Sarja: Bridgerton #3
Suomennos: Susanna Hirvikorpi
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 376
Vannoin viimeksi, että pientä taukoa nyt Bridgertoneihin, mutta kun töissä (kirjastossa) oli kolmas osa sopivasti tyrkyllä, niin...
Sarja on siis ehtinyt kolmanteen osaansa ja tällä kertaa avioliiton satamaa etsitään Bridgertonin lapsista toiselle, Benedictille. "Bridgerton kakkonen", pelkkä "Bridgerton" ovatkin Benedictille paljon tutumpia nimiä kuin hänen oma nimensä. Sarjahan alkoi itse asiassa Brigertonien neljännestä lapsesta, Daphnesta, joka on vanhin tytöistä. Koska tytöt menevät naimisiin nuorempina, on järjestys tämä. En ole kurkannut vielä neljättä osaa, mutta odotan, että siinä kohdin päähenkilönä on Colin. Sisarusten ikäjärjestys on helppo muistaa, sillä nimet ovat aakkosjärjestyksessä, josta Lontoon seurapiirien juorulehdessäkin vähän vinoillaan.
Naamiaisten kaunotar (joka on kyllä tylsä suomennos) tarjoilee lukijalleen kunnon Tuhkimo-tarinan aina keskiyöllä lähtevine vaunuineen, ilkeine äitipuolineen ja unohtuneine hansikkaineen (kengätkin ovat oleellinen osa tarinaa). Vaikka suosikkitrooppini romanttisissa kirjoissa on "vihollisista rakastavaisiksi", on tämäkin rakennettu varsin toimivasti. Pidin nimittäin tästä osasta enemmän kuin kahdesta aiemmasta, vaikka tässä oli vähemmän huumoriakin. Naamiaisten kaunotar oli kerta kaikkiaan suloinen tarina!
Bridgertonien määrätietoinen äiti Violet on päättänyt järjestää naamiaiset. Bridgertonien juhlat ovat seurapiirien suosiossa ja siten oiva mahdollisuus avioliittojen solmimiseksi. Benedictiä ei oikein innosta. Ei hänellä varsinaisesti ole mitään avioitumista vastaan, mutta kun kukaan ei herätä hänessä minkäänlaisia tunteita – ja hänethän tunnetaan lähinnä "Bridgertoneista toisena". Paitsi sitten...
Sophie Beckett on kunnianarvoisan jaarlin tytär – mutta avioton lapsi, äpärä. Hän on kuitenkin saanut kasvaa jaarlin hoivissa muutaman ensimmäisen elinvuotensa "jaarlin menehtyneen hyvän ystävän tyttärenä". Jaarli menee naimisiin kauniin, mutta häijyn Aramintan kanssa, jolla on kaksi noin Sophien ikäistä tytärtä. Araminta heittäisi Sophien ulos alta aikayksikön, mutta jaarli ei anna lupaa. Jaarlin kuoltuakin testamentti varmistaa, että Sophie saa asua talossa aikuisikään asti.
Tietenkin jaarlin kuoleman jälkeen Sophien jo ennestään tukala asema alenee entisestään ja hänestä tulee kamarineito ja jokapaikan piika, joka lähinnä kiillottaa kenkiä, korjailee pukua ja auttaa äiti- ja sisarpuoliaan, jotka haluavat tehdä Sophien elämästä helvetin.
Palvelusväen avulla Sophie pääsee Bridgertonien naamiaisiin, henkilöllisyytensä tietenkin salaten. He kohtaavat Benedictin kanssa ja niin pois päin. Sophie ei paljasta kuka on, sillä onhan selvää, ettei heistä koskaan voisi tulla paria; äpärä ja aatelinen – ei, ei, ei.
Keskiyöllä Sophie katoaa ja molemmat ovat särkeneet sydämensä. Benedictille jää vain hansikas nimikirjaimineen. Kuluu muutamia vuosia ja kaksikko kohtaa jälleen, mutta tällä kertaa Sophie on oma itsensä. Hän tietysti tunnistaa Benedictin, mutta Benedict ei häntä. Sophie, joka on nyt lentänyt Aramintan taloudesta pihalle, päätyy Bridgertoneille palvelustytöksi Benedictin avulla. Mies on näet tarjonnut ihastuttavalle palvelustytölle rakastajattaren asemaa (siitä romaanin nimi), mutta mutta...
Enempää en nyt selostakaan, ettei mene ihan juonipaljasteluksi, mutta kuten huomaatte, Tuhkimo on hyvin vahvasti läsnä.
Tarina on suloinen, vaikka Benedict onkin ehkä vähän röyhkeä tyyppi. Kiltimpi kyllä kuin Anthony tai Daphnen puoliso Simon. Naamiaisten kaunotarta olisi ehkä hitusen voinut tiivistää. Hiukan harmitti myös tylsä Sophien paljastuminen Benedictille ja ennen kaikkea hansikkaan unohtuminen tarinasta ihan kesken kaiken. Se on anteeksiantamatonta, mutta siitä huolimatta pidän tätä osaa kenties onnistuneimpana.
Ei muuta kuin seuraava taas hyppysiin jossakin vaiheessa. Jokohan uskaltaisin korkata sen tv-sarjan näin talven pimeitä iltoja vasten...
Kommentit
Lähetä kommentti