Sivumäärä: 309
Ystäväni, kummatoverini Saara Henriksson on päästänyt jälleen käsistään hienon, mutta vaativan historiallisen romaanin. Kerjäläiskuningatar vie lukijan 1400-luvun Quedlinburgin kaupunkivaltioon Saksaan. Nuori Hedwig, Saksin vaaliruhtinas Fredrik II:n tytär, kruunataan luostarikaupungin ruhtinatarabbedissaksi (ärsyttävän hankala sana, mutta minkäs teet). Hedwig joutuu tietysti heti kaikenlaisen kieroilun ja valtapelin kohteeksi, mutta ei hän itsekään mikään viaton pulmunen ole. Ruhtinatarabbedissa Hedwig ja moni muu Kerjäläiskuningattaren henkilö on todellinen historiallinen henkilö.
Kumppaneikseen Hedwig saa uskollisen henkivartijan Theoderichin ja kuorotyttö Theresin. Valtataisteluun vaikuttavat paitsi piispat ja hansaliiton porvarit, myös yliluonnolliset voimat ja uskomukset. Kauppaa ei tehdä pelkästään porvarikauppiaiden kanssa.
Pidin Hedwigistä valtavasti ja oikeastaan juuri siksi, ettei hän ollut puhdas pulmunen. Nuorenakaan hän ei ollut noin vain liikuteltava pelinappula, mutta ei myöskään haavoittamaton ja voittamaton täydellinen badass rautarouva. Luostarikaupungin johtava ruhtinatarabbedissa ei myöskään ole niin siveä kuin voisi odottaa, vaan seksillä hallitseminen kuuluu myös Hedwigin keinoihin. Seksuaalinen hyväksikäyttö häivähtää Kerjäläiskuningattaressa muutenkin, mutta graafisuutta on turha pelätä ja kyse on tosiaan vain häivähdyksestä, vaikka se asioihin vaikuttaakin.
Pidin myös henkivartija Theoderichista, vaikka hän olikin uskollinen ja vähän naiivikin suorastaan typeryyteen saakka. Mitään romanssikuviota tästä on turha odottaa. Kerjäläiskuningatar ei ole romantiikkaa.
Kuorotyttö Theres jäi etäisemmäksi ja paikoin jopa tietyllä tapaa sukupuolettomaksi. Hän joutuu pelaamaan sukupuolellaan vähän muutenkin ja on omanlaisensa uhri, mutta muutamassa kohtauksessa mietin, etteikö hänen sukupuoltaan todella huomattu. Mutta koska yksityiskohtia ei juuri kuvattu, jäi tämä vähän arvoitukseksi.
Teoksessa on myös omanlaistaan rivien välistä kuultavaa huumoria. Instagramin puolella herätti suurta hilpeyttä seuraava sitaatti:
Christoph oli kutsunut kaupungin porton illanviettoon mukaan. Hänen pieni punainen kullinsa nousi kiukkuisena kiharan karvoituksen keskellä, kun hän otsa rypyssä survoi sitä vuoteella kikattavaan tyttöön. Theoderich oli niin humalassa, ettei pystynyt mihinkään.
(s. 189)
Kerjäläiskuningatar ei ole kepeää ja helppoa historiallista viihdettä. Se on eri aikatasoissaan vaativaa luettavaa eikä Henriksson pidä lukijaa käsipuolessaan turhan tiukasti. Hän luottaa lukijaansa, jättää tarinan armoille. Tästä syystä Kerjäläiskuningatar kestää useammankin lukukerran ja luultavasti joka kerralla avautuu jotakin uutta. Tämä on Henrikssonin teksteille aika tyypillistä eikä tullut minulle yllätyksenä.
Kerjäläiskuningatar sopii heille, jotka haluavat historiallisen romaanin tujauksella maagista realismia ja ilman romantiikkaa.
Kommentit
Lähetä kommentti