Suomennos: Antti Valkama
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 196
Haruki Murakamin viimeisin teos, Ensimmäinen persoona, on autofiktiivinen novellikokoelma. Vierastan pahan kerran autofiktiota, eikä Murakami tee poikkeusta, vaikka hänen teoksistaan olen noin muuten pitänyt. En vain ole kiinnostunut kirjailijan henkilökohtaisesta elämästä ja persoonasta, vaikka ne ovatkin kirjailijan työvälineitä. Vedän täällä Kangasniemellä Marttojen lukupiiriä ja aiheena meillä oli Haruki Murakami. Siitä siis inspis tarttua tähän.
Ensimmäinen persoona olikin siis pettymys. Tarinoissa oli periaatteessa ne elementit, joista olen Murakamin kirjoissa pitänyt: maaginen realismi, oudot ja yksinäiset henkilöt, vinkeä tapa tarkastella maailmanmenoa... Yksi lukupiiriläinen totesi, että hänen lukemassaan Murakamissa (Suuri lammasseikkailu) oli paljon kaurismäkeläisyyttä. Se on minustakin hyvin kuvaavaa niin tässä kuin muissakin lukemissani Murakamin kirjoissa.
Olisi ollut ehkä jännittävämpää kokea kirja niin, etten olisi tiennyt sen autofiktiivistä ulottuvuutta. Olisiko mielipiteeni toinen? Vai onko makuni vain muuttunut sitten edellisen Murakamin?
Novellit kertovat yksittäisiä sattumuksia ja kohtaamisia Murakamin elämän varrelta. Mukaan mahtuu niin ensirakkaus, soittajapari pianotunneilta kuin puhuva apinakin. Kirjagramissa on ollut puhetta Murakamin naiskuvasta ja eittämättä se tunkkaisuus luikersi nyt minunkin tietoisuuteeni.
Novellissa Karnevaali päähenkilö kertoo ystävyydestään kertakaikkisen ruman naisen kanssa. Novellissa uhrataan paljon tilaa naisen rumuuden kuvailuun, jossa ei kuitenkaan sanota yhtään mitään konkreettista. Vähän siis kuin H. P. Lovecraftin Cthulhu-novelleissa kuvataan pahuutta, joka on niin hirveää, ettei sitä oikeastaan voi kuvata. Ylipäätään jokaisessa novellissa nainen määritellään joko rumaksi tai kauniiksi, mieshenkilöt eivät tällaista kategoriointia saa.
Haruki Murakami on jokseenkin selvästi väistyvää sukupolvea, tuulahdus menneestä maailmasta. En halua sanoa tai lukea tätä hänelle viaksi. Me jokainen olemme oman aikamme vankeja ja lapsia aina jossakin määrin.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Ensimmäisen persoonan kohtaan 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs.
Kansikuva täyttänee kriteerit – ja sisältökin on omalla tavallaan värikästä.
Kommentit
Lähetä kommentti