torstai 10. marraskuuta 2022

Stephen King: Laitos (2019 / 2020)

The Institute
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 574

Voi Stephen, voi Stephen... Olen ollut aika pettynyt Kingin uusiin kirjoihin. Laitos ei valitettavasti ole poikkeus. Viimeinen mielestäni aidosti hieno teos oli 22.11.63, joka ilmestyi reilut kymmenen vuotta sitten. 

Laitos kertoo... noh... laitoksesta, johon siepataan älykkäitä lapsia, joilla on taipumus telepatiaan ja/tai telekinesiaan. Lapsia tutkitaan ja koulutetaan sadistisin keinoin, jotta ominaisuudet saataisiin huippuunsa. Lapsilla vaikutetaan siten esimerkiksi politiikkaan.

Tarinaa seurataan pääasiassa 12-vuotiaan Luke Ellisin kautta. Luke on juuri pyrkimässä yliopistoon, kun hänet siepataan laitokseen ja hänen vanhempansa murhataan. Laitoksessa Luke saa uusia ystäviä ja heidän tuellaan hän pääsee pakenemaan.

Luken lisäksi vuoronsa saa ex-poliisi Tim, joka päätyy yökolkuttajaksi pieneen DuPrayn kylään, sekä muutamat ihmiset laitoksen henkilökunnasta.

Laitoksen suurin ongelma oli sen tylsyys. Henkilöhahmojensa taitavasta kehittelystä tunnettu King petti nyt aivan totaalisesti tässä suhteessa. Laitos kuvaa pääasiassa laitoksen arkea, jossa ei oikeastaan ole mitään kiinnostavaa. Luken taustoja toki hiukan valoitetaan, samoin Timin, mutta siihenpä se jääkin. Olisin todella mielelläni lukenut myös laitoksen johtajan, rouva Sigsbyn, ja hänen oikean kätensä, päävartija Stackhousen taustoista. Lisäksi Luken ystävistä Kalisha, Nick ja Avery olivat kiinnostavia henkilöitä. Mutta ei. WTF Stephen?

Puolen välin hujakoilla Luke sitten karkaa laitoksesta. Karkumatka toi alkuun vähän taas imua romaaniin, mutta ei jaksanut kantaa loppuun asti. Tässä vaiheessa kerronnan rytmi muuttui tv- tai elokuvakerrontamaiseen tyyliin, jossa pompitaan eri näkökulmissa dramaattisissa kohdissa leikaten. Kaikki kohdat eivät vieneet tarinaa merkittävästi eteenpäin, vaan tuntuivat vain äkilliseltä tarpeelta päästää etenkin laitoksen henkilökuntaa ääneen. Rytmityksen muutokset olivat muutenkin vähän ongelmallisia. Laitos alkaa Timin näkökulmasta (n. 40 sivua), mutta aika pian siirrytiin Lukeen. Ja menee ainakin parisataa sivua ennen kuin palataan takaisin Timiin.

Kauhuahan Laitos ei edusta lainkaan. Tai tietenkin lasten kiduttaminen on omanlaistaan kauhua, mutta kirjagenrenä tämä ei ainakaan minulle edusta kauhua, vaan pelkästään jännäriä. Jotenkin sellainen kutina, että King on alkanut valua enemmän siihen suuntaan. Pidän sitä harmillisena, mutta toiset ovat innostuneempia.

Ei näin. Mietin taas hetken ennen kuin tartun seuraavaan tuoreempaan Kingiin. Välissä ainakin pitänee lukea joku vanhempi, vaikka sitten uusiksi.

Laitos muualla Blogistaniassa:
Kirjoihin kadonnut
Kirjan vuoksi
Luetut.net
Villasukka kirjahyllyssä

1 kommentti:

  1. Kyllä tämän Kingiksi tunnistaa, mutta ei tässä tosiaan sitä vanhaa kunnon King-terää ihan ole. Ehkä luen Kingejä lempparikirjailijan vaaleanpunaisten lasien läpi kun kuitenkin tykkäsin tästä aika paljon, verkkaisuudesta huolimatta.

    Niin ja mahtavaa, että palasit bloggaamaan!

    VastaaPoista