Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys (2022)


Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 271

Olin aivan onnessani, kun huomasin Annukka Salamalta ilmestyneen uuden romaanin. Ihastuin todella Faunoidit-trilogiaansa, joten koetin tämän saada käsiini mahdollisimman pian. Ripley – Nopea yhteys ei ole spefiä, kuten aiempi sarja, mutta mitäs me siitä.

Tarina on hyvin ennalta-arvattava, mutta pointti ei olekaan määränpää, vaan itse matka, kuten tavataan sanoa.

Isla on kovan luokan tietokonepeliharrastaja. Hänet tunnetaan nimimerkillä Ripley. Online-ystävä Damien on Islalle tärkeä. Liiankin tärkeä? Ripley ja Damien ovat lujasti pitäneet kiinni päätöksestään olla tapaamatta livenä eivätkä ole kertoneet liikoja yksityiskohtia in real life -elämästään toisilleen. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt syvempien tunteiden moutoutumista. Mutta sitten Islan lukiossa Tampereella aloittaa uusi poika, Anton. Syötävän hyvännäköinen, varakas, ensinäkemältä macho mulkku, mutta sitten kuitenkin... Mutta entäs Damien?

Aaah!! Mun siirappisietokykyni on erittäin nirso, vaihteleva ja pienistä nyansseista kiinni. Etenkin mitä tulee lukioromansseihin, jotka itselläni ovat jo menneiden talvien lumia. Mutta Annukka Salaman salainen resepti, jota en itsekään siis ymmärrä saati tiedä, toimii jälleen. Tämä on niin kerta kaikkisen söppänä, vaikka onkin ajoin aika överi.

Etenkin Anton on varsinainen harlekiiniromanssien sankari; ikään kuin rikas poikarukka, jota elämä on kohdellut kaltoin ja jota ymmärtämättömät ja itsekkäät naikkoset vaanivat, vaikka poikaparka odottaa vain tosirakkautta. Ja sitten saapuukin se one and only, jota onkin ehkä vaikea saavuttaa. Aaawws! Mun pitäisi olla tällaiselle ihan hirveän allerginen, mutta ei.

Ehkä salaisuus on taidokkaasti tehdyissä kohtauksissa, jotka näkee sielunsa silmin ja jotka kertovat yhdessä sivussa enemmän kuin pitkälle venytetyissä lässynlää-jaarituksissa? Kuten tämä (s. 24-25):

Tuijotan häntä. Tunnen, miten meitä tuijotetaan. Sydän hakkaa kurkussani enkä voi uskoa, että minut nolataan tällä tavalla. Voisin hyperventiloida kämmeniini, mutta jatkan sen sijaan leivän voitelua kuin se olisi suurempikin statement. Ja sehän on.
"Mene", poika toistaa.
Ei tällaista voi helvetti tapahtua. Isä on opettanut, että rajojaan voi puolustaa jämäkästi, eikä kukaan voi kävellä ylitseni. Tämä tyyppi ei voi liikuttaa minua tuolilta väkivalloin, joten saan istua tässä.
"Hush", hän sanoo ja heilauttaa kättään.
Minusta tuntuu, että koko ruokala on vaiennut ja tuijottaa meitä, kun nostan kyynärpääni hitaasti pöydälle. Kuljetan sormiani hitaasti takeaway-kahvini suulla, liu'utan mukin keskelle pöytää. Ja napautan sen nurin. Kahvi loiskahtaa kundin tarjottimelle ja osa roiskahtaa hänen paidalleen.
"Oops", sanon ja nostan kädet ilmaan.

Aaah!! Rakastan, kun Isla on juuri tuollainen. Hän on omanlaisensa kick ass -mimmi. Pidin myös valtavasti hänen ja hänen isänsä suhteesta. En aiemmin muista lukeneeni niin raikasta ja tässä ajassa kiinni olevaa isän ja tyttären suhteen kuvausta. Ylipäätään koko kirjan ote on hyvin feministinen; tasa-arvo (tai siihen pyrkiminen) näkyy niin koulussa, kotona kuin pelimaailmassakin.

Pelien maailmassa Salama liikkuu varman kokeneesti. Painotus on enemmän retrossa ja indiessä kuin tämän päivän hittipeleissä. Olen sellainen kohtalainen pelaaja, mutta en tuntenut läheskään kaikkia mainittuja pelejä ja viittauksia niihin. Kyselin ja hekottelin niitä miehelleni, joka sitten myös luki kirjan. Hänen on kuvausrekvisiittana oleva Commondore 64. Joitakin pelien ja pelitermien runsas viljely voi ärsyttääkin, minä en niin kokenut haitalliseksi.

Ripley – Nopea yhteys on kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä, söpö ja napakka romanssi. Gamereille must, muille vain painokas suositus.

Sijoitan tämän Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 21. Kirja liittyy lapsuuteesi.
Vaikka olinkin lapsena lähinnä konsolipelaaja (Nintendo), niin koin kyllä tämän peleineen tähän kohtaan täysin sopivaksi.

Ripley – Nopea yhteys muualla Blogistaniassa:
Kirjapöllön huhuiluja
Siniset helmet

Kommentit