Sivumäärä: 179
Meresmaan toinen säeromaani, Khimaira, on jatkoa Dodolle. Lukija pääsee jatkamaan matkaansa yhdessä Iinan, Saran ja Tuukan kanssa, ja tällä kertaa päähenkilönä on Sara.
Raharikkaasta venäläistaustastaan huolimatta ei Sarankaan elämä mitään päivänpaistetta ole. Hän kipuilee totuuden kertomista niin vanhemmilleen kuin Iinalle ja Tuukallekin. Miten kertoa, että on lesbo? Polyamoriasta Sara ei uskalla edes ajatella kertovansa... Entä miten suhtaudutaan siihen, ettei oikeasti haluakaan lääkikseen? Ja miten kertoa kuolleesta siskosta ja venäläisestä taustasta?
Rehellisyys ei aina kannata – ainakaan aluksi.
Khimaira on täynnä tulta, tappuraa ja säkenöiviä säkeitä. Pidin Khimairan rytmistä enemmän kuin Dodon. Dodo tuntui alkulämmittelyltä (toki hyvältä sellaiselta), Khimaira on jo silkkaa tulta.
Meresmaan kieli on sujuvaa ja hyvin rytmittyvää. Ei turhia krumeluureja tai väen vängällä tehtyjä riimittelyjä. Jos joskus tuntuu siltä, ettei oikein ymmärrä miksi runoissa on tyhjiä rivivälejä, sisennyksiä, eri fonttikokoja ym., niin kannattaa kokeilla säeromaania. Ainakin Meresmaa osaa näyttää niiden merkityksen hienolla tavalla.
Välillä Khimaira sortuu minun makuuni pikkiriikkisen liikaa selittämään itseään. Meresmaa käyttää tehokkaasti niin mytologiaa kuin tähtitiedettäkin, mutta välillä tuli tunne pienestä luennoimisesta. Tietysti se on ehkä jossakin määrin Saralle henkilönä ominaista, mutta silti.
Kokonaisuus kuitenkin reilusti plussan puolella ja olisin lainannut seuraavan osan, Kerberoksen, heti, ellei se olisi ollut yhä varattu. Noh... Toisaalta on välillä hyvä nautiskella väkevää kieltä vähän kerrallaan eikä hotkia kaikkea yhteen menoon.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun.
Dodo-sarja:
Dodo
Khimaira
Kerberos
Kommentit
Lähetä kommentti