis ja Sakuran idolikin. Margitilla on hiukan hämärä menneisyys ja kun kuvioihin astuu Ahti, Margitin "veli" lapsuudesta, on asioihin saatava selvyys. Jäljet johtavat Salaisuuksien kartanoon...

Tämä on aivan taattua Supista. Jos pidät Supisen kirjoista, pidät tästäkin. Huumori, terävät huomiot, ihanan höpsöt ja persoonalliset henkilöt ja spefiaali juoni. Supinen keikkuu taidokkaasti realismin ja spekulatiivisen fiktion rajoilla. Tämä on kallellaan (lähi)tulevaisuus-scifiin hiukan samaan tyyliin (toki paljon kevyemmin) kuin Jussi Valtonen teoksessaan He eivät tiedä mitä tekevät.

Hämäännyin hiukan, kun noin puolivälissä huomasin, että Sakura oli jäänyt aika sivuun ja Lumottu elämä painottuikin enemmän Ahtiin ja Margitiin. Sakura kulkee kyllä mukana ihan loppuun asti, mutta pieni epätasapainon tunne jäi.
Loppuratkaisu tuli aika nopeasti vyöryttämällä isoine tapahtumineen, mutta onnellinen loppu jätti hyvän ja kevyen mielen.

Kommentit