Suomennos: Sari Karhulahti
Kustantamo: WSOY
Äänikirjan pituus: 12 tuntia 41 minuuttia
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Vetämässäni Marttojen lukupiirissä päädyttiin tällä kertaa yhteisteokseen erään lukupiiriläisen ehdotuksesta. Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää on kirja, johon en itsekseni olisi tullut tarttuneeksi. Tämä ilo lukupiireissä on!
Tarina kertoo Eleanorista, joka on sangen kulmikas, neljääkymppiä lähestyvä nainen. Hänelle "kuuluu ihan hyvää", tai niin hän on aina ajatellut – tämä yksinäinen, hyvin kaavamainen elämä ja työ kirjanpitäjänä vaatimattomassa muotitalossa on hänen osansa tässä maailmassa.
Hiljalleen lukijalle alkaa avautua, että taustalla on muutakin. Eleanor on sosiaalisesti hyvin kömpelö, tuli mieleen jonkinlainen neurokirjoilla oleva henkilö, mutta kyse ei ollut siitä. Tarinassa asia selittyi toisin (vaikka ei neurotyypillisyyttä poissulkevasti). Eleanorin elämä alkaa mullistua, tai oikeastaan avautua, kun hän sattuu paikalle vanhan miehen loukkaannuttua ja kun Eleanor ihastuu tulisesti laulaja Johnnie Lomondiin.
Teoksen on kaiketi tavallaan tarkoitus olla hauska, mutta vakavalla taustavireellä. Eleanorin elämä ja käytöstavat näyttäytyvät aluksi hassun hauskoilta. Hän esimerkiksi oppii käyttämään lainausmerkkejä sormillaan ja ihmettelee, miksei kosmetiikkaosastolla näy ketään Bobbi Brownia, vaikka häntä suositellaan jatkuvasti. Hauskuuden taustalla on terävä kriittikki yhteiskuntaa ja meitä kaikkia ihmisiä kohtaan; millä tavalla täällä kuuluu käyttäytyä ja mitä pitää tehdä tullakseen huomatuksi.
Periaatteessa tarina oli hauska, surullinen ja terävä, mutta minun makuuni vähän sellainen "ihan ok". Jotkut lukupiirissä totesivat alun hitaaksi ja vaikeaksi, toiset (kuten minä) taas pitivät alusta, mutta loppu alkoi tökkiä. Eleanor alkaa mm. käydä terapiassa ja ne istuntojen kuvaukset olivat tosi puuduttavia. Moni asia paljastui lukijalle varsin aikaisin, mutta tarinaa jatkettiin vähän jankkaavaankin sävyyn ikään kuin lukija ei olisi vielä tajunnut mitään.
Tarina sijoittuu Skotlantiin, mutta itse kirjassa se ei juurikaan näkynyt. Alkuperäiskielisessä näkyi kuulemma murteet hyvin ja eri henkilöjen asemaa ja luokkaa kuvaavasti, suomennoksessa ei ollut mitään tällaista, vaan kaikki puhuivat ihan samalla tavalla. Suomennoksessa kalskahti myös viittausvirheitä ja muita pieniä kielioppimokia.
Ihan ok. Näin tylsästi.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Eleanorille kuuluu ihan hyvää -kirjan kohtaan 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan.
Tämä sopii esim. kohtiin 29., 40., 42. ja 44.
Kommentit
Lähetä kommentti