Sarja: Valtakunta #2
Suomennos: Sarianna Silvonen
Kustantamo: Gummerus
Äänikirjan kesto: 27 tuntia, 2 minuuttia
Lukija: Rosanna Kemppi
Sain toissavuonna pitkin hampain loppuun Sarah J. Maasin Valtakunta-sarjan ensimmäisen osan, Okaruusujen valtakunnan. Sarja ei saanut minua puolelleen, mutta Rhysandin hahmo jäi kaivelemaan. Sai kaivella yli vuoden, ennen kuin Instagram-äänestyksessä Usvatuulen valtakunta voitti ja lupasin kuunnella kirjaa ajomatkallani Ouluun ja takaisin (ajomatkan kesto n. 5 tuntia / suunta).
Usvatuulen valtakunta siis jatkaa melko suoraan siitä mihin edellinen jäi. Feyre on muuttunut ylihaltiaksi ja hänellä on kaikkien seitsemän ylihaltian voimat. Sopimus Rhysandin kanssa on yhä voimassa, kun Feyre toipuu koettelemuksestaan Tamlinin luona Kevään hoviin. Kovasti ylisuojeleva Tamlin (red flagit alkoivat liehua ankarasti tässä vaiheessa) tekee lopulta kohtalokkaan virheen ja Feyre päätyy Yön valtakuntaan Rhysandin luo.
Minulle oli moneen otteeseen vakuutettu, että Usvatuulen valtakunta on Okaruusujen valtakuntaa huomattavasti parempi ja joidenkin mielestä jopa sarjan paras osa. Ja hyvä on, hyvä on! Tunnustan tunnustan! Nyt olen koukussa minäkin. Seuraava osa odottaa jo (fyysisenä kirjana) valmiina kirjastosta, mutta harkitsen ostavani koko sarjan omaan hyllyyn.
Yllättäen itse romanssikuviot eivät tässä tee niin isoa vaikutusta. Kyllä, Rhys on edelleen suhteellisen kuuma, mutta petyin vähän "väärin ymmärretty paha poika" -kuvioon. Tästäkin kyllä annan paljon... okei... tosi paljon anteeksi luvun 54 perusteella. Olihan se nyt ihana. Sen verran minussakin on vielä siirapin mentävä kolo.
Tässä osassa Rhysandin joukoista Amren ja Azriel olivat suosikkejani. Azriel se vasta kuuma onkin kaikessa salaperäisyydessään. Petyn, jos en saa seurata hänen romanssiaan, mutta en tiedä vielä kenen kanssa! Luulin pitkään, että Morriganin, mutta ehkei sittenkään. Sitten Elainen, mutta ei ollut hänkään (hänelle luvassa ihana juttu ja olin tosi iloinen siitä ratkaisusta!). Nestan osalta olinkin spoilaantunut jo ennestään, mutta viimeistään tässä se olisi käynyt selväksi. Cassian oli minun makuuni turhan kovis.
Mutta eniten Valtakunta-sarjassa nyt kiehtoo sen monimutkainen ja hieno pääjuoni! Haluan todellakin tietää, kuinka sota etenee ja mikä nyt on kenenkin kohtalo ja millä tavalla. Feyren rooli varsinaisena superylihaltiana saa silmäni vähän muljumaan, enkä ylipäätään juuri pidä Feyrestä, mutta tällä nyt mennään. Etenkin tämän kirjan alku oli kitisevän ja voivottelevan Feyren kanssa vaikea, mutta hän sai murusen sympatiaani Tamlinin osoittautuessa varsinaiseksi kusipääksi.
Maasin vahvuus on valtavan hieno visuaalisuus ja tunteikkaat kohtaukset. Vähän turhan övereitä ne edelleen ovat minun suomalaiseen vaatimattomaan makuuni, mutta tämä on minusta yleinen vaiva amerikkalaisessa viihdekirjallisuudessa muutenkin. Maas alleviivaa paljon, sanoo saman asian moneen otteeseen, suurin sanoin ja elkein.
Tyhjäkäyntejäkään ei juuri ollut, mikä niin ikään on varmasti yksi suosion syy. Tarina etenee hyvin ja Usvatuulen valtakunnassakin tapahtuu aivan valtavasti asioita.
Eniten tässä tökki magia, jolla ei tunnu olevan mitään logiikkaa tai rajoja – paitsi sitten kun juonen kannalta sopivasti on. Asioita voidaan poksautella esiin tuosta noin vain. Jotkut nyt vain osaavat, jotkut eivät. Taikuus ei juurikaan tunnu maksavan mitään. En oikein saanut tolkkua miten sitä edes opetellaan.
Kielellisesti otti hermoon jatkuvat "rivot eleet" ja "kulmakarvojen kohottelut". Suomennos oli minusta noin muuten sujuva, mutta nuo kulmakarvojen kohottelut pistävät aina silmään. Suosin itse muotoa "kulmien kohottelu", sillä karva-versiosta tulee mieleen todellakin pelkät karvat, jotka sitten nousevat pörhölleen, kun niitä kohotellaan. Koomisinta se on silloin, kun kohotetaan yhtä kulmakarvaa; "hän kohotti toista kulmakarvaansa" = hahmolla on tasan kaksi yksittäistä kulmakarvaa, joista toinen vain pongahtaa sitten koholleen. Saatan jopa kuulla korvissani sen pojoing-äänen. Kieliopillisesti kumpikin muoto on kuitenkin oikein, joten kyse on makuasiasta.
Usvatuulen valtakunnan loppu oli särkeä sydämeni. Siitä huolimatta luen välissä varmaan pari muuta kirjaa ennen kuin jatkan eteenpäin.
Mutta kyllä. Nyt minäkin olen nöyrtynyt Valtakunta-sarjan edessä. Mikään kaikkien aikojen suosikkini tämä ei ole, mutta onhan tämä nyt vaikuttava. Ei siitä mihinkään pääse.
Kommentit
Lähetä kommentti