Kustantamo: Aula & co.
Äänikirjan kesto: 9 tuntia 17 minuuttia
Lukija: Anniina Piiparinen
On aina ilo tarttua kotimaiseen spefikirjallisuuteen, koska silloin voi varsin luottavaisin mielin odottaa laatua, vaikka kirja ei ihan omaan makuun osuisikaan. Vehka Kurjenmiekan esikoisromaani Kellopelisydän, joka avaa Merenkehrä-sarjan, oli juuri tällainen.
Kellopelisydän kertoo ihmisistä, joiden oikea sydän on korvattu mekaanisella kellopelisydämellä. Sen käymisen hintana on se, että kerran vuodessa sydämen kantajan on murhattava joku. Oikeastaan tämän enempää en halua eikä tarvitsekaan paljastaa. Tarina kyllä sitten aukenee siitä eteenpäin omalla, verkkaisella tahdillaan. (Tähän paljastamattomuuteen tekijä ohjaa jo kirjan alkusanoissa, minkä kyllä koin himpun verran holhoavaksi ja epäluottamuslauseeksi lukijaa kohtaan, mutta ei se nyt maailmaa kaada.)
Kurjenmiekka on luonnehtinut kirjaa grimhyggeksi; synkäksi fantasiaksi, jossa kuitenkin on lempeää kotihyggeilyä. Termi on aika osuva. Kellopelisydän on tunnelmaltaan synkkä ja raskasmielinenkin, ihan ilmeisistä syistä. Ei murhahommat ole järin mukavia ja näiden oikeutusta myös pohditaan paljon. Synkkyyttä tasapainottaa leivän leipominen ja banjon soittaminen. Saatoin haistaa teen ja kahvin, erilaiset yrtit. Takkatulen rätinän. Ja sen tikityksen, jota kellopelisydämet pitävät.
Kerronnan vahvuus on ylivoimaisesti kielessä. Ei sitä turhaan ole kehuttu ja kiitelty. Kauniita sanoja, pehmeitä ilmaisuja, aavistuksen vanhahtava poljento.
Heikkoudet piilivät jossakin määrin rakenteessa. Luvut on pääasiassa jaettu näkökulmahenkilöittäin, joita on viisi. Tämä on ihan toimiva ja yleinenkin ratkaisu. Mutta joissakin luvuissa oli kohtauksia, joissa näkökulmat sitten vaihtelivat todella nopeasti, ihan muutaman virkkeen välein. Se teki tärkeistä kohtauksista mielestäni sillisalaattia. Etenkin äänikirjana vaikeasti seurattavaa, mutta e-kirja-muodossakin tuntui turhan hajanaiselta. Kohtauksen tunnelma ja jännite särkyi.
Toinen heikkous oli mielestäni henkilöiden sisäisessä äänessä. Kuunnellessani monesti unohdin, että kuka nyt onkaan kertojana. Jälleen äänikirjana tämä oli erityisen haastavaa, mutta e-kirjanakin piti välillä selata takaisin päin, että kukas se nyt olikaan. Henkilöt sinänsä kyllä erottuivat hyvin, mutta heidän äänensä eivät. Omaksi lempihenkilökseni nousi Helios, jonka kasvua oli hienoa seurata.
Kellopelisydän etenee verkkaisesti, minun makuuni liian verkkaisesti. Tämä puolestaan on ehdottomasti makuasia eikä niinkään moite. Olen itse kirjoittajana ja vähän lukijanakin hyvinkin nopeatempoisen kerronnan ystävä ja hitaalla kerronnalla vaikeasti miellytettävä. Kuten sanottua, tämä on grimhyggeä ja hyggeilyyn ei kuulu hosuminen, vaan hidas nautiskelu takkatulen ääressä. Sopii hyvin nautiskelijoille koleisiin syysiltoihin. Jatko-osa Talventaitto on juuri ilmestynyt, joten se varmaankin sopii sitten hyvin talvipakkasiin.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Kellopelisydämen kohtaan 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi.
Kommentit
Lähetä kommentti