lauantai 31. joulukuuta 2022

Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras (2022)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 343

Vuoden viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, kellahti luettujen pinoon Akseli Heikkilän puhdasverinen kauhuromaani Hiljainen vieras. Aloitin tämän aiemmin syksyllä kirjaston lainakappaleena. Luettuani ensimmäiset 30 sivua, palautin teoksen sillä halusin tämän omaan hyllyyni.

Hankinta osoittautui odotettua vaikeammaksi! En nimittäin onnistunut löytämään tätä Helsingin kirjamessuilta millään. Kävin sekä kustantamon pistettä tonkimassa että Rosebudin osastolla. (Sivumennen sanoen isojen kustantamojen valtaisat yhteisosastot niin Helsingissä kuin Tampereella olivat mielestäni todella sekavia.) Lopulta ystävä onnistui tämän löytämään Tampereen messuilta, jossa olin itsekin tätä etsimässä. En muuten löytänyt sieltä myöskään Maria Turtschaninoffin Suomaata, vaan se piti hakea Tampereen Akateemisesta ohikulkumatkalla.Tarinalla – siis kirjan löytämiseksi – oli kuitenkin onnellinen loppu, kun sain kirjan käsiini ja lukunautintoni vietyä loppuun asti.

Hiljainen vieras kertoo Oonasta, joka avomiehensä kanssa muuttaa Korpikumpuun, suvun vanhaan kartanoon. Oonalla ja Tuomaksella on ollut lapsihaaveita, mutta vauvaa ei vain ole kuulunut. Korpikummussa Oona tuleekin yllättäen raskaaksi, mutta hän ei osaa iloita siitä kuten Tuomas. Oonan seuraan ilmestyy mystinen, tummiin pukeutunut Elisabet, joka väittää Oonan lapsen olevankin hänen. Oonaa painaa myös salaisuus ja syyllisyys pikkuveljensä kuolemaan liittyen.

Sukukartano, kummitusnainen, mystiset kuolemat, salaisuudet, jopa pienoinen häivähdys insestiä... Tästä muodostuu moderni goottilainen kauhuromaani, jollaiset ovat Suomessa harvassa ja tervetullut lisä, mikäli minulta kysytään. Hiljainen vieras on napakan mittainen, mikä on sille vain kunniaksi. Tarina kantaa itsensä puistatuksia aiheuttavaan viimeiseen sivuun saakka. Sukukartanoromaaneista ei siis tarvitse aina tehdä yli 500-sivuisia järkäleitä, ettäs tiedätte.

Hiukan ihmettelin ratkaisua jakaa teksti lukujen lisäksi peräti 14 osaan prologin ja epilogin lisäksi. Näin lyhyessä sivumäärässä noin monta osaa teki lukukokemuksesta turhan katkonaisen, mikä latisti tunnelman tiheyttä. Kauhu, jos mikä, vaatii tiheän tunnelman eikä hapenvetotaukoja lukijalle. Heikkilä pitäytyy noin muuten onnistuneesti nimenomaan tunnelmassa. Kauhu syntyy aivan pienin elein, vailla verilöylyjä tai muuten turhan yksityiskohtaisia kuvailuja. Hän luottaa lukijan mielikuvitukseen.

Soisin Heikkilän jatkavan tällä linjalla, kun se kerran sujuu. Suosittelen Hiljaista vierasta kauhun ystäville. Ei sovi herkille raskaana oleville ja vauvojen vanhemmille.

Hiljainen vieras muualla Blogistaniassa:
Elämä on ihanaa
Kulttuuri kukoistaa
Kirjaluotsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti