Sivumäärä: 125
Eliittiseuralaisen päiväkirja raottaa salanimen taakse kätkeytyvän suomalaisnaisen kokemuksia niin stripparityöstä kuin eliittiseuralaisenkin työstä. Mikään pornokirja tämä ei ole, vaan huumorilla höystetty, mutta asiapitoinen kertomus siitä, miten alalle päädytään (tai päästään), mitä se vaatii, mitä sillä tienaa ja millaisia asiakkaat ovat.
Tämä ei ole mikään nyyhkytarina. Kirjoittaja on tyytyväinen työhönsä, vaikka haittapuoliakin tietysti on. Missäpä työssä ei olisi? Hän on jatkamassa työtään edelleen niin kauan kuin kysyntää riittää – eli ei sinänsä kovin kauaa. Kolmekymppinen on jo auttamattomasti liian vanha ja rupsahtanut, vaikka mitä tekisi. Kirjoittajan poikaystäväkin hyväksyy työn.
Työn hyviä puolia ovat luksushotellit, autokyydit, mielettömän hyvännäköiset ja seksikkäät asiakkaat, (tavallaan) helppo raha ja tietyllä tavalla joustavat työajat.
Työn huonoja puolia ovat jatkuva laittautuminen (sheivaukset, rakennekynnet, pienenkin juurikasvun värjäykset ym.), yötyö, päivystysvuorot ja toki turvallisuusriskit, vaikka työnantajafirma olikin tämän kanssa huolellinen. Sekä tietysti seksityöhön liittyvät stigmat.
Vaikka kirjoittaja kertookin työn huonoista puolista, jäi kokonaiskuvasta ehkä liiankin siloiteltu maku. En toki tarkoita, että seksityön pitäisi jotenkin automaattisesti olla ihan kamalaa työtä, jossa nainen on aina uhri tavalla tai toisella. Mutta etenkin luksusympäristöön liittyvät kuvaukset luksusasiakkaineen (joista valtaosa tuntui varakkuuden lisäksi olevan aina hyvännäköisiä) saivat pohtimaan, että näinköhän nyt kokonaisuudessaan kuitenkaan.
Olisin kaivannut kirjaan lisää yleistä faktapohjaa (erilaiset tutkimukset seksityöstä) ja kirjoittajan pohdintaa niitä vasten. Kirjoittaja on hyvin nuori, joten olisi voinut olla kiinnostavampaa sellainen muistelmanäkökulma, jossa voisi olla paremmin nähtävillä, millaiset jäljet seksityö (se ainakin silloin hyväksikoettu) jättää. Suosittelisiko seksityötä vaikkapa omille lapsilleen tai läheistensä lapsille (siis sitten kun nämä ovat aikuisia)?
Kokonaisuudessaan Eliittiseuralaisen päiväkirja on ihan viihdyttävä, kevyt ja nopealukuinen teos. Ei kovinkaan mullistava, mutta eipä se sitä esitä olevansakaan.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja.
Kommentit
Lähetä kommentti