Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 183
Magdalena Hain Neiti Kymenen ihmeellinen talo on salaviisas saturomaani alakoululaisille – ja vähän aikuisillekin. Kuten parhaisiin lastentarinoihin kuuluu, myös aikuiset saavat oman pienen tarinansa, jos malttavat pysähtyä tarinan äärelle.
Kaikki alkaa siitä, kun neiti Kymenen oven taa ilmestyy Pekka, joka pitelee sormessaan ällöttävää keltaista räkätoukkaa. (Ihan oikeasti, tämän aikana ei kannata syödä, jos on vähänkään herkempi ruokahalun menettämiselle.) Neiti Kymene ei pidä lapsista. Hänellä on talossaan 12 kirjallista apinaa ja rakastunut kummitus, sekä puutarhassaan bengalintiikereitä. Pekka astelee muitta mutkitta sisään, sillä hänen Rohkeutensa on kadonnut. Pian Pekan jälkeen saapuvat Susanna ja Anneliisa, liiankin fiksut sisarukset. Pian neiti Kymenen talossa ei mikään ole ennallaan.
 |
| Teemu Juhanin kuvitus on aivan ihana. Tämänkin haluaisin vaikka postikorttina! |
Välillä pohdin, että onko tarina liian vaikea. Sisältääkö se liikaa merkityksiä, jääkö ydin kaiken muun alle. Mutta sitten huomaan sortuvani siihen, mihin niin moni aikuinen lasten edessä muutenkin sortuu – aliarviointiin. Mikä minä olen sanomaan, onko tarina liian vaikea vai ei?
Ihmiset, joiden menneisyys ei kestä päivänvaloa, tapaavat sivuuttaa kiusalliset muistonsa ja peitellä ne paremmilla. He muovaavat menneisyydestään sillä tavalla soveliaan paketin, että sen jokainen eletty hetki näyttäytyy parhaiden muistojen lämpimässä, suopeassa, aavistuksen valheellisessa valossa. Usein tällaisilla aikuisilla on tapana kertoa nuoremmilleen, että kyllä vain ennen oli paremmin. (Vaikkei oikeasti ollut. Ennenkin oli sekä paremmin että huonommin.)
Hai ei aliarvioi lukijakuntaansa – ei lapsia, ei aikuisia. Jokainen saa tarinasta irti jotakin ja uskon, että tästä aukeaa useammalla lukukerralla enemmänkin. Olisi voinut olla jännittävää kasvaa tämän kirjan kanssa. Mitä olisin saanut tästä irti 8-vuotiaana? Entä 12-vuotiaana? 18-vuotiaana? Miltä tuntuu, kun nimet, tapahtumat ja vertauskuvat avautuvat aina uudella tavalla? Kun apinat Elizabet ja Fitzwilliam saavatkin nimiensä myötä uudet merkitykset ja niiden käytös avautuu toisella tavalla? Kun yksi apinoista vaatii kutsumaan itseään Ishmaeliksi? Mitä kaikkea minulta mahtoikaan mennä ohi nytkin!
Neiti Kymenen ihmeellinen talo on hieno, ajaton satu.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 40. Kirjassa hylätään jotakin.
Neiti Kymene hylkää muistonsa.
Kommentit
Lähetä kommentti