Sarja: Bridgerton #4
Suomennos: Siiri Hornsby
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 392
Jälleen oli aika palata Bridgertonien pariin. Tv-sarjan kolmas tuotantokausi on ilmestynyt ja ei, en ole vieläkään aloittanut sitä ja etenkin Hurmurin valloituksen luettuani olen siitä kovasti kiitollinen.
Lady Violet Bridgertonin lasten avioituminen jatkuu ja tällä kertaa on Colin Bridgertonin vuoro. Pitkin maita ja mantuja matkustellut Colin alkaa jo hiukan yli kolmekymppisenä olla todellakin aika asettua aloilleen, hän tietää sen itsekin. Tällä kertaa äiti Violetin rooli jää hyvin vähäiseksi, sillä Colin päätyy naimisiin ihan oma-aloitteisesti.
Penelope Feathrington on Bridgertoneille hyvinkin tuttu ja itse asiassa Eloise Bridgertonin hyvä ystävätär. Tätä nykyä, Herran vuonna 1824, kumpikin heistä ovat vanhapiikoja kukkeassa 28 vuoden iässä. Penelope on rakastanut Colinia jo vuosia, siitäkin huolimatta, että kerran Colin kuulutti isoon ääneen ettei missään nimessä aio naida Penelopea – tosin Penelopen ei ollut tarkoitus kuulla sitä. Bridgertonit eivät sentään ole törkeitä.
Seinäruusuksi jäänyt Penelope on kärsinyt sekä lihavuudestaan että äitinsä kammottavasta vaatemausta – josta Lady Whistledownkin piikitteli. Vuodet vierivät, kosijoita ei ollut, joten se siitä.
Kun Colin palaa Kyprokselta, Penelope hairahtuu vahingossa (tai no... vähän vahingossa) lukemaan hänen päiväkirjaansa. Teksti on lumoavaa. Colin ei kuitenkaan arvostanut Penelopen uteliaisuutta, mutta siitä huolimatta kaksikon ystävyys syvenee, kunnes... Niin. Mistä tietää, että koska on rakastunut?
Hurmurin valloitus noudattaa ystävyydestä rakkaudeksi -trooppia, joka on minun makuuni se tylsin. Siinä mielessä sarjan neljäs osa ei ollut poikkeus. Sen sijaan Penelopen hahmon avautuminen ja muiden hahmojen kehittyminen olivat mielenkiintoisia. Etenkin lady Danburyn, joka jo tarinan alussa julistaa kohahduttavan kilpailun: hän maksaa tuhat puntaa sille, joka paljastaa kuka on Lady Whistledown.
Kynäilijämme henkilöllisyys todella paljastuu. Eittämättä olin yllättynyt – oikein miellyttävällä tavalla. Minulla ei tässä vaiheessa juuri ollut oikein hyviä arvauksia, koska ne olivat kaatuneet osa osalta. Ja tässä on se syy, miksi olen iloinen, etten ole vielä katsonut kovin kehuttua tv-sarjaa. Tv-sarjassa tämä kuulemma paljastuu jo ensimmäisen kauden lopussa. Kuulkaapas nyt! Ei ole mitään hauskaa tuollaisessa! Olisin mielelläni odottanut paljastumista vieläkin pidempään, sillä se oli kirjoista ainakin 1/3-hupia, joka nyt sitten vesitettiin heti tv-sarjassa. Höhhöh ja pöhhöh. Niinpä on parempi lukea Bridgertonit loppuun kirjana ennen kuin käy sarjan kimppuun – ainakaan kovin intensiivisesti.
Noin muuten Hurmurin valloitus oli ihan perus-Bridgerton. Erotiikkapuoli oli mielestäni erittäin onnistunutta, sen sijaan alati pomppivat näkökulmavaihdokset olivat aika rasittavia. Sarjan aiemmissa osissa ei tainnut sellaista juuri olla. Penelopen hahmokehitys taittoi hiukan tylsää romanssin kehkeytymisen seuraamista. Tunteisiin sen sijaan meni Cressida. Voi elämän kevät, että inhoan sitä ämmää! Samalla toivon, ettei sitä lässäytetä mihinkään "Cressidalla oli karu lapsuus, säälikäämme häntä ja sydämessään hän on kuitenkin kiltti ja ihana" -tyyppiseen ratkaisuun. Saammepa nähdä.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Hurmurin valloituksen kohtaan 7. Kirjassa rakastutaan.
Todellakin. Ja ihan pohditaan, mistä sen tietää koska se tapahtuu.
Kommentit
Lähetä kommentti