Sivumäärä: 200
Päivi Lukkarilan nuortenromaani Skutsi otti ja täräytti voittamalla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian. En yhtään ihmettele.
Skutsi kertoo neljän nuoren vaellusreissusta. Vanhemmat ovat kuka mistäkin syystä passittaneet Sabinan, Nasimin, Lukan ja Joelin vaellukselle, jolla älylaitteita ei sallita. Aataminaikainen kännykkä on mukana vain reissun vetäjällä, Jorma Eräjärvellä. Eräjorma-vitsit moneen otteeseen kuulleella Jokella on lehmänhermot ja vakaa ammattitaito, kun hän lopulta saa vähemmän innostuneet retkeilijät matkaan.
Matka etenee rauhaisaan tahtiin ja Lukkarila kuljettaa lukijaa jokaisen nuoren matkassa. On särkynyttä sydäntä, kännykkäriippuvuutta, miehistymisriittiä ja ties mitä, tavallaan hyvin arkisia asioita. Illalla leiritulien ääressä maistuu trangialla kokatun ruoan lisäksi myös kummitustarinat. Mutta entä jos niistä tulee totta?
En oikein osaa edes valita suosikkihenkilöäni, sillä pidin kovasti kaikista. Pidin myös tavasta, jolla nuorista kerrottiin heidän omilla äänillään. Ei mitään ihan hirveän dramaattista, ei säälittelyä, ei lässyttelyä. Sellaisen rehellisen arkinen fiilis tästä jäi, mikä tuntui jollakin tapaa raikkaalta.
Skutsi on helppolukuinen, ahmaistava teos. Jokaisella nuorella on oma äänensä, jonka Lukkarila on luonut rautaisella ammattitaidolla. Jännite kantaa hyvin koko kirjan mitan, tarinaa ei ole suotta venytetty. Ja vaikka sanon kirjaa helppolukuiseksi, niin se ei kuitenkaan ole mitään rautalankaa. Aikuisena, kokeneena lukijanakaan en kokenut itseäni aliarvioiduksi. Ainoastaan loppu jäi vähän kaivelemaan, että mitä sille yhdelle oikein oli tapahtunut.
Upean kannen on tehnyt Jyrki Pitkä. Tässä juuri haikailin kirjamerchiä, niin kyllä kelpaisi musta t-paita tällä kuvalla! Takana voisi olla sitaatti: En kestä enää yhtäkään selittämätöntä asiaa.
Saa suorittaa!
Kommentit
Lähetä kommentti