Sarja: Emily Wilde #1
Suomennos: Taimi Tornikoski
Kustantamo: Tammi
Äänikirjan kesto: 12 tuntia 10 minuuttia
Lukija: Elina Keinonen
Mielenkiinnolla ja itsekin folkloristiikkaa opiskelleena tartuin tähän romanttiseen fantasiaan (huom! ei romantasiaa, vaan romanttista fantasiaa*). Emily Wilde on hiukan yrmeä väkeä tutkiva professori, ja nyt hän matkustaa syrjäiseen Hrafnsvikin kylään tutkimaan haltioita ja keijuja Pariisin konferenssi mielessään. Emily ei ole kovin sosiaalinen eivätkä kyläläiset lämpiäkään "nuuskivalle" professorille yhtään. Emilyn suureksi ärtymykseksi kylään tuppautuu yllättäen hänen kollegansa, professori Wendell Bambleby. Wendell on kaikkea sitä mitä Emily ei ole – hurmaava, kepeä, lumoavan kaunis, sanavalmis, hauska ja nokkela. Mutta prof. Bamblebyssa on muutakin, mikä kutkuttaa Emilyn uteliaisuutta.
Emily Wilden haltiatiedon opas oli tavallaan virkistävä tuttavuus fantasian kentällä. Ensinnäkin koin lukevani nimenomaan aikuisille suunnattua kirjaa, vaikka tässä käsiteltiin paljon satuja ja keijuja, ja koko tarinaa väritti tietynlainen viattomuus (seksinnälkäiset älkööt vaivautuko). Teos on hyvin matalaa kahden maailman fantasiaa. Ollaan hyvin vahvasti 1900-luvun alkupuolen tässä maailmassa, mutta sitten voidaan humpsahtaa hetkeksi toisiin todellisuuksiin. Yksi tietty ovi on Wendelliltäkin hukassa.
Harmillisesti kirja oli kuitenkin minun makuuni liian tylsä ja kuivakka. Tavallaan melkein yhtä infodumppia alaviitteineen, mutta siitä ei toisaalta voi valittaa, koska se on teoksen nimeä ja tarinaa myöten perusteltua. Emily Wilden haltiatiedon opas sisältää monia sisäkkäistarinoita, jotka avaavat enemmän väen (siis yliluonnollisten olentojen) maailmaa.
Emilyn ja Wendellin välille syntyy vihollisista rakastavaisiksi -henkinen kevyehkö romanssi, jossa esitetään kyllä kosinta, mutta ei edetä suudelmaa pidemmälle. En oikein lämmennyt tällekään. Emilyn kiukuttelu ja vastahankaisuus oli hiukan liikaa minulle enkä saanut otetta siitä, miksi Wendelliä ylipäätään kiinnostaa koko Emily; onko Em kiinnostava vain siksi, että ei lankeakaan Wendellin jalkoihin kuten kaikki muut? Tavallaan arvostan hitaasti syttyvää romanssia, mutta rajansa sillä hitaudellakin – tai oikeastaan kaipaan kunnon motiiveja tunteiden ja hitauden taustalle. Nyt ne motiivit jäivät hämärän peittoon.
En myöskään oikein jaksanut innostua Emilyn tutkimuksista, vaikka Hrafnsvikin väki olikin sympaattista ja väen langettamat loitsut ja lumoukset hupaisia ja samalla karmivia. Tuttuun satutyyliin näennäisen idyllisessä tarinassa voi olla yllättävän paljon verta ja suolenpätkiä.
Fawcettin luoma maailma on hieno ja Emilyn päiväkirjoista koostuva kerronta mukavaa seurattavaa. Taimi Tornikosken suomennos on sujuva eikä ainakaan omaan korvaan pomppinut mitään kömmähdyksiä. Mutta ainakaan tässä vaiheessa sarja ei saanut minua syttymään.
*Romantasian ja romanttisen fantasian eroista kiistellään paljonkin, mutta oma näkemykseni lyhyesti: romantasiassa on romanttinen juoni keskiössä, romanttisessa fantasiassa on romantiikkaa reilusti, mutta tarinan pääpointti on muualla.
Kommentit
Lähetä kommentti