Sarja: Joulu Ultunassa #1
Suomennos: Nina Mäki-Kihniä
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 298
Paikallisen lukupiirimme, jonka vetäjä itse olen, teemana oli jouluteemainen kirja. Minä sain leikkimielisen erityismääräyksen nimenomaan romanssista, sillä se on mukavuusalueeni ulkopuolella, johon kannustan toisinaan menemään – sitähän saattaa löytää sittenkin itselleen uutta mielekästä luettavaa! Niinpä piti elää niin kuin opettaa ja ei-jouluihmisenä tässä oli kaksinkertainen epämukavuusalue. Fuskasin sen verran, että halusin tähän historiallisen miljöön, joka taas on vahvasti omaa aluettani. En noin muuten tykkää oikein harlekiinimaisesta romantiikastakaan, vaikka sinänsä romantiikan ystävä olenkin. Halusin myös ei-amerikkalaisen kirjan, sillä kokemukseni mukaan amerikkalaiset viihdekirjat ovat aivan övereitä minun makuuni, vaikka ne olisivat mielekästä genreäkin (historiallisuus ja/tai fantasia).
Suositusten perusteella valitsin ruotsalaisen Amanda Hellbergin teoksen Krinoliinijoulu, joka sijoittuu vuoteen 1870. Lisäksi tässä oli synkeä kartano, juro paroni ja hyppysellinen kauhuelementtiä kummituksineen. Oikein oivallista! Mutta...
*REILUSTI JUONIPALJASTUKSIA*
Tarina kertoo siis Lovisa Lindistä, joka työskentelee ikäneito Briskin makeispuodissa kauppa-apulaisena. Kampurajalan kanssa syntynyt Lovisa tulee köyhistä oloista, hänen rakas pikkusiskonsa Kajsa on kuollut ja Lovisaa painaa muutenkin synkkä nuoruus. Ikää Lovisalla on 28 vuotta, joten selkeästi hänen kohtalonaan on vanhapiikuus. Lovisa onkin aikonut karistaa menneisyyden kannoiltaan ja on suurella työllä ja vaivalla saanut hommatuksi loppiaiseksi piletin höyrylaivamatkaan Amerikkaan, jonne aikoo lähteä lopullisesti onneaan etsimään.
Charmantisti harmaantunut leskiparoni Valdemar von Drever kirjaimellisesti törmää Lovisaan eräänä pakkasaamuna. Kohtaaminen ei ole miellyttävä kummankaan osapuolen osalta, ilmassa on vahva ärsytys. Paroni on syrjäänvetäytyvä erakko, jota kuolleen vaimon suku pitää tiukasti silmällä ja kiristysnuorassa. Vaimon kuoleman olosuhteet kun olivat sangen epäilyttävät. Erakkoparoni aikoo kuitenkin järjestää tanssiaiset (ei selvinnyt oikein motiivia, että miksi juuri nyt) ja Lovisan järkytykseksi juhlassa tarjottavat makeiset tilataan tietysti Briskin puodista. Kohtaamisia paronin kanssa olisi siis luvassa jatkossakin.
Erinnäisten sattumien kautta Lovisa päätyy muutamaksi päiväksi paronin Mollbergan kartanoon, jossa kummittelee. Paronista on kiinnostunut myös kukkakauppias Ulrike, jonka herttaisuuden alle kätkeytyykin varsin häijy ja häikäilemätön luonne. Ulrike ei lainkaan arvosta sitä, että paroni pyytää Lovisaa tanssiaisiin tanssiparikseen, sillä pari muuta naista on joutunut perumaan tulonsa ja tasaparisuus on tärkeää tanssien ja seuraleikkien vuoksi (siis mitä hittoa?).
Juonirakennelma muistutti jossakin määrin Kotiopettajattaren romaania: synkeä kartanonherra, mielenterveysongelmainen vaimo, kartanoon tuleva palkollinen... Lovisa oli melkein täysi kopio Janesta, paroni Rochesterista. Tämäkään ei haitannut, päinvastoin.
No niin... Tuota noin... Asetelmahan oli siis minun makuuni täydellinen, genre huomioon ottaen. Viihderomanssilta en odota samanlaista vakavuutta kuin tavallisemmalta historialliselta romaanilta, jossa on romanssi. Nämä ovat hiukan eri lajeja, eri painotuksin. Krinoliinijoulua verrataan Bridgertoniin, mikä onkin oikeampi vertailukohta kuin vaikkapa Kaari Utrion romanssit. Odotukseni olivat siis oikeilla asetuksilla.
Kaikesta huolimatta kirja oli uskomattoman kömpelö eikä poikennut amerikkalaisöveriydestä. Bridgertonien rinnalla tämä on pelkkä kalpea aavistus. Minua ei haittaa ennalta-arvattavuus (sehän on melkeinpä pointti) tai edes ohuehkot hahmot, vaikka tähän tyyliin kyllä mahtuu syvempiäkin hahmokuvauksia.
En kaipaa myöskään eksatin tarkkaa historiallista kuvausta, mutta kun ärtymyskynnys on ylitetty, niin ne pistävät silmään – kuten Lovisan laulama Hei tonttu-ukot, joka todellisuudessa ilmestyi melkein 20 vuotta myöhemmin. Samoin alkoi vaivata yhä lisääntyvä anakronismin tuntu. Puhuttiin suostumuksesta, oli kondomeja, oli transsukupuolinen henkilö, lesbopari, sijaissynnytyksen kautta muodostunut polyamorinen perhe... Yksittäisinä tällaiset elementit eivät ole ongelma, ei edes historiallisesti katsoen. Mietin vain, miten kauppapuotilaisella on varaa kondomiin ja kuinka sattuikaan, että se oli mukana kartanossa – semminkin kun Lovisa ei vielä siinä vaiheessa halunnut edes nähdä paronia.
Lovisan ja paronin tunnetilojen vaihtelu oli häiritsevän poukkoilevaa. Yhdessä lyhyessä hetkessä paroni oli seksikäs peto, kenkiinsä tuijotteleva mumiseva arkalainen, ja ärtynyt jurottaja. Samaan tapaan Lovisa oli kipakka, arka ja epävarma. Ei sillä, etteikö ihminen voisi olla näitä kaikkea, mutta lukijana tuntui mahdottomalta pysyä näissä vaihteluissa mukana ja koko henkilökuva jäi etäiseksi ja hämmentäväksi. Missään vaiheessa en saanut tunnetta siitä, että Lovisa olisi todella rakastunut paroniin tai edes oikein halunnut tätä ihmisenä, vaan enemmän seksinä. Paroni taas tuntui enemmän himokkaalta kuin rakastuneelta. Lovisan kampurajalkakin unohdettiin aika pian...
Romanssin muodostuminen oli yhtä lailla poukkoilevaa. Tanssiaisissa (saati sitä ennen) Lovisa ja paroni eivät suutele, halaa tai tee muutakaan intiimimpää kosketusta, mutta äkkiä paroni haluaakin Lovisan makuuhuoneeseensa ja he päätyvät melkein sänkyyn asti. Siinä kohtaa piti räpäyttää pari kertaa silmiään, että mitä tapahtui?! Sama juttu, kun kiukkuinen Lovisa lähtee tarpomaan talvimyrskyyn, paroni perään, he kohtaavat julman susilauman ja yksi susi puree Lovisaa kyynerpäähän, minkä jälkeen kuumeisen paleltunut Lovisa ja paroni päätyvät suojaan metsästysmajalle ja he harrastavat kiihkeää seksiä. Täytyy sanoa, että paleltuneena ja suden puremana seksi olisi viimeisenä mielessä.
Suomennoksesta jäi kiireellä tehdyn vaikutelma ja tämä onkin ilmestynyt puolisen vuotta alkukielisen jälkeen. Silmiin pisti etenkin "polkkakarkit" – siis ne piparminttuiset, puna-valkoraidalliset polkagrisit. Suomeksi termi on polka/polkagris, polkka on tanssi. Luulin ensin lyöntivirheeksi, mutta olikin säännöllinen virhe. Toinen yksittäinen esimerkkikohta oli tarot-ennustamisessa käytetty termi "entisyys", po. menneisyys.
Harmittaa tällaiset kömpelyydet tosi paljon, koska tarinan perusidea oli minusta tosi oivallinen ja kiinnostava. Lisäplussana on mainittava varsin hyvin tehty seksikohtaus, josta puuttui Bridgertoneissa vaivannut näkökulmien vaihtelu – Hellberg pysyi hyvin kohtauksen aloittavassa näkökulmassa.
No mutta, tällaisten lukeminen on minusta myös oikein opettavaista ja siinä mielessä hyödyllistä. Kyllä niille epämukavuusalueille kannattaa mennä, vaikka valittu kirja ei osuisikaan omaan makuhermoon. Tykkään pohtia syitä, miksi en kirjasta pitänyt. Krinoliinijouluhan on varsin suosittu kirja ja eikä siinä mitään. Toisia lukijoita tällainen ei häiritse lainkaan, ainakaan tässä määrin kuin minua.
Kommentit
Lähetä kommentti