Suomennos: Laura Liimatainen
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 350
Bridgerton-sarja on pitkään häilynyt silmäkulmassani sellaisena hiukan ärsyttävänä välkkeenä, johon minun pitäisi reagoida, mutta en oikeastaan viitsisi vaikka uteliaisuus vähän kalvaakin. Päätin kuitenkin antaa periksi; eihän yhden kirjan lukeminen kauaa vie, etenkin kun ei tämä nyt ole mikään superpaksu opus. Ja mieluummin aina ensin kirja kuin tv-versio.
Salainen sopimus on ensimmäinen kirja yhdeksänosaisesta Bridgerton-sarjasta, joka sijoittuu 1800-luvun Englantiin, Lontoon seurapiireihin. Taustatarina kertoo siis Bridgertonin sisarusparvesta, joista tietysti jokaisen pitää mennä naimisiin. Jokainen kirja on omistettu yhdelle parille ja näin homma sitten etenee. Vähän samaan malliin kuin Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarja.
Tässä osassa sisarusparven vanhin neito, Daphne, on jo äitinsä Violetin murheenkryyni. Äiti ei halua naittaa Daphnea väkisin kenellekään, mutta vanhapiikakello tikittää jo uhkaavasti. Kun seurapiireihin saapuu Hastingsin herttua Simon Basset, joka ei missään tapauksessa aio ikinä naimisiin, ei ole vaikea arvata mitä tapahtuu.
Olen hyvin tarkka historiallisten romaanien lukija. Haluan sukeltaa, paitsi henkilöhahmojen tarinaan, myös siihen aikakauteen kaikin mahdollisin tavoin. En ole varsinainen virhebongari, mutta anakronismi ja huomaamani virheet ärsyttävät ja rikkovat immersion. Lopputuloksen ennalta-arvattavuus ei haittaa, mutta kaipaan särmää enkä halua karikatyyrisiä henkilöhahmoja.
Salainen sopimus on täysin päinvastaista, kun edellä mainitsemani hyvän historiallisen romaanin ominaisuudet. Hämmentävällä tavalla se on niin överi, että se ei ole varsinaisesti historiallinen romaani, vaan viihdehöttöä, joka nyt sattuu sijoittumaan historialliseen aikakauteen. Ero näiden kahden välillä on merkityksellinen.
Ja kaikesta tästä huolimatta pidin kirjasta aivan valtavasti, vaikka tunnistin sen puutteet... Hetkinen. Olivatko ne oikeasti puutteita? Sehän riippuu siitä, miltä katsantokannalta ja mistä odotuksista käsin kirjaa lukee. Jos haluaa historiallisen romaanin, jossa on romantiikkaa, niin Bridgerton-sarja ei ehkä ole se sopivin. Jos haluaa romanttista viihdettä historialla (kevyesti) höystettynä, niin siinä tapauksessa tämä sarja voi olla oikea valinta.
Lähdin itse lukemaan nimenomaan heppoista, nopealukuista viihdettä. Olin hyvin ennakkoluuloinen ja valmis keskeyttämään kirjan koska hyvänsä. Sainpa yllättyä kuitenkin iloisesti hekotellen. Kiinnyin henkilöihin ja kikattelin nokkelalle dialogille.
Kirjassa tapahtumat vyöryvät hirmuisella tahdilla. Pariin otteeseen Daphne täräyttää turpiin muutamaa henkilöä. Tapahtuu myös kaksintaistelu ja raiskaus. Jälkimmäinen varsinkin on herättänyt paljon kommentteja ja vaikka se ei olekaan tässä toteutettu ihan perinteisellä tavalla, niin huomaan raiskauskiintiöni olevan vähän täysi.
Henkilöt ovat vähemmän yllättävästi hurjan kauniita ja komeita. Daphnea koetetaan kuvata jokseenkin vaatimattoman näköiseksi, mutta kummasti moni lumoutuu hänestä. Daphne on tietysti sanavalmis, älykäs ja nokkela. Simon niin ikään on todella komea ja Englannin halutuin poikamies, etenkin kun hän ei halua naimisiin. Siinä vasta haaste niin avioliittoja järjesteleville äideille kuin sulhasta etsiville tyttärillekin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jatkan sarjan parissa ehdottomasti seuraavaan osaan. Saa nähdä miten sen kanssa käy; meneekö liian toisteiseksi kuten kävi Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan kanssa. Siinäkin pidin ensimmäisestä osasta paljon, mutta toisen jätin kesken, kun se toisti ihan samaa kaavaa eri miljöössä vain.
Bridgerton tv-sarjana ei houkuta. Olen huono katsomaan telkkaria muutenkin. Kirjat saavat luvan riittää.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan.
Kommentit
Lähetä kommentti