Suomennos: Kira Poutanen
Kustantamo: Harper Collins
Äänikirjan kesto: 13 tuntia 22 minuuttia
Lukija: Elina Ylisuvanto
Lukupiirissäni meille valikoitui kirjailijaksi Joyce Carol Oates. Minulla oli hatara käsitys hyvin arvostetusta, korkeakirjallisia teoksia kirjoittavasta tekijästä; olisiko ollut jopa Otavan kirjasto -sarjaa. Niinpä odotukset olivat korkealla, kun tartuin äänikirjaan Elämäni rottana.
Tarinan idea oli kiinnostava. Eletään 1990-luvun Yhdysvalloissa. Irlantilaistaustainen Kerriganin perhe kohtaa tragedian, kun heidän kaksi poikaansa osallistuu mustan Hadrian-pojan raakaan pahoinpitelyyn, jonka seurauksena Hadrian kuolee. Poliisille ei heti selviä syyllinen ja koko pikkukaupunki arvailee, ketkä ovat tekijöitä. Kerriganin perheen isän suosikkityttö, 12-vuotias kuopus Violet, sattuu näkemään, kuinka veljet Lionel ja Jerome hautaavat piiloon verisen mailan ja osaa laskea yksi plus yksi. Kerriganin perhe pitää yhtä ja omiensa puolta kuin mafiaperheet; mikään ei sitä saa rikkoa. Kun Violet sairaana ja kuumeisena sattuu lipsauttamaan opettajalle, että veljet ovat syyllisiä ja Violet pelkää mennä kotiin, koska veljet saattaisivat hakata hänetkin kuoliaaksi, paljastuu veljesten syyllisyys. Violet ajetaan pois kotoa. Hän on rikkonut perheen luottamuksen. Violet päätyy asumaan tätinsä luo, mutta elo sielläkään ei ole auvoista.
Tästä eteenpäin on juonipaljastuksia.
Oates on tosiaan hyvin arvostettu ja suosittu, mutta ainakaan tämän teoksen perusteella en ymmärrä miksi. En millään ilveellä. Ei ymmärtänyt kukaan muukaan meidän viisihenkisestä lukupiiristämme, jossa oli yritetty aloittaa Blondia, luettiin Babysitter ja Kosto.Rakkaustarina. Kaikilla sama kokemus.
Eniten rasitti jankkaava tyyli, jossa samat asiat kerrottiin useaan kertaan eri puolilla romaania. Alun perin Elämäni rottana on ilmestynyt novellina ja osa tarinasta erillisenä jatkotarinana. Se selittänee, mutta jos tällainen koostetaan romaaniksi, niin se pitää perkele soikoon kustannustoimittaa.
Myös virkkeet, jotka toistivat itseään. Toistivat itseään, niin että se korostui erityisesti äänikirjana. Äänikirjana, jonka lukija vielä jotenkin painotti tätä rytmiä. Tätä rytmiä, joka saa hampaani kirskumaan. Hampaani kirskumaan niin, että tätä on vaikea kirjoittaakin. Saitte varmaan kiinni pointista.
Tarina Violetin erosta perheessä olisi riittänyt sinällään hyvin. Mutta tähän alkoi kasaantua muutakin tårta på tårta -hengessä. Ensin hyväksikäytti opettaja, sitten tädin mies, sitten väkivaltainen asiakas, kun Violet oli siivoojana. Huoh. Ei näin. Jäi venyttämisen maku suuhun.
Loppu oli varsinainen antikliimaksi ja keskenjäänyt tekele. Anteeksi vain. Violet palaa aikuisena kotiinsa käymään. Veli Lionel on istunut tuomionsa. Hän pahoinpitelee Violetin uudestaan. Violet pakenee kiinalaista ruokaa hakeneen poikaystävänsä luo. Loppu. Jäin suu auki tämän kanssa. Mitä hittoa?!
En onnistunut kiintymään yhteenkään henkilöön enkä pitänyt ketään kiinnostavana. Ajoittainen sinä-muotoinen kerronta ei myöskään ollut mieleeni yhtään. Kaiken kaikkiaan aika kamala lukukokemus. Ei mene Oates jatkoon minun lukulistallani.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Elämäni rottana kohtaan 29. Kirjassa valehdellaan.
Kommentit
Lähetä kommentti