Sivumäärä: 253
Samaelin kirjan kannen sisäliepeessä lukee: "Samaelin kirja on hänen [Hautalan] ensimmäinen historiallinen romaaninsa." Totta, jos halutaan tarkastella Hautalan teoksia vain siitä näkökulmasta, mihin aikaan tarinan tapahtumat sijoittuvat. Mutta silti tähän kirjaan... Sanotaan että varsinkin tähän kirjaan tarttuvien on syytä ymmärtää, mikä Marko Hautala on miehiään: hän on kauhukirjailija.
Minäkin nimittäin onnistuin hetkeksi unohtamaan tämän synkän totuuden ennen kuin tartuin kirjaan. Samaelin kirjasta on puhuttu ja kirjoitettu niin vahvasti historiallisen romaanin kärjellä. Totuus paljastuu kuitenkin jo ensimmäisten sivujen aikana.
1930-luvulle sijoittuvan tarinan päähenkilö Ramiel on nuori poika, joka lakkasi puhumasta isänsä kuoleman jälkeen. Ennen kuolemaansa yksisilmäinen isä oli opettanut Ramielille salatun kielen viidestä kirjasta, joita kantoi aina mukanaan. Ragnar-isän kuoltua äiti Astrid meni uusiin naimisiin Arvidin kanssa. Arvid ei talossa "noitakonsteja" suvainnut ja hävitti Ragnarin kirjoista neljä. Ramielille jäi vain viides, Samaelin kirja, se ainoa, jota isä ei antanut hänen lukea.
Björköbyn kylään saapuu nuorehko, mutta sairaalloinen professori Hoving Turun yliopistosta. Hän haluaa hylkeenpyyntiretkelle, vaikka vielä on sangen aikaista – talvi ei ole vielä väistänyt kevään tieltä. Retkelle kuitenkin lähdetään yhdessä Kiero-Erikin ja Arvidin kanssa. Ramiel otetaan mukaan "miehistymään".
Kuten arvata saattaa, hommat ei mene niin kuin Strömsössä. Sääolosuhteet ovat ankarat ja vaihtelevat. Miesten välit kiristyvät. Loistava hyljerysä valtavine saaliineen ei auta tilannetta – oikeastaan päinvastoin. Siitä se alamäki alkaa ja Ramielin on valittava kenen joukossa seisoo.
Ensin Paimen. Sitten isä. Taakka olisi lopullisesti poissa. Jäljelle jäisi kristallinkirkas kauhu. Se olisi kevyt kantaa.
Kirjailija Stephen King on määritellyt kauhun kolmeen tasoon: terror ("pelko"), horror ("yliluonnollinen kauhu") ja gross-out ("ällötys"). Samaelin kirja tavoittaa tämän kunnon kauhukirjallisuuden ytimen aivan jokaisella sen tasolla. Kirja seikkailee ihmismielen syövereissä, totuuden ja valheen rajamailla. Mikä on totta? Mikä harhaa? Se näyttää ihmisen pahuuden avuttoman ja heikon edessä. Se on ällöttävää ja väkivaltaista.
Samaelin kirja on myös Hautalan ehkä kaikken lovecraftilaisin teos. Varsinaista kauhun lähdettä ei kuvata kovinkaan tarkasti. Mystiikka, ritualismi ja tietynlainen raakuus on vahvasti läsnä. Kirjassa on paljon raakaa väkivaltaa, mutta Hautala ei jää niillä mässäilemään. Ei ole tarvetta. Näin se on paljon tehokkaampaa. Teos on tiivis, alle 300 sivun mittainen, mutta kokoaan suurempi.
Pidin aikanaan Kuokkamummoa Hautalan pelottavimpana teoksena. Se on varsinainen lastenkirja Samaelin kirjaan verrattuna. Samaelin kirja on hyytävä hyvin monella tasolla. Talven kylmyydessä ei vasta vuodatettu veri lämmitä. Arvostin tämän kirjan loppua erityisen paljon. Se jäi häiritsemään, ihan kuten kuuluukin jäädä.
Samaelin kirja on kenties Hautalan paras teos kaikessa monitasoisuudessaan. Se ei ole kovin helppo kirja enkä varauksetta suosittelisi sitä kenelle tahansa. Etenkin eläintenystäville tämä voi olla melkoisen inha lukukokemus. Luen yleensä sujuvasti kauhua(kin) ennen nukkumaanmenoa, mutta Samaelin kirjaa en. Ehkä sitten tois... Ei. Ei toisellakaan lukukerralla.
Kommentit
Lähetä kommentti