Sivumäärä: 416
Miina Supinen on lukeutunut lempikirjailijoihini jo monta vuotta. Kun Kultaista peuraa on vielä tituleerattu karelian gothiciksi, niin odotukset nousivat entistäkin korkeammalle.
Tarinaa kertoo viipurilainen neiti Matilda Sommer, lempinimeltään Kaalinpää. Hän ei ole varsinaisesti tyhmä, vaikka häntä tunnutaan sellaisena pitävän – siitä lempinimikin juohtuu. Tilda on vain juuri niin ihanan höpsö kuin Supisen hahmoille on tyypillistä.
Matildan vastakohta on kaunis ja mystinen Jelena Päästäinen, joka on vaikutusvaltaisen ja rikkaan setänsä holhotti. Tilda tapaa Jelenan opettajaseminaarin pääsykokeissa Sortavalassa. Jelena on vakava, uskonnollinen eikä pidä itsestään meteliä. Muihin seminaarilaisiin hän suhtautuu melkeinpä ylimielisesti, mutta Tildan ja Jelenan välille syntyy syvä ystävyys.
Kultaisen peuran tiimoilta Supinen on puhunut siitä, kuinka niin moni historiallinen romaani kuvaa nimenomaan naisten kärsimystä – ihan romanttinen viihdekin. Tunnistan tämän hyvin vahvasti. Supinen halusi tehdä toisin. Naisten kärsimys ei näyttele romaanissa oikein minkäänlaista osaa, vaikka totta kai surujakin ihmiseloon mahtuu, kuinkas muuten. Kultainen peura on todella vinkeä yhdistelmä kepeyttä, huumoria ja synkkääkin synkempiä tarinoita, joita Tilda kerää muistivihkoonsa.
Karelian gothic -osasto tulee juuri näistä tarinoista. Tildakin tietää, että osa on vain kansanperinnetarinoita, mutta osa ei ehkä olekaan. Lähistöllä olevan Mantsin saaren ympärillä leijuu salaisuuden verho. Jollakin tavalla Jelenan setä, Kiril Päästäinen, tuntuu liittyvän kaikenmoisiin synkkyyksiin. Ja miksi häntä sanotaan Kenobiitiksi? Mitä Jelena salaa?
Eniten romaanissa yllätti kieli! Matildan kerronta vie myös kielen tasolla jonnekin kauas Karjalan maille, syvälle historiaan. Nautin tarinasta kovasti myös tällä tasolla.
Kerroin illasta Jelenalle samalla kun riisuin naamiaisasuani huoneesamme. Sanoin, että huvit olivat olleet hauskoja, mutta olin joutunut kaupungissa kenties hieman epäsuosioon. Jelena vakuutti, että ymmärsi minua hyvin.
"Sellaista se on", hän sanoi. "Kyllä ne kohta sen unohtavat. Olen kovasti ylpeä, että pidit pintasi rouvasyhdistyksen louhikärmeksille. Sinä olet sulosydäminen, rakas Tilda, enkä minä tarkoita sitä ilkkuen vaan todella."
"Mutta miten Jegorin nyt käy?"
Jelena kohautti olkapäitään.
"Ehkäpä hänelle jotain keksitään." Hän alkoi irrottaa kukkaa hiuksistani. "Menkäämme nyt nukkumaan, kaunis nymfi."
(s. 85)
Kultainen peura on kiistatta yksi parhaita viime vuonna ilmestyneitä romaaneja. Toivon, että näitä iloisen synkeitä historiallisia tarinoita ilmestyisi enemmänkin. Karelian gothic on uusi alagenre goottilaiselle kirjallisuudelle, jota lukisin niin kovin mielelläni. Itse en saa kirjoittajana kiinni karjalaisuudesta (toisin kuin Supinen, jonka sukujuuretkin ulottuvat romaanin tapahtumapaikoille), mutta oliskohan sawo gothic mitään... Hmm...
Kommentit
Lähetä kommentti