Lauri Lattu: Susiraja (2022)

Kustantamo: Haamu
Sivumäärä: 255

Lauri Latun esikoisromaani Susiraja vie lukijansa suden mielen syövereihin. Kuvataiteilija Maaritilla ei mene hyvin. Hän asuttaa koiransa Havun kanssa maalaistaloa, ex-mies Antti on muuttanut pois. Rahaakaan ei liiemmälti ole, kuten taiteilijaelämässä tuppaa käymään, ja henkensä pitimiksi pitää maalata ankeita tilaustöitä. Mutta yllättäen Maarit saakin kiinnostavan tilauksen mystiseltä Lauri Rautiolta. Maaritin tulee maalata iso susitaulu. Ja Maarithan maalaa, mutta taulu vie syvemmälle kuin hän olisi osannut odottaakaan – aivan ihmisen ja eläimen rajamaille. Vai oliko Maarit ollut rajoilla jo aiemmin?

Susiraja nostaa kunnioittaen hattua kotimaisille ihmissusiromaaneille eikä jää kalpenemaan niiden rinnalla. Kaikuja löytyy tietysti Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta, mutta myös vähemmän tunnettu Tuula Rotkon Susi ja surupukuinen nainen häilyy taustalla. Kirjailija on selvästi taustatyönsä tehnyt ja tavoittanut kirjaan etenkin Sudenmorsiamen hiukan arkaaisen tunnelman.

Lattu ei varsinaisesti yritä keksiä pyörää uudestaan, vaikka tuo soppaan omia mausteitaan. Pidin kaikista henkilöistä kovasti, mutta etenkin Maaritista, joka ei sen paremmin ole heikko nainen kuin bad ass -mimmikään, vaan sopivasti samaistuttava pelossaan, vimmassaan ja vihassaan. Rautio jäi sopivan mysteeriseksi loppuun asti. Antin ja Maaritin suhdetta kuvataan kaunistelematta eikä Lattu lankea mustavalkoiseen asetelmaan.

Susiraja on ehta kauhuromaani. Lattu ei tyydy mässäilemään pelkästään verellä ja suolenpätkillä, vaan riipii lukijan sielua ihan huolella etenkin kuvatessaan Maaritin ja Antin suhtautumista Havu-koiraan. Ei ole hyvän mielen tarina tämä.

Tarina myös kantaa hyvin napakan mittansa. Alku on hitaampi, jopa raukea, mutta tahti tiiviistyy loppua kohti ja käy suorastaan verisen vimmaiseksi. Kauhulle tyypillistä on, että loppu jää jopa hiukan sekavaksi ja avoimeksi, mutta tässä kohdin en osannut siitä häiriintyä.

Näin vuoden loppupuoliskolla uskallan jo sanoa, että Susiraja yltää yhdeksi parhaimmista tämän vuoden lukemistostani. 

Kommentit