Kustantamo: Red Wombat Studio
Sivumäärä: 350
Olen koko aikuisikäni kipuillut sen kanssa, että luen englanniksi todella huonosti. Englannintaitoni ei ole kovin häävi, minulla ei ole kielipäätä (suomen kielellekään, siksi pääaineeni oli kirjallisuus). Aina välillä yritän kuitenkin lukea myös englanniksi, vaikka se on hidasta. Nyt on ilmestynyt valtavasti romantasiaa / romanttista fantasiaa, joka kiinnostaa. Vielä enemmän innostuin, kun annoin itseni ymmärtää, että kirjailijanimi T. Kingsfisherin taakse kätkeytyvä Ursula Vernon kirjoittaa romanttista fantasiaa nimenomaan aikuisista päähenkilöistä. Mitä mitä mitä! Näitä ei ole liikaa tarjolla todellakaan. Ja mihin kultakimpaleeseen osuinkaan! Nyt seuraa nimittäin hehkutusta.
T. Kingfisherin Paladin's Grace avaa The Saint of Steel -sarjan, joka kertoo paladiineista, joiden jumala on kuollut. Luonnollisesti tämä on aiheuttanut melkoista sekaannusta, surua ja epätoivoa veljeskunnassa. Mikäli oikein ymmärsin, tästä jumalan kuolemisesta ja muusta kerrotaan Clocktaur War -sarjassa, mutta hyvin pääsi kärryille tässäkin. Molemmat sarjat kuuluvat Kingfisherin Temple of the White Rat -maailmaan.
Palandin's Gracen päähenkilöinä ovat paladiini Stephen ja hajusteentekijä Grace. Vähemmän yllättäen he rakastuvat, mutta tarinassa siinä ohella selvitellään salamurhaa, mikä puolestaan liittynee isoon juoneen koko sarjan mitalla. Sarjan jokaisessa osassa on siis eri päähenkilöt: yksi paladiineista + rakkauden kohde. (Vähän saman henkinen rakenne kuin siis työn alla olevassa Lakerta-sarjassani, josta ehkä pitäisi tännekin avata jotain?)
Stephen ja Grace tapaavat aivan mahtavalla tavalla ja olin siis oikeastaan täysin myyty heti ensisivuista alkaen. Stephen on ollut saattamassa erästä parantajaa potilaan luo. Paluumatkalla hän kulkee Anuket Cityn hiukan epämääräisen kaupunginosan läpi itsekseen murehtien, kun äkkiä hänen syliinsä paiskautuu nainen, joka pyytää piilottamaan itsensä. Nainen selvästi pakenee jotakin ja kaukaa kuuluukin jo juoksuaskelia. Stephen on täysin kunniallinen paladiini, herrasmies kiireestä kantapäähän, mutta hänelle ei siinä hötäkässä tule mieleen muuta kuin hyödyntää kaupunginosan mainetta. Hän työntää naisen muuria vasten, esittää tälle mitä syvimmät pahoittelunsa ja väittää sitten naista jahtaaville Hanged Mother -temppelin vartijoille, ettei hän ole nähnyt mitään, sillä hänellä on tässä nyt pano kesken prostituoidun kanssa ja että herrat ovat hyvät ja etsivät omansa. Nainen, hajusteentekijä Grace, ei toki ole tästä näytöksestä moksiskaan, vaan eläytyy hommaansa ihan urakalla... Nauroin niin paljon, kun luin tätä kohtausta.
Stephen ja Grace kohtaavat myöhemmin uudestaan, kun kruununprinssi kiinnostuu Gracen tekemistä parfyymeista. Audienssi-illassa Grace, hänen ystävänsä Marguerite ja Stephen päätyvät todistamaan salamurhaa, ja elämä käykin sen jälkeen hiukan hankalaksi.
Kingfisherin tyyli on lämpimän humoristista kautta linjan. Hänen henkilönsä eivät ole täydellisen komeita, kauniita, jaloja ja mitä lie, mutta eivät toisesta päästäkään. Stephen ja Grace ovat omanlaisiaan persoonia. Stephen on piparkakuilta tuoksuva (tälle löytyy kerrankin järkevä selitys!) paladiini, uskollinen veljeskunnalleen, erinomainen sukkienkutoja (tämä ei vähennä Stephenin kuumuutta yhtään), joka pelkää suunnattomasti berserkkikohtausta, joka on paladiinien erityisominaisuus, mutta miten sen kanssa käykään, kun oma jumala on kuollut? Grace taas on eronnut hajusteentekijä, jolla on epäilyttävä tausta ja joka on vakuuttunut olevansa frigidi. Hänellä pahanhajuinen lemmikki Tab ja hänen ystävänsä on maineikas vakooja.
En ole sitten Tulen ja jään laulun innostunut mistään näin paljoa. Ihailin suunnattomasti Kingfisherin tyyliä! Hän tipauttaa lukijan rohkeasti Temple of the White Rat:n maailmaan ja luottaa, että asiat selkenevät hiljalleen. Ei infodumppeja, maailma rakentuu hiljalleen. Romanssissa on kipinää ja vällyihinkin päästään, mutta seksi ei ole näiden kirjojen pointti, vaikka sekin kirjoitettiin hyvin. Päähenkilöt ovat tosiaan lähempänä keski-ikää ja elämää jo nähneitä. Löysin todellakin uuden kirjailija-idolin!
En oikein edes keksi mitään nillitettävää. Kielen tasolta en ehkä tajunnut kaikkia hienouksia, joten sillä tavalla en pysty kirjaa arvioimaan. Tarina kulkee eteenpäin hyvää tahtia Stephenin ja Gracen näkökulmissa vuorotellen, kummankin menneisyyttä aina hiukan enemmän raottaen. Mitta on maltilliset 350 sivua, ei siis mammuttitautia, vaan kantaa hyvin kokonaisen romanssin ja muut höysteet päälle.
Ei varmaankaan yllätä, että ilman muuta jatkan sarjan parissa. Seuraava osa, Paladin's Strength, kertoo Stephenin paladiiniveljestä Istvhanista (jonka syytä se piparkakulta tuoksuminen on).
Toivon niin hartaasti, että jokin taho ottaisi nämä suomennettavaksi!
Kommentit
Lähetä kommentti