Sivumäärä: 272
Kuten tarkkaavaiset lukijani ovat voineet huomata, minulla on ollut pieni Hilja Valtosen romaaneihin oleva obsessio. Nyt tosin tulee hiukan taukoa tässäkin, mutta ikään kuin taustatyönä olen näitä kahlannut. Sanoisin, että jokaisen chick lit -tyyppistä kirjoittavan nyky(suomalais)kirjailijan olisi hyvä tutustua myös Valtosen tuotantoon.
Lukemassani painoksessa oli kaksi Valtosen teosta: vuonna 1933 ilmestynyt Vaimoke ja muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt Hätävara. Molempia yhdistää päähenkilön vastahakoisuus mennä naimisiin ja jokseenkin onneton avioliitto, joka kääntyy sitten valoisammaksi. Tuttuun tapaan päähenkilöinä ovat teräväkieliset, aikalaisittain hyvin modernit naiset.
Vaimoke
Vaimoke kerrotaan kokonaan kirjemuodossa, jossa päähenkilö Kirsti kertoo tapahtumista Amerikassa asuvalle sisarelleen. Kylän tavoitelluin poikamies, agronomi Esko Latva, on vedonlyönnin seurauksena päättänyt vihdoin astua avioliiton auvoisaan satamaan. Takana onkin lukuisia kihlauksia ja tapailuja, mm. Kirstin kaikkien siskojen kanssa. Kavereidensa kanssa ryypiskellyt Esko on luvannut mennä naimisiin ensimmäisen vastaantulevan naisen (oli hän sitten mitä siviilisäätyä hyvänsä) kanssa. Panoksena vedossa on Esko Latvan kartano ja suuri summa rahaa.
Vastaantuleva nainen sattuu olemaan Leivon perheen nuorin ja hankalin villikkotytär Kirsti, joka on jättänyt koulunsakin kesken. Esko aloittaa tiiviin kosiskelun, mutta Kirsti antaa aluksi piut paut. Lopulta Kirsti keksii, että voisi mennä Eskon kanssa naimisiin antaakseen tälle opetuksen olemalla mahdollisimman hankala vaimo. Vedonlyönnistä tietoinen Kirsti kiristää vielä Eskolta avioehdon (röyhkeä teko), jotta väistämättä tulevalla avioerolla voisi sitten vielä päästä mukavasti omilleen.
Seuraa kaikenlaista kiusaa ja kommelluksia eikä mustasukkaisuuksiltakaan vältytä. Valtonen kuvaa hyvin 1930-luvun naisen asemaa ja hiljalleen avautuvia mahdollisuuksiakin. Kumpikin päähenkilöistä on omilla tavoillaan hankalia, mutta silti sympaattisuutensa säilyttäen. Vaimoke on aidosti hauska ja tässä, toisin kuin monissa muissa, kirjemuotoisuus kantaa. Inhoan sanomattoman paljon kirjemuotoisia romaaneja, joissa kirje ei tunnu kirjeeltä, vaan ihan tavalliselta romaanikerronnalta. Tästä olen jupissut vuosia sitten mm. Elizabeth Kostovan Historiantutkija-romaanin kohdalla.
Pidin Vaimokkeesta aivan valtavasti! Kuuluisa filmatisointi, joissa pääosia näyttelevät Tauno Palo ja Ansa Ikonen, on vielä näkemättä, mutta koetan korjata asiantilan mahdollisimman pian. Kirja oli kirjastolaina, mutta tämän teoksen haluaisin myös omaan hyllyyni.
Hätävara
Hätävaran päähenkilönä on niin ikään räväkkä Vappu ja vähintään yhtä hankala Jali. Romaanimuotona on Vapun kirjoittama päiväkirja, joka koostuu lähinnä Jaliin liittyvistä merkinnöistä.
Vappu ja Jali ovat jo kouluaikaisia tuttavuuksia ja naapureita. He inhoavat toisiaan aivan suunnattoman paljon aivan romaanin viimeiselle sivulle asti, vaikka puolivälissä he päätyvät naimisiin ja saavat lapsiakin. Vappu on Jalille omanlaisensa hätävara pariinkin kertaan, josta romaani saa jokseenkin tympeän nimensäkin. Kukapa nyt haluaisi olla kenenkään hätävara.
Päähenkilöinä Vappu ja Jali ovat edellisten vastakohtia. He ovat todella ilkeitä, inhottavia ja suorastaan vastenmielisiä. Minulta ei herunut sympatiaa kummallekaan. Kirsti on suorastaan imelä todella häijyn Vapun rinnalla. Jali taas on todella tyly ja aikalaisittainkin sovinistinen. Hän on pomottavan ilkeä myös aralle äidilleen, joka tietysti jumaloi poikaansa. Sama jatkuu Vapunkin kanssa ja loppua kohden Vappu pelkää Jalia ihan henkensä puolesta. Missään muussa lukemassani Valtosen teoksessa mies ei ole osoittanut väkivallan elkeitä eikä tässäkään väkivaltaa tapahdu, mutta sen uhka leijuu vahvana ilmassa.
On suorastaan uskomatonta ja kömpelöä, että romaanin viimeisellä sivulla (!) Vappu ja Jali tunnustavat rakastavansa toisiaan ja avioliitto jatkunee siitä sitten onnellisena.
Hätävara on ehkä yksi vastenmielisimmistä kirjoista, joita olen lukenut. Voi olla, että kontrasti Vaimokkeen kanssa terävöittää näkökulmaani ja yllätys siitä, että Valtonen on kirjoittanut jotakin tällaista. Tunnelma on alusta alkaen hyvin erilainen muihin lukemiini Valtosen romaaneihin nähden. Myös Hätävarasta on tehty elokuva, jossa pääosissa ovat Helena Kara ja Kullervo Kalske.
Tavallaan oli hyvinkin valaisevaa lukea samoista kansista kaksi näin erilaista teosta. Vaimoketta suosittelen lämpimästi ihan kaikille hyväntuulisen pistelyn ystäville, mutta Hätävaraa en voi suositella oikein kenellekään.
Sijoitan sekä Vaimokkeen että Hätävaran Helmet-lukuhaasteen kohtaan 8. Kirja kertoo pienestä kaupungista.
Kumpikaan ei tavallaan kerro itse kaupungista, mutta tapahtumakaupungin muut asukkaat ja meno ovat kyllä teosten kannalta oleellisia tunnelmanluojia.
Kommentit
Lähetä kommentti