Kustantamo: Lind & Co.
Äänikirjan kesto: 9 tuntia 22 minuuttia
Lukija: Hannamaija Nikander
Kirjailijanimi Marke Talvi (oik. Anne Leinonen ja Helena Waris) on tähän asti ollut tuttu Kettukoski-sarjasta, jonka päähenkilö Auri Tuhkanen kirjoittaa dekkarisarjaa Sunniva Paasi -nimisestä rikospoliisista. No. Tässä on nyt ensimmäinen Sunniva Paasi -tarina, mutta tällä kertaa Marke Talven takana on kirjailijakaksikosta vain Anne Leinonen.
Sunniva Paasi on siis helsinkiläinen rikospoliisi, joka on nyt pitkällä sairauslomalla pitkittyneen koronan vuoksi. Hän on keräilemässä voimiaan isänsä vanhalla mökillä Norjassa pienessä Jervfjordenin kylässä, joka sijaitsee Finnmarkin läänissä.
Pienellä päiväpatikalla ollessaan Sunniva törmää kahteen nuorukaiseen, jotka puolestaan ovat löytäneet ruumiin pienen kosken varrelta. Uhrilla on verta takaraivossa, omituinen asettelu ja kaunis, riimukuvioilla koristeltu villapaita yllään. Paikalle saapuu tietysti myös kylän poliisi, Olav Rød, joka ei lainkaan pidä siitä, että röyhkeä suomalainen tunkee nokkansa asioihin. Mutta kun ruumiita tulee lisää ja paikalle hälytetään kaupungista isompi poliisiryhmä, jossa on ylimielinen vetäjä, alkaa Olav kaivata apua.
En ole kovin kokenut tai innostunutkaan dekkarien lukija, mutta Rituaalisilmukat kyllä kolahti monellakin tapaa. Minua houkutteli rikoksen kytkeytyminen muinaisiin myytteihin ja noituuteen. Selvittelyssä tutkittiin myös neulontalankoja (harrastan neulomista) ja yhden uhrin black metal -bändiä (olen metallimusiikin ystävä). Näiden lisäksi koko Jervfjordenin kylä vaikutti elävältä, persoonalliselta ja hauskalta olematta kuitenkaan stereotypioihin saakka karikatyyrinen.
Sunniva Paasi oli erinomainen päähenkilö. Lapseton, yksin elävä nainen. Ei alkoholisti, ei maaninen urheilija – olen kyllästynyt juoksua harrastaviin poliisihenkilöhahmoihin. Rituaalisilmukoissa ei myöskään keskitytä Sunnivan parisuhdekiemuroihin (tai siis niiden puutteeseen), mutta suhde vanhempiin saa oman huomionsa. Sunnivan ja Olavin välille on myös turha viritellä romanttisia toiveita – kollegat ovat kollegoja.
Loppuratkaisut eivät varsinaisesti päässeet yllättämään, mutta tapahtumien kulun selvittäminen oli todella kiinnostavaa ja koukuttavasti kirjoitettu. Jäin kerran parkkipaikalle puoleksi tunniksi kuuntelemaan, kun en malttanut keskeyttää.
Kettukoski-sarjassa ihastutti hulvaton huumori, joka nojaa paljon myös kaksimielisyyksiin. Luonnollisesti se myös jakaa mielipiteitä. Finnmarkin murhat ovat tyystin toisenlaisia. Seksistä ei puhettakaan, huumori on kuivaa, mustempaa ja annostellaan niukalti. Kettukoski-sarjaan ei ole minkäänlaisia viittauksia, joten Rituaalisilmukat voi hyvin lukea ilman niitä.
Rituaalisilmukat kantaa mittansa oikein hyvin, ei löysää jorinaa. Pohjoismaisia dekkareita vaivannut "yhteiskunnallisen kantaaottavuuden" ähky loistaa poissaolollaan, mistä olin kovin iloinen. Ei tämä toki missään yhteiskunnallisessa tyhjiössä ole ja rivienvälistä voi lukea kaikenlaista, mutta Rituaalisilmukat ei yritäkään olla kantaaottava tai pureutua epäkohtiin.
Rituaalisilmukat on mukava, mässäilemätön murhamysteeri. Oikeastaan tätä voisi luonnehtia myös cozy crimeksi.
Kommentit
Lähetä kommentti