Sivumäärä: 320
Itsenäiseksi teokseksi tarkoitettu Noidanlanka on nuorille suunnattu fantasiatarina. Se kertoo Nooa-nimisestä tytöstä, joka on helmenkuiskaajien sukua Kernoksen valtakunnassa. Nooa, hänen siskonsa Midja ja heidän äitinsä asuvat Syväharjun piskuisessa kylässä. Isä on joutunut velkojen vuoksi vankilaan, äiti taas on heikkokuntoinen vuosia sitten sattuneen karhuhyökkäyksen vuoksi. Uusia helmiä ei ole kuulunut vuosiin, joten elo on ollut huolten täyttämää. Ja kun isosisko Midja sairastuu surmiaistautiin, on Nooan lähdettävä suureen Paulavan kaupunkiin hakemaan apua Sardeesian noidalta. Kuskiksi ja avuksi lähtee hauska nuorukainen nimeltään Vesper, sekä Midjan lemmokki, rupikonna Suolakurkku (oik. Udolfus Lumbertius Ryyti). Matkalla tietysti sattuu ja tapahtuu, saadulla avullakin on hintansa. Pientä ihastumistakin väreilee ilmassa...
Tunnelmani Noidanlangasta ovat kovin ristiriitaiset. En ole kohderyhmää, mutta välillä tuntui ettei sitä tavoittanut muutenkaan. Nooa on 17-vuotias, mutta vaikuttaa välillä huomattavasti nuoremmalta ja sitten taas vanhemmalta. On tietysti totta, että nuorena sitä ailahtelee ja välillä aikuinen käyttäytyy kuin kakara ja kakara taas fiksusti kuin aikuinen jne. Nooan tunnetilat vaihtelivat äkisti, niin että niissä oli vaikea pysyä mukana. Lukijana välillä mietin, että toisaalta kirja voisi olla vaikka alakoululaiselle, toisaalta taas ei ehkä oikein.
Sanasto ja kieli taas on aivan mielettömän hienoa. Se tekee lukemisesta silkkaa nautintoa. On helppo huomata, että Meresmaalla on laaja sanavarasto eikä hän kainostele höystää sitä omilla sanoillakaan, kuten langaslukko, surmiainen ja lemmokki. Itselleni tuli uutena, jo olemassaolevana sanana niliaitta, joka on siis korkean pylvään päähän rakennettu aittarakennus. Kieli on kautta linjan muutenkin huoliteltua. Vaativahkon sanaston vuoksi suosittelisin teosta kokeneemmalle lukijalle.
Tunnelma Noidanlangassa on pääosin kepeää ja hauskaa. Kakkahuumoriltakaan ei vältytä, mutta juttu oikeasti nauratti aikuistakin. Loppupuolella tunnelma muuttuu synkemmäksi. Tuli jopa tietynlaisia Kafka-tunnelmia. Meresmaa punoo tekstiin myös yhteiskunnallista kritiikkiä. Lanka on ohut, mutta pitävä. Väri ei hypi silmille, mutta sen näkee kyllä, jos osaa katsoa.
Lopussa oli myös pieni juupas-eisittenkään-juttu, jolla olisin herkutellut vähän pidempään. Nopea helpotus auttanee herkempiä lukijoita, mutta itse en siitä niin innostunut. Julmana aikuisena olisin nautiskellut (ja itkenyt) synkemmästä ratkaisusta, mutta nuortenkirjassa Meresmaan ratkaisu on oikea.
On harmi, että ilmeisesti Noidanlanka on tosiaan yksittäinen teos, eikä sarjan avaus. Lopussa kyllä jäi paljon asioita avoimeksi, joten en tiedä, olisiko sittenkin... Kernoksen maailma on nimittäin hyvin rakennettu, kiehtova ja omaperäinen. Siellä olisi seikkaillut mielellään enemmänkin. Ehkä jossakin toisessa tarinassa?
Upea kansikuva ja sisäsivuilla olevat vinjetit ovat Karin Niemen käsialaa.
Kommentit
Lähetä kommentti