Richard Osman: Viimeinen pirulainen (2023 / 2023)

The Last Devil to Die
Sarja: Torstain murhakerho #4
Suomennos: Antti Saarilahti
Kustantamo: Otava
Äänikirjan kesto: 11 tuntia 43 minuuttia
Lukija: Jukka Pitkänen

Luulin, että Viimeinen pirulainen on viimeinen osa Torstain murhakerhoa, mutta eipäs olekaan – ainakaan teoksen loppusanojen mukaan. Seuraavaa osaa saanee tosin odotella hyvän tovin ja ehkä se on vain hyvä asia. Tavallaan olisin suonut sarjan päättyvän tähän, olisi ollut tyylikäs ratkaisu.

Oli miten oli, kyyneleiltä ei vältytty. Ruumiit dekkarisarjassa on tietysti aika odotettavissa oleva asia, mutta joidenkin menettäminen kirpaisee enemmän kuin toisten. 100 000 punnan arvoinen heroiinipussukka jäi aika toisarvoiseksi, kun tutulla porukalla on muitakin murheita mm. dementian ja romanssihuijausten parissa. Tällä kertaa Elizabet on hiukan toimintakyvyttömämpi ja niinpä Joycen täytyy ottaa enemmän vastuuta. Myös Ibrahimin menneisyydestä paljastuu jotakin, mitä tarkkavaistoisempi lukija olisi osannut odottaa, mutta minä en.

Viimeisen pirulaisen tunnelma on haikea ja siksikin vilpittömästi luulin tämän olevan sarjan viimeinen osa. Tunnelmasta johtuen huumori oli vähäisempää kuin sarjan aiemmissa osissa, mutta en osaa moittia siitä, sillä ratkaisu on niin perusteltu. Ei tämä toki pelkkää totista kyynelehdintää ole. Sain suurta hupia vanhusporukan saattaessa nalkkiin törkeää romanssihuijaria.

Eipä tästä sarjan neljännestä osasta osaa sen kummempia sanoa. Tasaisen varmaa tekemistä. Ilmeisesti tänä vuonna saadaan Torstain murhakerho tv-ruutuihinkin Netflixin kautta. Saa nähdä jaksanko innostua katsomaan, perinteisestihän olen huonosti jaksanut näitä tv-adaptaatioita. Bridgertonkin hyydähti ensimmäisen kauden puoliväliin.

Kommentit