Sarja: Chestnut Springs #1
Kääntäjä: Hanna Arvonen
Kustantamo: Tammi
Äänikirjan kesto: 10 h 25
Lukijat: Usva Kärnä, Pertti Huuskonen
No niin... Ottia tuota... Kuumat romanssit ovat nyt in ja pop. Minä suhtaudun niihin vaihtelevalla uteliaisuudella. Fantasian ja historiallisen kirjallisuuden puolella olen suht avoin, muuten nihkeämpi. Mutta Elsie Silverin Chestnut Springs -sarja kiinnosteli, sillä onhan nyt pitkätukkaiset cowboyt olleet aina Pony Express -tv-sarjasta alkaen (jonnet ei muista) heikko kohtani. Joten tietysti tälle oli annettava mahdollisuus.
Tarina kertoo rodeoratsastaja Rhett Eatonista, jolla on varsin kulmikas julkisuuskuva. Naistenmies, raikulipoika ja hemmetin menestyksekäs ja tietysti hyvännäköinen kaveri. Nyt hän on mennyt mokaamaan, koska on sanonut julkisesti, ettei pidä maidosta. Huonompi homma, kun sponsoreissa on maitotilallisia. Niinpä Rhettin agentti määrää suojatilleen "lapsenvahdin", kipakan Summer-tyttärensä. Luonnollisestikaan Rhett ei tällaista arvoista, mutta kai sitä on siedettävä, että bisnekset pyörivät – ja yksi mestaruuskin olisi vielä saatava, sitten hän voi lopettaa.
Summer on tietysti niin ikään törkeän hyvän näköinen, sanavalmis ja niin pois päin. Hän näkee Rhettin kulissien taa; Rhett on tietysti äidinrakkautta vaille jäänyt perheensä kuopus, joka on aina saanut ja ottanut kaiken mitä tahtoo. Mutta traumansa ja salaisuutensa on Summerillakin. Ei ole helppoa katsoa sellaisen perään, jota on fanittanut teini-ikäisestä asti.
No niin... Menenpä vertauskuvalliselle linjalle. Istahdat suosittuun ravintolaan ja tilaat suositellun annoksen. Ruokaa mainostetaan sopivan mausteiseksi ja aaaaaivan ihanaksi. Kun alat syödä, ei tulisuutta näy missään – maut vain riitelevät keskenään. Noh... Joskushan se vaatii useamman haarukallisen ennen kuin alkaa maistua. Kun annos on miltei puolivälissä, tulee tarjoilija luoksesi ja tipauttaa ruokaasi tipan chiliä. Josko nyt? Hmm... Vähän joo, mutta odotit enemmän. Jatkat kuitenkin syömistä. Hetken päästä saat toisen tipan, sitten kolmannen. Nyt alkaa jo maistua kivasti kielenpäällä. Josko ihan pikkuisen vielä... Tarjoilija tulee ja... hulauttaa annokseesi koko riivatun chilipurkin yhdellä kertaa. Olet aika tyrmistynyt. Mukavasta kipinästä ei ole jälkeäkään, vaan annos on lähestulkoon syömäkelvoton. Päätät kuitenkin syödä annoksen loppuun, ei sitä paljoa enää ole ja jospa maku tasaantuisi. Annoksen lopussa on kuitenkin pari jauhoista, tympeän makuista paakkua, etkä muutenkaan maista enää oikeastaan yhtään mitään. Saat nieltyä annokseksi loppuun, nouset, kiität etkä koskaan enää palaa tähän ravintolaan.
Tekisi mieli lopettaa tämä arvostelu tähän, mutta en malta olla vähän avaamatta lisää.
Alku oli Täydellisessä tosiaan ihan kiva. Ei täydellinen (heh), mutta suht vetävä. Rhettin ja Summerin kemiat pelasivat kivasti. Petyin vähän että rodeo olikin härkärodeota. Harmitti, että eläinystävällisyyttä ja lajin eettisyyttä ei edes sivuttu millään tavalla. Se teki vähän tunkkaisen häivähdyksen. Pidin Rhettin perheestä, etenkin isästä. Rhettiä en osannut pitää kovinkaan kuumana, sillä valitettavasti pääni päätti assosioida hänet Billy Ray Cyrusin näköiseksi ja varsinkin kirjan alkupuolella päässäni soi jatkuvasti Achy Breaky Heart – myös suomeksi (Sen Eki teki vaan, laulajana Kari Tapio).
Summerin ja Rhettin välit alkoivat kivasti lämmetä, mutta MIKSI, oi miksi se chilipurkki täytyy sitten hulauttaa kerralla lukijan niskaan? Sitä yksityiskohtaista panemista ja nuolemista ja tuhmien puhumista oli suorastaan jo kiusallista kuunnella. Yksi kohtaus olisi nyt mennytkin, koska onhan se nyt lajityypin ideakin, mutta loppuneljännes oli lähinnä pelkkää sitä – ihan vikojen sivujen "pakollisia" pikku erotaan–eipäs-erota riitelyjä lukuun ottamatta, minkä jälkeen tietysti taas pannaan ja sitten kositaan. Loppu.
Huoh.
Hyviä puolia noin muuten olivat: hyvä käännös, hyvät lukijat ja järkevä pituus.
Ei. En jatka sarjan parissa, en palaa tähän ravintolaan.
Kommentit
Lähetä kommentti