Suomennos: Anu Koivunen
Kustantamo: Schildts & Söderström
Sivumäärä: 180
Suomenruotsalainen Eva Frantz lienee useammalle tutumpi aikuisille suunnatuista dekkareistaan. Niihin en ole perehtynyt, mutta nämä lapsille suunnatut jännärit toimivat ihan kivasti. Ensimmäinen, Osasto 23, voitti Runeberg Junior -palkinnon eikä ihan syyttä. Oikein oivallinen tarina. Minulta löytyy siitä arvio Instagramin puolelta, mutta koetan saada ne arviot siirretyksi tänne blogin puolelle myös – olkoonkin, että ovat vähän lyhyenlaisia.
Yön kuningatar sijoittuu 1900-luvun alun Helsinkiin. 12-vuotias Viktor ja hänen äitinsä, kuuluisa oopperalaulajatar Margareta, muuttavat Pariisista takaisin Helsinkiin Margaretan äidin luo. Viktorin isä on lähtenyt Amerikkaan ja muutaman kirjeen jälkeen ei hänestä sitten ole muuta kuulunutkaan. Kylmäkiskoinen ja tympiintynyt isoäiti ei anna Margaretan unohtaa "hairahdusta" ja paheksuu niin tytärtään kuin lapsenlastaan Viktoria, joka on hänen silmissään kaikin puolin kelvoton; lihava ja arka. Koulussa Viktoria kiusataan, etenkin Algot on pahin. Kun Margareta saa roolin Yön kuningattarena, on tunnelma hiukan varautunut. Aiemmille roolin vetäjille on käynyt huonosti. Onko rooli kirottu? Sitä lähtevät selvittämään Viktor ja hänen ainoa ystävänsä Agnes.
Varsinainen mysteeri jää melkeinpä sivurooliin Viktorin elämän kuvauksessa. Lukijan ei anneta hetkeksikään unohtaa, kuinka hankalaa kiltin Viktorin elämä on niin koulussa kuin kotonakin. Vain teatterilla hän kokee olevansa turvassa, huolimatta siitä, että siellä kummittelee.
Ajankuvan luominen onnistuu Frantzilta hyvin. Hän maalaa sen kevyesti, mutta tunnelman hyvin tavoittaen. Yön kuningatar ei tunnu vähimmässäkään määrin historian oppikirjalta. Toisaalta olisin edes hiukan kaivannut edes jotain faktapohjaa. Historiasta, oopperasta ja Taikahuilusta olisi saanut varmasti irti jotakin ilman varsinaista opetushenkeä. Nyt nämä koukut jäivät ihan käyttämättä. Taikahuilun tarinaa ei avattu mitenkään, vaikka roolihahmoja nimettiin useampia – jopa Viktorilla on pari pientä roolia. Kuuluisaan aariaan ei myöskään puututtu, paitsi mainitsemalla, että sopraano Margareta on siihen oikein oivallinen. En tiedä, avautuuko käsite 'sopraano' kohdeyleisölleen?
Sinänsä teoksen nimi, Yön kuningatar, istuu kirjalle täydellisesti. Ei vain Margaretan roolin takia, vaan myös väljästi tulkiten myös teatterilla kummitteleville ja Viktorin isoäidille. Myös Margareta-äiti elää tarinassa omanlaistaan yötä roolihahmonsa lisäksi.
Kummituksista ja jännityksestä huolimatta Yön kuningatar sopii mielestäni varsin nuorillekin lukijoille, sanoisin 10-vuotiaasta ylöspäin. Teksti on helppolukuista ja kirjan taittokin on mukavan kevyt. Pituus on napakka eikä tässä juurikaan löysäillä. Pidin Osasto 23:sta enemmän, mutta ei tämäkään hullumpi ollut. Ilolla vinkkailen molempia, sillä jännityskirjat ovat kovasti kysyttyjä nuorisonkin keskuudessa.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan. Kohdat ovat: 3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana, 6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija, 13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla, 16. Kirjan luvuilla on nimet, ja 28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen.
Yön kuningatar muualla Blogistaniassa:
Kirjahilla
Siniset helmet
Lastenkirjavuosi
Kommentit
Lähetä kommentti