Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 359
Annukka Salaman Sulamispiste on ollut kirjasyksyn odotetuimpia hittejä. Tiesin jo etukäteen, että aihepiirinsä ja teemojensa vuoksi tämä ei ole minulle se kaikkein innostavin teos, mutta erittäin mielelläni luen Salaman kirjoja ja ylipäätään nuortenkirjallisuutta.
Sulamispiste on romanttinen tarina kahdesta huipputasoisesta, lukioikäisestä nuoresta jääkiekkoilijapojasta. Tarinan kertoja, Oliver, on taustaltaan ampumahiihtäjä, joka on salaa harrastanut jääkiekkoa vanhempiensa tietämättä jo vuosia. Oliverin äiti on aikanaan ollut hyvin menestyksekäs olympiamitalisti ampumahiihdossa ja hänen on aluksi vaikea hyväksyä poikansa lajivalintaa. Oliverin homous ei ole perheelle salaisuus; äiti on huolissaan siitä, kuinka Oliveriin suhtaudutaan kovin toksisen ja heteronormatiivisen lajin parissa.
Oliver jää kiinni lätkän pelaamisesta ja saa kuin saakin luvan harjoitella Kangasalan ikämiesten kanssa. Kykyjenetsijä löytää kuitenkin poikkeuksellisen lahjakkaan Oliverin ja pian Harry Potterin hengessä Oliver saa kirjeen ja päätyy huipputason jääkiekkokouluun. Pian sen jälkeen kouluun päätyy myös ruotsalainen tähtilupaus Niklas Gauffin, jota Oliver on ihaillut – ja kadehtinut – somen kautta pitkään. Kämppäkaveruus muuttuu myös toisenlaiseksi suhteeksi, mutta tietenkään ei ilman mutkia.
Kun puhutaan hyvänmielen kirjallisuudesta, on Sulamispiste siitä malliesimerkkien malliesimerkki. Haistoin siinä myös aavistuksen amerikkalaiselle tyypillisestä överiydestä. Huipputasoisessa koulussa on huippuolosuhteet, on Genelectin kaiuttimia, Hugo Bossin mittatilauspukuja (joskin vain Gauffinilla), jono sponsoreita ja tietysti korkean tason sijoituksia kuumimpien kiekkoilijoiden listalla. Oliverin homous ei aiheuta minkäänlaisia ongelmia – eittämättä se olisikin ollut aavistuksen tunkkainen ratkaisu huolimatta siitä, että tosielämässä sitä ei ehkä olisi sulatettu ihan niin ohimennen. Ylipäätään kirjassa alleviivataan paljon niin turvallisen tilan periaatteita kuin suostumuksellisuuttakin. Hienoisen särön tuo vain inhottava valmentaja Repe, joka tuntuu vihaavan Oliveria aivan erityisellä raivolla.
Täytyy myöntää, että teos oli makuuni liiankin helppo ja kepeä. Se on kielellisesti yksinkertaista, mutta hyvää. Lähentelee jopa selkokielisyyttä, mikä ei ole moite, mutta yllätti. Oliverin ja muidenkin asiat sujuvat varsin helposti, Repe jäi turhan mustavalkoiseksi hahmoksi. Jännite oli kohtuullisen olematon, tai en ainakaan oikein tavoittanut sitä. Kirja liukui eteenpäin tasaisen varmalla ammattitaidolla hienolla jäällä.
Satu Ovaskaisen kuvitus on aivan ihastuttava ja tuo hahmoihin omanlaistaan eloa.
Jos siis joku kaipaa helppoa, romanttista, satumaista, pumpulinpehmeää ja silti tasokasta hyvänmielen kirjaa, on Sulamispiste nappivalinta.
Lisäpisteitä metallimusiikista!
Kommentit
Lähetä kommentti