Äänikirjan kesto: 4 h 54 min
Lukija: Ella Pyhältö
Pieneksi hyvän mielen välipalaksi valikoitui Anneli Kannon Kullan kaipuu, sillä pidin valtavasti Kannon edellisestä feel good -romaanista Ihan pähkinöinä (arvio taitanee löytyä vain Instagram-tililtäni, jos ei niin lukekaa itse – lämmin suositus). Vain ääni- ja e-kirjana julkaistu romaani kertoo Armista, joka on Maajussille morsian -ohjelman kautta löytänyt itselleen Henrin ja on nyt käytännössä ilmaisena piikana sukutilalla. Vipinää kylälle tuo malminetsijät, jotka mahdollisesti suunnittelevat kaivosprojektia Varhiovuorelle – eli Henrin maille – mikäli sieltä jotakin arvokasta löytyy.
Ajattelin, että tarinassa oleellinen pointti on vipinä Armin ja malminetsijä Petrin välillä, mutta eipäs ollutkaan. Enemmän painitaan Armin ja todella paskamaisen Henrin suhteessa. Vaikka Henrin käytökselle löytyy syy, ei minulta valitettavasti liiennyt yhtään myötätuntoa mokomalle mulkqvistille.
Kullan kaipuu on myös hiton hauska. Kanto luo pieneen maalaiskylään värikkään ja aavistuksen karikatyyrisenkin naisjoukon. Mukaan mahtuu aavistuksen katkeran oloinen eläkeläinen, hippityyppi ja kunnallispoliitikko ynnä muita. Myös kunnallispolitiikan kiemurat ovat huvittavan tuttuja. Pohditaan, onko mahdollinen kaivos tervetullut vai ei. Komsii komsaa, molemmissa puolensa, mutta molempien kannattajat poteroituvat tiukasti, vaikka puolueettomiahan kaikki ovat olevinaan.
Varsinaista romantiikkaa tässä oli mielestäni yllättävän vähän ja sekin vähä kevyen makeaa. Imelyydestä oltiin kaukana. Joten jos kaipaa kevyttä lukemista, ihmissuhteet kiinnostavat, mutta ällösöpöyksiä ja siirappia ei kaivata, niin tämä on aika täsmä valinta.
Loppu pääsi hiukan yllättämään, mutta hyvällä tavalla. Tämä ja Ihan pähkinöinä ovat hiukan erilaista Anneli Kantoa, mutta vankka ammattimaisuus näkyy yhtä lailla molemmissa.
Kommentit
Lähetä kommentti