Kustantamo: Otava
Äänikirjan kesto: 8 tuntia 8 minuuttia
Lukija: Alma-Ruut Karjalainen
Nyt kun Josephina on saatu onnellisesti naimisiin lordi D:n, siis Raymond Northin, kanssa, on Josien ystävän Adalminan vuoro. Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia päättyikin vihjauksineen mitä tässä osassa selvitellään.
Seikkailijalordi, eli sir Henry Spencer, on jo hieman mainetta niittänyt etnologi – eikä itse asiassa lordi lainkaan, vaan pelkkä baronetti, mutta ei anneta sen häiritä. Henry joutui ikävän skandaalin vuoksi aikoinaan karistamaan Englannin pölyt kannoiltaan ja jättämään nuoren neiti Adalmina Lockhartin kuin nallin kalliolle. Aijaijai... Ja kun nyt Henry on palannut ottaakseen paikkansa säädyssään ja asettuakseen aloilleen, ei Adalmina paina juttua noin vain villasella. Vieläkö nuoruudenrakkaus olisi lämmiteltävissä?
Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä ei ollut aivan niin politiikan värittämä kuin edeltäjänsä, mutta se ei ole moite. Vaihtelu virkistää! Tällä kertaa nimittäin taustalla pyöri ajatuksia enemmän ja vähemmän moraalisesta kirjallisuudesta ja mikä on sopivaa luettavaa kenellekin. Esimerkiksi anatomian kirja oli viatonta Adalminaa kiihdyttävä teos hyvin yksityiskohtaisine kuvineen. Nykylukijaa tämä tietysti huvittaa, mutta Adalminaa ei naurattanut, vaan teos herätti tyystin toisenlaisia tuntemuksia ja väristyksiä vähän siellä sun täällä. Myös John Clelandin teos Fanny Hill: kurtisaanin muistelmat oli hyvin kyseenalainen kirja nuoren, kunnianarvoisan säätyläisneidin lukemistossa.
Adalmina ja Henry kohtaavat heti alkuunsa Josien ja Rayn kartanolla, jossa selvitellään välejä yhden sun toisen kanssa. Pidin valtavasti siitä, että niitä todellakin selvitellään ja asioista puhutaan eikä jäädä kiertelemään ja kaartemaan. Se saa juonen etenemään mukavan reipasta tahtia, vaikka asiat ei menekään kovin suoraviivaisesti. Adalmina ei tavallaan haluaisi naimisiin ollenkaan, mutta toisaalta olisi vähän pakko. Ihan jo taloudellisista syistä naimattomuus olisi Adalminalle haastava valinta, mutta lisäksi myös siitä yksinkertaisesta syystä, että vain aviomies voi tarjota Adalminalle sitä tiettyä asiaa, jota ystävät (isästä nyt puhumattakaan) ei voi. Niinpä.
Ja hienosti tähän viimeksi mainittuun seikkaan perustuu myös Adalminan lopullinen myöntyminen Henryn kosintaan. Suostuttelua kun on monenlaista ja kirjoista voinee saada hyviä ideoita. Lukeminen kannattaa aina!
Seksiin liittyy se ainoa huono puoli Seikkailijalordin paluussa. Nimittäin kaikki kohtaukset pakkautuvat loppuun ja tekevät siitä vähän epätasapainoisen. Ymmärrän kyllä noin juonen puolesta, että liian aikainen intiimi toiminta on hyvin haastava vaihtoehto, mutta häiden kynnykselle odottelussa on sitten taas tämä puoli. En enää sinänsä jaksa näitä neitsyttarinoita, mutta Tähtinen kirjoittaa noin muuten niin hyvin, että Moraalisten naisten kirjakerhoa on hauska lukea.
Seuraava osa, Jaarli vailla värejä ja muita arvoituksia, odottaa lukemistaan. Siihenkin nimittäin istutettiin jo siemenet kerrassaan hupaisassa kirjastokohtauksessa, jossa hämätään oikein kunnolla.
Kommentit
Lähetä kommentti